– Karjatilalliset ottavat turhaan syyllisyyttä elinkeinostaan. Ilman karjaa olisimme ongelmissa, toteaa Luonnon- ja riistanhoitosäätiön luonnonlaidunasiantuntija Eriika Lundström.
Lundström ja WWF:n suojeluasiantuntija Eeva-Liisa Korpela kertoivat lauantaina Salon Rekijoella kiinnostuneille perinnelaitumien merkityksestä. Esimerkkitilana oli Juho Korvenojan tila Salon Rekijoella, johon Korvenoja avasi ovet ensimmäisen Luonnonlaidunpäivän kunniaksi.
– Tämä on valtakunnallisesti todella merkittävä ja mieletön laidunkokonaisuus, avaa Lundstöm.
Korvenojan tilan laitumilla on laiduntanut eläimiä jo 200 vuoden ajan. Osa laitumista on vuokralla, ja kokonaisuudessaan Korvenojan tilaan sisältyy arviolta 120 hehtaaria laidunta.
– Siinä on mukana luonnonlaidunta ja metsälaidunta. Jonkin verran on pellonkirjoissa, Korvenoja kertoo.
Perinnelaidun syntyi ensin alueelle, jossa ei voinut jokilaakson haastavien olosuhteiden vuoksi viljellä maata.
– Aikanaan tämä oli niin sanotusti vähempiarvoista maata. Äitini ja Lundströmin yhteistyö alkoi 20 vuotta sitten, Korvenoja taustoittaa.
Laiduntamisen pitkä historia on Korpelan mukaan avaintekijä perinnelaitumien lajirikkauteen. Suurella pinta-alallakin on merkitystä.
– Laidun on ollut häiriötön, sillä maata ei ole muokattu. Lisäksi laidunnuksen jatkuvuus on turvannut useiden uhanalaisten lajien, kuten pikkuapollo-perhosen säilymisen.
Luonnonlaitumet ovat peltojen ulkopuolisia aloja, joiden maankäyttölaji on luonnonlaidun tai -niitty. Lundströmin ja Korpelan mukaan sillä ei ole merkitystä, mikä eläin alueella laiduntaa.
– Aivan ihannetilanteessa olisi vuorolaidunnusta, sillä eri eläimet syövät eri kasveja. Lampaat keräävät herkästi loisia, ja siksi olisi hyvä pystyä joskus puhdistamaan maaperää nautojen laidunnuksella, Lundström sanoo.
Luonnonlaitumesta saa korvauksia, kuten perustukea, viherryttämistukea ja kotieläinkorotusta. Tällä hetkellä Suomessa on pulaa luonnonlaitumista.
– Nyt suojelun piirissä on noin 33 000–34 000 hehtaaria maata. Jotta erilaiset luontotyypit olisivat turvassa, meillä pitäisi olla suojeltua aluetta 60 000 hehtaaria, Lundström kertoo.
Luonnonlaidunta voi niittää käsin tai itsevetävällä koneella. Niitettäviäkin luonnonlaitumia on tärkeää olla olemassa. Ne turvaavat erilaisten lajien säilymisen kuin karjalaitumet.
– Karjalaitumilla on aivan oma lajistonsa sekä kasvien että hyönteisten suhteen. Karjalaitumien sivutuotteena saadaan tietysti myös laadukasta lihaa, Lundström kertoo.
Perinnelaitumet turvaavat useiden kasvi- ja hyönteislajien sekä hyönteisten kautta lintulajien säilyvyyden. Niiden katoaminen johtaa oravanpyörään, jonka loppu on mysteeri.
– Kuulin juuri hyvän vertauksen, jonka mukaan lentokoneestakin voi alkaa irroittelemaan satunnaisia osia. Jonain päivänä saattaakin irrota merkittävämpi osa, Korvenoja sanoo.
Lundström ja Korvenoja pohtivat yhdessä, miten erilaiset tuotantotavat ratkaisevat karjatalouden eettisyyden.
– Monilla on hiukan sellaista ajatusta, että liha ja lehmä ovat aina huono yhdistelmä. Tulisi kuitenkin ymmärtää, kuinka poikkeavia tuotantotavat saattavat olla, Korpela sanoo.
– Ilman karjaa tällaiset kohteet kasvaisivat koiranputkea ja rehevöityisivät. Sellaiset kohteet eivät turvaa lajikirjon säilymistä samalla tavalla, Lundström toteaa.
Kuluttajien teot ovat perinnelaitumien säilymisessä ja luontokadon estämisessä ratkaisevimmassa asemassa.
– Kuluttajien tulisi ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa lihaa. Pystymme omilla teoillamme vaikuttamaan siihen, minkälaista lihaa tuotetaan ja myydään, Lundström kertoo.
Tällä hetkellä luonnonlaidunlihaa saa asiantuntijoiden mukaan parhaiten ostettua suoraan tiloilta.
– Saatavuus helpottuu kyllä, kun kysyntä kasvaa. Tästä on vahva esimerkki Ruotsissa, Lundström sanoo.
Ensimmäisen Luonnonlaidunpäivän tarkoitus olikin Lundstömin ja Korpelan mukaan yleisen tietoisuuden kasvattaminen. Luonnonlaidunpäivää vietettiin kaiken kaikkiaan 26 tilalla ympäri Suomea.
– Tämä on helpompi ymmärtää kuin ilmastonmuutos. Voit jättää pihan perälle kukkia kasvamaan, ja niihin kukkiin tulee perhosia. Se on ympäristöteko. Tästä on perinnelaitumissakin yksinkertaisimmillaan kyse, Korpela tiivistää.
Luonnonlaitumien lisääminen Suomeen vaatii kaksikon mukaan jonkin verran vaivannäköä.
– Nyt ongelma on se, että pitäisi saada tiloista kauempana sijaitsevia alueita käyttöön. Niissä olisi perinnelaidunten näkökulmasta potentiaalia.
Korvenoja on ratkaissut kauimpien laidunten valvontaan liittyvät ongelmat yhteistyöllä.
– Olen vuokrannut laitumia naapureilta, joilla ei ole enää karjaa. Siten olen saanut rakennettua verkoston, jonka sisällä eläimiä on helppo siirtää laitumelta toiselle. Se on valvonnankin kannalta käytännöllistä.
