Kirjojen ystävä Anders Johan Sjögren käveli saappaat puhki Iitistä Turkuun – 200 vuotta myöhemmin tutkijat eläytyvät Koskella lenkkarit jalassa hänen matkaansa

0
Historiantutkijat Heli Rantala ja Heidi Hakkarainen taivaltavat Kosken maisemissa kohti Turkua. Kuvat: SSS/Santeri Iltanen.

Elettiin vuotta 1813, eikä pienessä Iitin maalaispitäjässä ollut kirjastoa, jonne suhauttaa mopolla tai sähköpotkulaudalla. Sellaisia ei ollut. Eikä ollut yleisiä kirjastojakaan – jos ei lasketa Vaasan Lukuseuran vuonna 1794 perustamaa kirjastoa, Suomen ensimmäistä.

Tästä suutarin poika ja suuri kirjojen ystävä Anders Johan Sjögren, 19, ei lannistunut, vaan käveli Iitistä Turkuun, Suomen sivistyksen kehtoon. Matkaseurana löntysteli isä ja hevonen, jonka vetämässä kärryssä oli kirstullinen Andersin rakkaimpia aarteita, kirjoja. Turussa odottivat sekä maan kattavin kirjakokoelma että akateemiset opinnot, eikä 250 kilometrin matka ollut este, korkeintaan hidaste.

Toisaalta, tuohon aikaan ihmiset kävelivät kaikkialle ja oman elinpiirin perspektiivi oli erilainen. Maailma oli hahmottunut eri tavalla, kaukana oli kaukana hyvin fyysisellä tavalla.

MITEN 1800-luvun todellisuus maittaa Sanojen liike ja tiedon paikat -projektin johtajalle Heli Rantalalle, joka tutkijakumppaneineen osittain toisintaa Anders Johanin tekemää matkaa? Tohtori- ja dosenttiseurue tarpoi torstaina jo Hämeen Härkätietä Someron maisemissa.

– Käveleminen paikkakunnalta toiselle on avannut silmiä. Matkanteon hitaus konkretisoituu. Kävellen noteeraa Härkätien kivisten kilometripylväiden ohella autioituneita kyliä, peltoja ja vinoja latoja. On helppo kuvitella maailma 200 vuoden taakse ja oivaltaa, millaista matkustaminen silloin oli, Heli Rantala sanoo tien päältä.

Akateemikot lähtivät kävelemään Iitistä kohti Turkua maanantaina. Nyt määränpää, sivistyksen linnake eli Turun yliopisto ja Tuomiokirkon torni, alkaa jo lähes häämöttää horisontissa.

Erikoisen projektin tarkoitus on historiantutkijoiden halu ymmärtää syvällisemmin omaa tutkimusaluettaan.

– Kävellen eri paikkakuntien väliset etäisyydet näyttäytyvät siitä perspektiivistä, joka on 1800-luvun ihmiselle ollut konkreettista todellisuutta. Maareittejä pitkin kulkeminen on tuolloin perustunut yksinkertaisesti lihasvoimaan, hevosen tai ihmisen kykyyn kulkea yhtäjaksoisesti pitkiä matkoja, Rantala kuvailee liikkuvaa tutkimusprojektia.

Heli Rantala (vas.) ja Heidi Hakkarainen eivät voi kuin ihmetellä Anders Johanin ja isänsä taittamia päivämatkoja.

”Kävellen noteeraa Härkätien kivisten kilometripylväiden ohella autioituneita kyliä, peltoja ja vinoja latoja. On helppo kuvitella maailma 200 vuoden taakse ja oivaltaa, millaista matkustaminen silloin oli.”

SJÖGREN KULKI aikanaan viikossa eteläisen Suomen halki Viipurintietä ja Härkätietä pitkin Turkuun. Matkalla tiettävästi kuluivat suutarinpojan saappaatkin puhki. Tutkijoilla on käytössään saappaita paljon mukavammat lenkkarit. Ja myös mahdollisuus oikaista välillä taipaleen loputtomilta tuntuvia suoria autolla.

– Emme väitä toistavamme Sjögrenin matkaa, se olisi loukkaus hänen saavutuksiaan kohtaan. Mutta yritämme eläytyä hänen maailmaansa, jossa elinpiirit olivat eriytyneitä ja etäisyydet ajallisesti pitkiä, vaikkakin kilometreissä samoja kuin nykyisinkin, Rantala sanoo.

Tutkijoiden kävelemä kilometrimäärä jää alle puoleen Sjögrenin pari sataa vuotta sitten tekemästä, mutta matkan tavoite on toteutumassa: tien päällä voi eläytyä välimatkoihin, ajan hitauteen ja jalan toisen eteen laittamiseen.

– Ihmiset elivät silloin omissa todellisuuksissaan ja kaukana toisistaan. Suomea ei nykyisenkaltaisena vielä ollut.

MONET KUULUISAT filosofit olivat suuria patikoimisen ystäviä. Muun muassa Friedrich Nietzsche, Immanuel Kant, Jean-Jacques Rousseau ja Henry David Thoreau hioivat ajatteluaan ja saivat oivalluksiaan kävellessään. Thoreau jopa kirjoitti esseen nimeltä Kävelemisen taito (Walking, 1862). Miten lienee käynyt turkulaistohtoreille ja -dosenteille tien päällä, onko syntynyt nerouden kyllästämiä ideoita uusista tieteen paradigmoista puhumattakaan?

– Ei ehkä ihan yhtä korkealentoisia ajatuksia kuin edellä mainituilla mestareilla, mutta matkalla on toki ollut aikaa ajatella ja keskustella myös tutkimuksistamme ja tästä projektista, Rantala naurahtaa.

SJÖGREN taittoi taivalta isänsä ja hevosensa kanssa lokakuussa. Muistiinpanoissa mainitaan maan olleen ajoittain luminen. Nyt kesällä keli ei ole yhtä armoton. On silti helppo kuvitella tuuli ja tuisku sekä päiväkausia jatkuva yksitoikkoinen jotos, jota suomalaiset matkustavaiset aikanaan taittoivat.

– Itsensä kouluttaminen maalaistorpasta akateemikoksi on 1800-luvulla vaatinut todella paljon motivaatiota ja ihan fyysistä työtä, kuten Sjögrenin tapauksessa, Rantala pohtii.

Jos Rantalalla olisi tohtorin musta silinterihattu päässään, hän todennäköisesti nostaisi sen päästään kunnioituksen osoitukseksi. Rantala kollegoineen ei voi kuin ihmetellä Anders Johanin ja isänsä taittamia päivämatkoja.

Akateemikoista tulee helposti mieleen kuva yksinäisestä, kirjapinojen uumenissa tutkijankammiossaan pakertavasta ja kenties hieman epäsosiaalisestakin älyköstä. Ryhmäpatikointi eteläisen Suomen halki ei istu stereotypiaan. Millaista tiedettä matka tulee kätilöimään?

– Vaikea vielä sanoa, mutta varmasti jotain. Tutkimuksessa on aina mukana epävarmuutta, etenkin perustutkimuksessa, eikä aina voi tietää mihin matka johtaa, Rantala sanoo.

– Osittain tässä on kyse myös irtiotosta.

Emme väitä toistavamme Sjögrenin matkaa, se olisi loukkaus hänen saavutuksiaan kohtaan. Mutta yritämme eläytyä hänen maailmaansa, jossa elinpiirit olivat eriytyneitä ja etäisyydet ajallisesti pitkiä, vaikkakin kilometreissä samoja kuin nykyisinkin, Heli Rantala (vas.) sanoo. Matkaseurana Heidi Hakkarainen.

Anders Johan Sjögrenin luokkaretki alkoi iittiläisestä maalaistorpasta ja päättyi monia käveltyjä kilometrejä ja luettuja kirjoja myöhemmin Pietariin, sen aikaisen tiedemaailman huipulle.

Anders Johan Sjögren päätyi iittiläissuutarin torpasta lopulta Pietarin akatemiaan kieli- ja kansantieteilijäksi.

– Paikallinen papisto tuki nuorta ja lahjakasta Andersia opinteille. Hän oli aikansa sosiaalinen nousija, joka jätti vanhan yhteisönsä tavat ja piirit taakseen, Heli Rantala sanoo.

Anders Johan Sjögrenin luokkaretki, ruotsalaisittain klassresan, alkoi iittiläisestä maalaistorpasta ja päättyi monia käveltyjä kilometrejä ja luettuja kirjoja myöhemmin Pietariin, sen aikaisen tiedemaailman huipulle.

Melkoinen saavutus suutarinpojalta.

Turun yliopiston tutkimusprojektiin Sanojen liike ja tiedon paikat voi tutustua tarkemmin verkossa.