Kivimeijeri ilotulittaa somerolaistaiteella – ”Täällähän ne Suomen parhaat ovat!”

0
Someron Kivimeijeri tuo kesänäyttelyssään esille koko joukon Suomen eturivin taiteilijoita, jota asuvat Somerolla kokonaan tai osan vuotta. Mukana ovat kaikki suuret nimet, joiden vanavedessä pääsevät esille myös muutamat vähemmän tunnetut alansa osaajat. Etualalla osa Tommi Toijan installaatiosta Muukalaiset. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Laadukkailla nykytaiteen näyttelyillään mainetta kerännyt Someron Kivimeijeri iskee tänä vuonna somerolaisella taiteella. Se tarjoilee katsojille erilaisuuksien rikkautta eilen avatussa näyttelyssään Go Somero Go Go, ja esittelee peräti 15 Somerolla vaikuttavaa kuvataiteilijaa. Heistä valtaosa tunnetaan valtakunnallisesti ja osa on kerännyt myös kansainvälistä mainetta.

– Kivimeijerin näyttelyissä on aina esitelty Suomen parhaimmistoa, ja kun uutta näyttelyä suunnitellessamme katsoimme ympärillemme, totesimme, että täällähän ne Suomen parhaat ovat, meijerin isäntä Antero Kare sanoo.

Hän laskeskelee, että paikkakunta voi ylpeillä ainakin 30 taiteilijallaan. Nykytekijöiden lisäksi Somerolla on työskennellyt lukuisia edesmenneitä taidemaalareita, graafikoita, muotoilijoita ja korutaiteilijoita.

Antti Laitinen on kansainvälisesti nimekkäin Someron nykytaiteilijoista. Taustalla on teos Nimetön, jonka Laitinen teki Go Somero Go Go -näyttelyyn Kivimeijerin tontilta kerätyistä kanukan oksista. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Absurdeista performansseistaan, väännellyistä puistaan ja uudelleen muotoilluista maisemistaan tunnettu somerolainen kuvataiteilija Antti Laitinen teki Kivimeijeriin kaksi uutta työtä, koska kaikki valmiit oli jo viety muualle. Turussa Laitisen Taipuisa maisema täyttää Wäinö Aaltosen taidemuseon kesän. Hänen teoksiaan on parhaillaan myös Purnussa Orivedellä, Anhavalla Helsingissä ja Ruotsin Boråsissa.

Laitinen keräsi pari viikkoa sitten kanukan oksia Kivimeijerin nurkalta. Osan hän kiinnitti rautalangoilla pyöränvanteeseen ja toiset heinäharavan renkaaseen. Alkuviikosta teokset olivat kuivuneet niin, että taiteilijat saattoi leikata ne irti.

– Kuivuessaan ne jämähtävät muotoonsa, Laitinen toteaa.

Laitisella on työn alla ruotsalaisen arkkitehti Ulf Mejergrenin kanssa yhteisprojekti One Tree Four Seasons. Sen ensimmäinen osa on parhaillaan Galerie Anhavan näyttelyssä.

Syksyllä Laitinen lähtee Ranskaan. Hänet on kutsuttu vierailevaksi taiteilijaksi yhteen Bordeaux´n legendaarisimmista viinitiloista. Laitinen suunnittelee maisemateoksen rakentamista. Pyöreät reiät syntyvät esimerkiksi vanteiden avulla.

– Jo siellä käydessäni kyselin vanhoja polkupyöriä.

Assistentti Eija Koponen (oik.) kokosi paikan päällä Anna-Kaisa Ant-Wuorinen teosta Yllätysvieraat. Ant-Wuorinen on kaivanut pihaltaan haitallisten vieraslajien juuria ja hyödyntänyt niitä taiteessaan. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Kuvataiteilija Anna-Kaisa Ant-Wuorinen on tuonut Kivimeijerin kesään pari vuotta sitten valmistuneen Autokultansa sekä upouusia teoksia, joista osa on valmistunut vasta paikan päällä. Yllätysvieraat, Kuokkavieraat ja Kiertolaiset on koottu haitallisten vieraslajien kuten japanintatarin, lupiinin ja kurtturuusun juurista. Monet niistä Ant-Wuorinen on kerännyt omalta pihaltaan Someron Ollilasta.

– Juuret on käsitelty biohiilellä mustiksi. Sitä käytetään myös maanparannusaineena, joten palat voi palauttaa takaisin maahan, hän huomauttaa.

Muun muassa 8,5-metrisestä vaaleanpunaisesta Bad bad boy -betoniveistoksestaan tunnetulta kuvataiteilija Tommi Toijalta on esillä pääsalin lattian täyttävä Muukalaiset -installaatio sekä muutamia muita veistoksia. Helsinkiläisellä Toijalla on ollut Someron Kerkolan suunnalla kesäasunto ja työtilat vuodesta 2013.

Lukuisia julkisia teoksia teräksestä tehneeltä Seppo Manniselta nähdään Kivimeijerissä tekstiiliveistoksia. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Isoista puutöistään ja julkisista metalliveistoksistaan tuttu somerolainen Seppo Manninen on modernin kuvanveiston uranuurtaja. Hän uudisti aikanaan myös tekstiilitaidetta, joka aiemmin keskittyi lähes pelkästään pintakäsittelyyn. Manninen yhdisti suuria kangaskaistaleita puuhun ja metalliin.

– Se oli yksi vaihe urallani.

Go Somero Go Go -näyttelyssä on Mannisen tekstiiliveistoksia 30 vuoden takaa. Kahlittuun sananvapauteen ja pakolaisuuteen raudalla ja kankaalla kantaa ottaneet teokset Koti 1990 ja Raskas matkatavara ovat yhä ajankohtaisia. Suomalaisen kuvanveiston klassikoihin lukeutuvan Mannisen tekstiiliveistokset ovat olleet mukana pohjoismaisessa tekstiilitriennaalissa.

Ripusteita ei ole ennen nähty Somerolla. Päätin tuoda ne tänne varastosta pölyttymästä, hän nauraa.

– Koirissa ja hevosissa on veistoksellisuutta, sanoo Marjukka Malkki. Pystykorvien leikkiä kuvaavan pronssiveistoksen nimi on Haaste. Kuva: SSS/Santeri Iltanen
– Tuolta hevoset näyttivät päästessään laitumelle, Marjukka Malkki toteaa pronssiveistoksestaan Vapauteen, joka syntyi lapsuusmuistoista. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Someron Keltiäisissä asuva kuvanveistäjä Marjukka Malkki on keskittynyt pronssiveistoksiin. Kivimeijerissä nähdään muun muassa valloittavat pienveistokset laukkaavista hevosista (Vapauteen) ja leikin aloittavista koirista (Haaste), jotka ovat uutta tuotantoa.

– Hevosissa ja koirissa on veistoksellisuutta, Malkki painottaa.

Vapauteen on lapsuusmuisto laitumelle päästettyjen hevosten riemusta.

Pilvari Pirtola maalasi kotipihallaan Jakkulassa omaa kehoaan käyttäen teossarjan akryylivärillä kankaalle. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Taideyliopiston tohtorikoulutettava Pilvari Pirtolalta on esillä kolmen mustavalkoisen teoksen sarja So let´s we fall out of lust for life, let us risk all we have to risk, for only a fool would cling to this world as it is. Taiteilija on käyttänyt omaa kehoaan akryylimaalin levittämiseen. Hän on ensin maalannut vartalonsa ja kellinyt sitten kankaan päällä pihallaan Someron Jakkulassa.

– Maalin pois peseminen iholta oli hankalaa, Pirtola paljastaa.

Somerolaiselta kuvataiteilija Hanna Saarikoskelta on näyttelyssä akvarellimaalaus Silminnäkijä. Yhden näyttelyhuoneista täyttää Saarikosken installaatio Muistipeli, jossa hän hyödyntää irronneita kaakeleita ja leikkii niiden muodolla. Pelilaudalla on ikään kuin seinältä tippuneita kaakeleita kuvineen.

Vesiväreillä maalaaminen on intensiivistä, mutta haastavaa: kaakeli ei ime väriä lainkaan, joten maalin pitää kuivua sen päälle. Saarikoskella on kaakeleihin perustuva teos esillä myös Kotka Art 22 -näyttelyssä.

Antero Kare on koonnut Kivimeijerin kesään koko joukon Suomen eturivin taiteilijoita Somerolta. Mukaan on mahtunut myös muutama vähemmän tunnettu alansa osaaja. Esillä ovat muun muassa Hanna Saarikoski (vas.), Karen taustalle jäävät Pirjo Lautiainen ja Anne Turkulainen, Marika Jensen, Nora Paakkanen ja Keanne van de Kreeke. Etualalla osa Tommi Toijan installaatiosta Muukalaiset. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Yhtä meijerihuonetta hallitsee Hirsjärvelle vuonna 1999 muuttanut hollantilainen Keanne van de Kreeke. Vahvojen värien taiteilija tunnetaan kuvituksistaan.

Pekka Ervamaa. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Elokuvia ja valokuvaa tehneeltä Pekka Ervamaalta on Kivimeijerin pääsalissa pysäyttävä valokuvasarja liekehtivistä kasveista. Sarjakuvataiteilija ja pilapiirtäjä Heikki Paakkaselta on esillä grafiikkaa ja piirroksia.

Pirjo Lautiainen. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Keramiikkataiteilijoista näytteillä ovat Marika Jensen, Pirjo Lautiainen ja Nora Paakkanen. Jensen on erikoistunut tekemään historiallisten uunien pienoismalleja. Lautiainen on tunnettu suurista keramiikkavadeistaan.

Paakkaselta on esillä kuusi teosta nimellä Skyttel. Värikylläisten sukkuloiden lisäksi hän on tehnyt Ukrainan sotaa kommentoivan teoksen Haavoittunut, joka on kuin rikki mennyt hymytyttö sidoksineen.

Suunnittelijaopettaja Anne Turkulainen on jo vuosia vastannut Somero-opiston taiteen perusopetuksesta sekä kuvataide- ja kädentaitokursseista. Kerimäellä syntynyt kuvataiteilija aloitti oman näyttelyuransa viime vuonna Savonlinnassa. Kivimeijeriin syntyi viikko sitten Sydänyön hiljaisuus. Se on levylle tehty akryylimaalaus, joka on päällystetty kankaalla.

– Toivon, että maalaus houkuttelee yleisöä katsomaan lähempää.

Heinäkuussa Turkulaisen töitä tulee esille Turun B-Galleriaan.

Anne Turkulainen toivoo yleisön tarkastelevan läheltä hänen maalaustaan Sydänyön hiljaisuus. Kuva: SSS/Santeri Iltanen

Antero Kare osti Sillanpään entisen osuusmeijerin kiinteistön Somerolta vuonna 2010, ja perusti Pitkäjärven Taide ja Kulttuuri ry:n pyörittämään sen toimintaa. Kivimeijerissä on alusta alkaen järjestetty vuosittain vetovoimaisia taidenäyttelyjä.

Karen oman taiteen valtakuntaa on meijerin takimmainen näyttelysali lattiasta kattoon yltävine katiskoineen ja isoine keramiikkateoksineen. Muiden näyttelyn keraamikkojen tavoin Kare on käyttänyt töissään Someron Kultelan punasavea. Takaseinää peittää sekatekniikkaa hyödyntävä suurreliefi Myanndash-joki.

Kare on tehnyt pitkän taideuransa aikana kaikkea mahdollista maalauksista ja veistoksista tilataiteeseen ja biotaiteeseen. Muinais- ja kalliomaalaustaiteen tutkija​nakin tunnettu mies on toiminut taideopettajana kymmenissä yliopistoissa ja oppilaitoksissa sekä kotimaassa että ulkomailla.

Go Somero Go Go -näyttely Someron Kivimeijerissä (Turuntie 1034, Pitkäjärvi) 14.8. asti. Avoinna joka päivä klo 12–18.

Anna-Kaisa Ant-Wuorinen on repinyt pihaltaan haitallisia vieraslajeja. Viipaloidusta japanintatarin juuresta syntyi teos Kiertolaiset. Kuva: SSS/Santeri Iltanen
Syksyllä Antti Laitinen lähtee ranskalaiselle viinitilalle työstämään tilattua taideteosta. Hän on jo pyytänyt hankkimaan vanhoja polkupyöriä, joiden vanteita taiteilija hyödyntää pyöreiden reikien tekemiseksi maisemaan. Kuva: SSS/Santeri Iltanen