Jokivarsi sai oman taidekeskuksen – Salon Taiteilijaseura remontoi tilat taidelainaamolle ja gallerialle

0
Tarja Seewald (vas.), puheenjohtaja Jaana Kähönen, Helena Hauta-aho ja Sofia Maleike-Ruohola iloitsevat Salon Taiteilijaseuran uusista tiloista Tehdaskadulla. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon Taiteilijaseura on ottanut ison askeleen eteenpäin. Yhdistys remontoi kevään aikana tilat gallerialle ja taidelainaamolle vanhaan tehdaskiinteistöön.

Suuri ja valoisa tila sijaitsee Salonjoen tuntumassa, osoitteessa Tehdaskatu 18.

– Tila oli ennen remonttia kaikkea muuta kuin valoisa. Ikkunatkin oli maalattu umpeen, kertoo Tarja Seewald Salon Taiteilijaseurasta.

Yhdistyksen hallitus ja muut aktiivit viettivät Koulukalusteen entisessä varastossa lukemattomia tunteja remontoiden tilaa yhdistykselle sopivaksi. Yhdessä muun muassa siivottiin ja pestiin paikkoja, hiottiin lattioita, maalattiin seiniä ja uusittiin valaistus.

– Kyllä minä alkuun mietin, että mihin sitä oikein tuli ryhdyttyä, naurahtaa Salon Taiteilijaseura ry:n hallituksen puheenjohtaja Jaana Kähönen.

Kähösen mukaan Taiteilijaseura on yli 50-vuotisen toimintansa aikana hakenut jatkuvasti pysyviä tiloja. Nyt etsintä on vihdoin saatu päätökseen.

– Tila on kaikin puolin toimiva, neliöitä on kaikkiaan 180, Kähönen iloitsee.

Täysin vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen ongelmana on ollut aikaisemmin myös tilojen valvonta. Yhdistyksellä ei myöskään ole ollut varoja palkata ulkopuolista henkilöä pyörittämään toimintaa.

Nyt yhdistys tekee tuiki tärkeää yhteistyötä samassa rakennuksessa toimivan Kehystämö Fritzin kanssa.

– Meidän tilamme on avoinna kehystämön aukiolojen mukaan kuutena päivänä viikossa. Kehystämö hoitaa myös meidän teostemme vuokrauksen ja myynnin, Kähönen kertoo.

Salon Taiteilijaseuran taidelainaamossa on kaikkiaan toistasataa teosta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon Taiteilijaseura kärvisteli monen muun yhdistyksen tavoin korona-aikana. Taidelainaamo toimi aikaisemmin Bar Bizarren yläkerrassa, mutta toiminta hiipui, kun koronarajoitukset pitivät ravintola-alan yrityksen ja samalla myös taidelainaamon suljettuna.

– Ennen korona-aikaa teoksia lainattiin vuodessa noin 100–200 kappaletta, mutta korona-aika hiljensi toiminnan käytännössä täysin, Tarja Seewald sanoo.

Taidelainaamosta voi lainata seuran jäsenten teoksia pientä kuukausimaksua vastaan. Teokset ovat myös myytävänä.

Salon Taiteilijaseuraan kuuluu noin 70 Salon seudulla toimivaa ammattitaiteilijaa. Noin puolella jäsenistä on teoksia taidelainaamossa. Esillä on kaikkiaan toistasataa teosta, kuten maalauksia ja veistoksia.

– Taidelainaamo tarjoaa hyvän väylän esitellä paikallisten taiteilijoiden tuotantoa. Taidelainaamo on matalan kynnyksen paikka, jossa tarkoituksena on tuoda taide lähemmäs ihmisiä, Kähönen sanoo.

Gallerian puolella yleisöllä on mahdollisuus tutustua sekä Salon Taiteilijaseuran että vierailevien taiteilijoiden näyttelyihin. Kesän aikana näyttelyt vaihtuvat tiuhaan – vain kahden viikon välein. Ensi vuonna uutta taidetta on luvassa joka kuukausi. Kaikkiin gallerian näyttelyihin on vapaa pääsy.

– Myös galleria on avoinna kehystämön aukiolojen mukaan ja tarvittaessa myös muulloin, jos kulloisenkin näyttelyn taiteilija haluaa itse pitää ovet avoinna, Kähönen kertoo.

Kähösen mukaan uudet tilat mahdollistavat myös esimerkiksi erilaisten taideseminaarien ja taidepajojen järjestämisen eri-ikäisille ihmisille.

– Myös ulkotila voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön. Sinne on jo itse asiassa suunnitteilla ohjelmaa Salon Taiteiden Yänä, Kähönen kertoo.

1. syyskuuta Pariisilaisessa Taideillassa muun muassa piirretään muotokuvia, tehdään yhteistaideteos ja kuunnellaan livenä ranskalaisia sävelmiä.

– Tarkoituksemme on luoda Tehdaskadun tiloista toimiva ja inspiroiva taidekeskus, joka lisää alueen viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta, Kähönen sanoo.

– Itse toivon, että tästä tulisi samanlainen vetovoimatekijä kuin Veturitallista, jonne tullaan kauempaakin, lisää Sofia Meleike-Ruohola Salon Taiteilijaseurasta.

Salon taidelainaamon ja Hannu Sillanpään Mielikuvia-näyttelyn avajaiset tiistaina 7. kesäkuuta kello 15–17 osoitteessa Tehdaskatu 18.

Taidemaalari Hannu Sillanpää on Salon Taiteilijaseuran uuden gallerian ensimmäinen taiteilija. Tuotteliaalla taiteilijalla on galleriassa esillä liki 30 värikästä öljyvärimaalausta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Värit mukana koko uran ajan

Salon Taiteilijaseuran uuden gallerian ensimmäinen taiteilija on Vantaalla asuva ja työskentelevä taidemaalari Hannu Sillanpää (s. 1951 Loimaa). Sillanpäällä on Mielikuvia-näyttelyssä esillä kaikkiaan liki 30 öljyvärimaalausta vuosilta 2020–2022.

Sillanpää on tuottelias taiteilija.

– Ei nyt ihan yksi maalaus päivässä, mutta ainakin muutama viikossa. Minulla on useita teoksia työn alla samaan aikaan, Sillanpää kertoo.

Sillanpään teoksia on ollut esillä useissa näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Hän kertoo aina pitäneensä väreistä. Ainoastaan tussikausi sai taiteilijan syventymään mustavalkoiseen maailmaan.

– Pidän erityisesti oranssista, punaisesta ja keltaisesta. Ne tuovat iloa ja toivoa Suomen pitkään pimeään vuodenaikaan, hän sanoo.

Sillanpää sanoo taiteensa olevan esittävää, ei abstraktia.

– Teokset saattavat näyttää abstrakteilta, mutta niissä on esimerkiksi taivaankappaleita, kuten aurinko, kuu tai tähtiä.

Hannu Sillanpää: Kaukaiset tähdet. 2022.

Sillanpää kertoo työskentelevänsä pääasiassa öljyväreillä, mutta hän pitää myös vesiväreillä maalaamisesta ja tusseilla piirtämisestä. Nykyinen työtila kodin yhteydessä on pakottanut Sillanpään pienentämään teosten kokoa.

– Olen tehnyt aikaisemmin jopa parimetrisiä maalauksia.

Maalaamisen ja piirtämisen lisäksi Sillanpää on kirjoittanut runoja. Häneltä on ilmestynyt tähän mennessä neljä omakustanteista runoteosta.

– Runojen kirjoittaminen on minulle maalaamisen ohella toinen purkautumisväylä, hän sanoo.

Hannu Sillanpää: Perimmäisen kysymyksen parissa. 2020.

Hannu Sillanpään Mielikuvia-näyttely 7.–18.6. Salon Taiteilijaseuran galleriassa (Tehdaskatu 18).