
Salolaisia tänä keväänä puhuttanut Klippulan myyntisuunnitelma todennäköisesti perutaan. Salon kaupunginhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että Klippula poistetaan myytävien kiinteistöjen listalta.
Kaupunginhallituksen esitys syntyi äänestämällä. Hallituksen kolme keskustalaista olisi pitänyt kesäsiirtolan myyntilistalla.
Jos kaupunginvaltuuston kanta noudattaa kaupunginhallituksen äänestystulosta, valtuuston enemmistö on valmis perumaan puoli vuotta sitten tehdyn myyntipäätöksen.
Klippula-päätös vaati maanantai-iltana kaupunginhallituksessa kaksi äänestystä.
Vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhosen esitys oli, että Klippula pysyy myyntilistalla.
Simo Paassilta (sd.) esitti, että se poistetaan listalta. Juhani Nummentalo (kok.) esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun siten, että valmistelussa arvioidaan kiinteistöjen korjauksen ja muutoksien kustannukset, mikäli käyttötarkoituksena ovat koululaisten leirikoulutoiminta tai kaupungin järjestämät kesäleirit.
Ensin äänestettiin palautuksesta. Käsittelyä päätettiin jatkaa äänin 7–6.
Käsittelyn jatkamisen kannalla olivat SDP:n Saku Nikkanen, Piia Keto-oja ja Simo Paassilta, perussuomalaisten Osmo Friberg, Mikko Lundén ja Antti Olkinuora sekä vihreiden Anna Härri.
Palautusta kannattivat Nummentalon lisäksi kokoomuksen Anu Aaltonen ja Anna-Leena Yli-Jama sekä keskustan Marjaana Mänkäri, Johannes Alaranta ja Ulla Huittinen.
Toinen äänestys käytiin siitä, poistetaanko Klippula myyntilistalta. Tällä kannalla olivat kaikki muut paitsi keskusta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Saku Nikkasen mielestä Klippulan lisäksi pitää keskustella kaupungin muistakin rantakohteista.
– Niiden käyttötarve pitää käydä kokonaisuudessaan läpi.
Klippulan jatkosta hallitus ei halunnut antaa muuta evästystä kuin että sitä ei nyt myytäisi.
– Valtuustossa voidaan käydä julkisesti keskustelua Klippulan tulevaisuudesta. Tarvitaan selvä päätös, myydäänkö vai ei, ja jos ei myydä, kuka alkaa hallinnoida Klippulaa. Pitää myös tarkastella Klippulan hinnastoa, sanoo hallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen.
Opetus- ja vapaa-ajanlautakunta totesivat kannanotoissaan, että niillä ei ole käyttöä Klippulalle. Nikkanen arvioi, että lautakunnat aristelivat.
– Ehkä pelättiin, että jos toimiala ottaa Klippulan kehittämiskohteekseen, se on pois muusta toiminnasta.
Palautusta esittäneen varapuheenjohtaja Juhani Nummentalon mielestä olisi ennen valtuuston käsittelyä pitänyt selvittää, onko Klippulan käyttö taloudellisesti järkevää.
– Joka tapauksessa toiminnan pitää tukea kaupungin perustehtävää niin, että Klippula on kaupunkilaisten ja yhdistysten käytössä. Yksityisille vuokraaminen nykyisillä hinnoilla vääristää kilpailua.
Nummentalokin arvioisi myös muita rantakohteita.
– Klippula ei voi pitää erityisenä poikkeuksena. Esimerkiksi Niksaaren saunaa ei saa hukata.
Kaupungin työntekijät haluavat Klippulasta eroon, poliitikot eivät. Lopputuloksena on sama kuin monella muulla kunnan kiinteistöllä. Jätetään mätänemään.