Keskusta katsoo, että laulujoutsenen täyssuojelun perustetta ei enää ole

9

Keskusta hyväksyi viikonloppuna puoluekokouksessaan aloitteen, jonka mukaan laulujoutsenen kannanhoidollinen metsästys tulisi sallia. Keskustan mukaan Suomen kansallislinnun kanta on kasvanut siinä määrin, että täysrauhoitukselle ei ole enää luonnonsuojelullista perustetta.
– Puolue tietää kyllä hyvin, että EU-säädökset estävät ja kieltävät nykyisin laulujoutsenen metsästämisen. Tähtäämme tässä lainsäädännön muuttamiseen EU-tasolla, Suomi ei voi asiasta yksin päättää, kertoi keskustan poliittinen asiantuntija Helena Pakarinen STT:lle maanantaina.
Keskustan kannanoton mukaan suurin laulujoutsenen kasvaneen määrän haitta on sen taipumus häätää reviiriltä lähestulkoon kaikki muut vesilinnut pois.
– Esityksemme tavoitteena on siis luonnon monimuotoisuus ja lajien kirjo, Pakarinen lisäsi.
Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi kuitenkin painottaa, että tuore suomalainen tutkimus kumoaa tuon haittaoletuksen.
– Väite siitä, että laulujoutsen karkottaisi ja haittaisi muita vesilintulajeja, ei pidä paikkaansa. Päinvastoin muut vesilinnut hyötyvät laulujoutsenesta – tai ainakin on niin, että siellä missä laulujoutsen menestyy, myös muut vesilinnut voivat hyvin, Lehtiniemi kertoo tänä keväänä julkaistuista tutkimustuloksista.

Lintupellot ehkäisevät tuhoja

Keskusta esittää laulujoutsenen täyssuojelun poistamista myös sen peltoviljelykselle aiheuttamien vahinkojen vuoksi. Samalla perusteella puolue esittää valkoposkihanhen kannanhoidollisen metsästyksen sallimista.
– Maatalousvahinkoja korvataan sekä laulujoutsenen että valkoposkihanhen osalta, mutta valkoposkihanhen takia maksetut korvaukset ovat moninkertaiset joutsentuhoihin verrattuna, kertoo tutkija Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
Hänen mukaansa kyhmyjoutsen ei sen sijaan aiheuta maatalousvahinkoja, koska se ei viihdy pelloilla vaan merellä ja muilla vesistöillä.
Lehtiniemi muistuttaa, että valkoposkihanhen tuhojen hallintamenetelmiä kehitetään nyt Suomessa koko ajan.
– Apua saadaan esimerkiksi lintupelloista ja lintujen ohjaamisesta. Periaatteessa nämä samat keinot tehoavat muillakin maatalousvahinkoja aiheuttavilla lintulajeilla, myös laulujoutsenella.

Kannan kasvu hidastunut?

Laulujoutsenen pesivien parien määräksi arvioitiin Suomessa jokin vuosi sitten noin 11 000. Birdlife Suomen Lehtiniemen mukaan syyskannan koko, kun mukaan lasketaan pesimättömät linnut, poikaset sekä Venäjältä Suomen kautta talvehtimaan matkaavat joutsenet, saattaa nousta lähelle 100 000:ta.
– Laulujoutsenen kanta kasvoi Suomessa pitkään noin kymmeneksen vuosittain, mutta nyt kannan kasvu näyttää hidastuneen. Tässä on taustalla se, että sopivia pesäpaikkoja on rajallisesti, luonto rajoittaa näin kannan kasvua itse.
Keskusta ehdottaa, että laulujoutsenen metsästys muutettaisiin luvanvaraiseksi ja kohdennetuksi alueille, missä lajin esiintyvyys on suurinta tai joutsen aiheuttaa eniten haittaa ja vahinkoa. Metsästyksessä saaliiksi saadut linnut saisi hyödyntää ihmisravinnoksi.
Lehtiniemen mukaan joutsenen kanta on nyt sen verran vahva, että se todennäköisesti säilyisi vakaana vähäisestä metsästyksestä huolimatta. Hän kuitenkin kysyy, millainen logiikka linnun metsästämisessä olisi takana.
– Ajattelu siitä, että jos joku laji runsastuu, se on ihmiselle resurssi jota pitää alkaa hyödyntämään, ei ole enää kestävää. Se oli perusteltavissa entisaikana, kun meillä oli niukkuutta kaikesta. Mutta nyt kauppojen hyllyt ovat täynnä, hän vertaa.

Pertti Mattila

STT

Kuvat:

9 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Urpo
21 päivää sitten

Jälleen kerran kauppojen notkuvat hyllyt on peruste vastustaa kotimaisen tuotannon kilpailukykyä. Aivan kuin tuotteet sinne itsestään tulisivat. Ei taida olla tieto alkutuottajien ongelmista ja Suomen velkaantumisesta päätynyt vielä kaikkien korviin.

Eläimilläkin on itseisarvonsa
21 päivää sitten
Reply to  Urpo

Ratkaiseeko laulujoutsenen metsästys alkutuottajien ongelmat? Ei muuta kuin joutsenpihvit lihatiskille, niin johan alkaa Suomen velkaantuminenkin hoitua!

Keskustalaiset on jännää porukkaa, itse asiassa vähän samanlaisia ajattelultaan kuin kiinalaiset. Tärkeintä eläimessä on se, että sitä voidaan syödä, mieluummin parhaalla mahdollisella katteella. Viis siitä, minkälaisissa oloissa niitä kasvatetaan tai onko niillä mahdollisuutta lajityypilliseen elämään. Kepu on jarruttanut jo vuosikymmeniä asiallisen eläinsuojelulain aikaansaamista, ja jo siinä on riittävä syy olla ikinä sitä äänestämättä.

Urpo
20 päivää sitten

Mikään yksittäinen asia ei ratkaise yhtän suurta ongelmaa kokonaisuudessaan, joten se ei ole pätevä syy hylätä parannusehdotuksia.

Haittojen torjumisessa ei ole kyse sinun äänestyskäyttäytymisestä, vaan alkutuotannon kannattavuuden parantamisesta. Mutta voihan referenssiä hakea ulkomailta, jos asiat on siellä paremmin.

Marko
20 päivää sitten
Reply to  Urpo

Ratkaiseeko joutsenien ampuminen yhdessä jonkun muun asian kanssa mitään? Joutsenien ampuminen on sinun mielestäsi parannusidea, kerro mihin?

Urpo
20 päivää sitten
Reply to  Marko

Maataloudelle aiheutuvien vahinkojen ehkäisyyn, aivan kuten esityksessä todetaan.

En tiedä, minkä kanssa yhdessä vaikutusarviointia tarkoitat.

Marko
20 päivää sitten
Reply to  Urpo

Laulujoutsen ei aiheuta maanviljelykselle mitään haittaa. Kannattaisiko katsoa kyseisen lajin elintavat. Kun lintu pesiikin järvillä ja aapasoilla, niin ei luulisi haittaavan ketään paitsi keskustaa ja sen kannattajia.

Mikä kiima ajaa tappamaan kaikkea, mikä liikkuu omin voimin? Kerro kun kannatat jopa joutsenten metsästystä. Turha puhua mistään haitoista maanviljelykselle, kun sitä ei ole, eikä yksi ammattiryhmä ole kenenkään muun yläpuolella.

Urpo
20 päivää sitten
Reply to  Marko

Ainakin ymparisto.fi-sivuston mukaan korvauksia vahingoista maksetaan, joten tiedoissasi siitä ja joutsenen elintavoista on tarvetta päivitykselle. Kantahan on kasvanut nopeasti ja kasvaa edelleen eli tilanne muuttuu jatkuvasti. Toki ongelma on paikallinen, tällä kulmalla Suomea sitä ei taida olla. Mutta olihan esityskin rajattu, mistään yleismetsästysoikeudesta ei siinä ollut kyse. Lisäksi esityksessä puhuttiin myös hanhista, mutta uutisointi keskittyy näyttäviin otsikoihin. Tappamaan ohjaa se kiima, jolla haittoja yritetään torjua, taloudellinen toiminta saada kannattavaksi ja pöytään erinomaista raaka-ainetta. En esimerkiksi juurikaan syö naudan- tai sianlihaa lounasravintolat poislukien, kun vaihtoehtoja on tarjolla. Mikä olisikaan parempi tapa kuin korvata näitä metsäluontoa tuhoavan vieraslajin lihalla. Hanhipaistikin kiinnostaisi, mutta… Lue lisää »

Marko
20 päivää sitten

Samaa mieltä. Keskustallahan on ollut tuo maatalousministerin salkku aikojen alusta, eli ovat tainneet aivan itse pilata koko maatalouden kannattavuuden. Istutaan MTK:n ja SOK:n hallituksissa ja myötäillään joka suuntaan, ovat tainneet viljelijät unohtua.

Urpo
20 päivää sitten
Reply to  Marko

Ja kun eräs ongelma on tiedossa, ainakaan siihen ei pidä puuttua. Saahan tavaraa kaupasta.