Klippulalle löytyi ystäviä

0
Kaupunginvaltuusto ei kuitenkaan antanut konkreettisia ohjeita tai aikataulua, miten Klippulan kanssa edetään.

Yksi tämän kevään salolaisista puheenaiheista on ollut Klippulan tulevaisuus. Ilmassa on ollut nostalgiaa, mutta myös huolta, onko rantapaikka enää tulevaisuudessa kaupunkilaisten käytössä.

Kaupunginvaltuusto poisti Klippulan myytävien kiinteistöjen listalta viime maanantaina. Se perui päätöksen, jonka edellinen valtuusto teki joulukuussa 2020.

Vaikka suuri osa päättäjistä on samoja kuin ennen viime kesän vaaleja, yhteinen tahto on muuttunut parissa vuodessa. Käännös lähti liikkeelle vasemmistoliiton viime marraskuussa alulle panemasta, yhdentoista valtuutetun allekirjoittamasta aloitteesta.

Klippulan myynnistä puhuttiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, heti Salon seudun kuntaliitoksen jälkeen. Silloin vanhan kesäsiirtolan puolustukseksi kerättiin melkein tuhannen nimen adressi.

Valtuuston Klippula-keskustelussa mainittiin myös Halikon kunnan entinen leirikeskus Lehtiniemi. Sen myynnistä puhuttiin jo viime vuosituhannen lopulla.

Viime syksynä Lehtiniemen tilanne jäädytettiin kaupunginhallituksen päätöksellä. Kiinteistön tulevaisuus kytkettiin mahdolliseen yleiskaavaan, joka kattaisi Kokkilan ja Vartsalan ranta-alueet.

Klippula kiinnostaisi varmasti ostajia. Särkisalossa sijaitsevalla yli hehtaarin tontilla on oma ranta, ja tontille saakka pääsee autolla hyväkuntoista tietä.

Kaupunki ei saisi myynnistä taloudenpidon kannalta merkittäviä summia, mutta monessa kiinteistökaupassa ajatus onkin lähinnä ollut päästä eroon tarpeettomiksi käyneistä rakennuksista. Toisaalta Klippulaan ei ole kyllä juuri rahaa laitettu, joten kuluina se ei ole kaupunkia rasittanut.

Kun Klippulaa käsiteltiin kevään aikana kaupungin elimissä, opetuslautakunta ja vapaa-ajanlautakunta totesivat viranhaltijavalmistelun mukaisesti, että niillä ei ole sille käyttöä.

Valtuuston kokouksessa korostettiin monen puheenvuoron voimin ja yli puoluerajojen, kuinka ainutkertainen ja tarpeellinen paikka Klippula on. Valtuusto ei kuitenkaan antanut konkreettisia ohjeita tai aikataulua, miten Klippulan kanssa edetään.

Suunnitelmia ja kustannusarvioita pitäisi kuitenkin tuoda syksyllä budjettiin – ennen kuin päättäjien into laimenee. Halu kehittää Klippulaa on ainakin puheissa niin kova, että kaupunkilaisten on lupa odottaa jotain uutta ja suurempaa kuin mitä kesäpaikka on viime vuosina tarjonnut.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments