Ennakkoluuloton kokee ihmeitä – Jaana Ojalaisen rohkea kampela avaa Huvila Härän näyttelykesän

0
Jaana Ojalainen kirjoittaa ja kuvittaa turvallisia satuja, joiden seurassa lapsen on helppo olla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Helsingissä asuva taideyrittäjä Jaana Ojalainen löysi äitiyden myötä itsestään satutädin yli 20 vuotta sitten. Satuilun seurauksena on syntynyt muun muassa Kampelan tarina, joka avaa somerolaisen Huvila Härän näyttelykesän.

Ojalainen on kirjoittanut valoisan kertomuksen, ja kuvittanut uteliaan kalan seikkailut tusinalla akvarellimaalauksia. Kampela on onnellisen tietämätön sille ennalta määrätyistä elämäntavoista, ja avoimen mielensä ansiosta se löytää oman tapansa elää.

Rohkea kala nousee vedestä ja lähtee lentoon kuin lintu.

– Ilman ennakkoluuloja kokee ihmeitä, Ojalainen sanoo.

– Lasten satuja lukiessani huomasin, että lempeästä ja kauniista kerronnasta on puutetta. Haluan tarjota kevyttä tarinaa ilman pelottavia asioita ja jännittäviä juonenkäänteitä. Sellaisen seurassa on helppo olla lapsen kanssa, Ojalainen toteaa.

Jaana Ojalainen antoi kampelalle pääosan.

Jaana Ojalainen on tehnyt kuvitustöitä kirjoihin ja niiden kansiin. Satujen kuvittaminen ja kirjoittaminen on hänen intohimonsa, mutta elantonsa hän saa taidetuotteiden verkkokaupasta, joka myy myös koruntekijöiden tarvikkeita.

Ojalaisen toteutumaton unelma on saada kustantaja käsikirjoituksilleen niin, että hän pystyisi heittäytymään niiden tuottamiseen. Vastikään on valmistunut tarjolle satu pingviineistä, joista Ojalaisen taidemaalarimies Jakke Haapanen maalasi sarjan tauluja.

– Satuni liittyvät luontoon, sen tarjoamaan kauneuteen ja mystiikkaan.

Kampela tapaa kaksi jänistä kasvimaalla. Jaana Ojalaisen akvarelli.

Aiemmin Helsingissä muun muassa Kallion ja Vallilan kirjastoissa esillä olllut Kampelan tarina kiertää Huvila Härän galleriahuoneen seiniä katsottavana ja luettavana.

– Esillä ovat originaalit, joissa värit pääsevät oikeuksiinsa, Jaana Ojalainen iloitsee.

Huvila Härkä on Ojalaiselle tuttu ennestään, sillä sen yrittäjä Maarit Laurento on hänen serkkunsa.

– Vuonna 2011 minulla oli täällä astrologiaan liittynyt tussityönäyttely 12 naisesta.

Jyväskylässä syntynyt ja eri puolilla Suomea asunut Jaana Ojalainen ehti asua Somerollakin muutaman kuukauden seitsemisen vuotta sitten. Somerolta tie vei takaisin pääkaupunkiseudulle, kun miehen tuli ikävä vanhoja kerrostaloja ja merta.

Kampela tekee mummon kanssa huikeita lentomatkoja. Jaana Ojalaisen akvarelli.

Heinäkuussa Härkä-gallerian valtaa Anja Laioksen akvarellimaalausten Luonnon lumo. Elokuussa on vuorossa Koomikkola Art Goes Ateljee eli Katja Mikkolan teoksia alkoholimusteella seinälaatoille.

Kampelan tarina -näyttely Huvila Härässä (Hirveläntie 2, Somero). Avoinna 4.– 26.6. pe–su klo 10–17 ja 22.–26.6. ke–su klo 10–17.

– Voi, hyvänen aika, kauhistelee Jaana Ojalaisen akvarellissa mummo, joka löytää kampelan nakertamasta viljelyksiään. Kuva: SSS/Minna Määttänen