Kuntosali avautui pandemian keskellä – treenaaminen on ollut henkireikä perniöläiselle Henri Lehtoselle 15-vuotiaasta asti, lokakuussa hän toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja avasi oman salin

0
- Kun visio oli valmiina ja ajatusta oli pyöritellyt päässä, oli tehtävä ratkaisu toiminnan aloittamisesta, kuntosaliyrittäjä Henri Lehtonen sanoo. Kuvat: SSS/Minna Määttänen

Henri Lehtonen seisoo aurinkoisena keskiviikkoaamuna kuntosalin oven suussa Perniön Pernanmetsän teollisuusalueella.

– Valitettavasti kaikki aamun kuntoilijat ehtivät jo lähteä, jos olisitte heiltä halunneet jotain kommenttia, Lehtonen pahoittelee.

Lehtonen avasi TopSali-nimisen kuntosalin vanhan teollisuushallin tiloihin viime lokakuussa. Tuore kuntosaliyrittäjä ei nähnyt kuntosalin avaamista riskinä, vaikka tuolloin korona oli vahvasti päällä.

– Pandemiatilanne hieman osaltaan viivästytti ovien avaamista, mutta lopulta en voinut enää odotella. Kun visio oli valmiina ja ajatusta oli pyöritellyt päässä, oli tehtävä ratkaisu toiminnan aloittamisesta, Lehtonen kuvailee.

Vaikka aluehallintovirastot rajoittivat ympäri Suomen esimerkiksi juuri kuntosalien aukioloa talvella, oli yksityisasiakkailla mahdollisuus varata TopSalin tiloja omaan käyttöönsä, jolloin saliharjoittelu pystyi jatkumaan koronarajoituksista huolimatta.

– Avin rajoitusten aikaan oli hetki vaikeampaa, mutta sen jälkeen hommat ovat lähteneet rullaamaan mukavasti. Asiakasmäärät ovat olleet aika lailla sellaisia kuin odotin, vaikka ei asiakkaita tietenkään ikinä liikaa ole, Lehtonen sanoo.

38-vuotias Lehtonen ottaa nyt ensiaskeleitaan yrittäjänä. Lehtonen on kotoisin Perniöstä, mutta on käynyt välillä opiskelemassa muualla Suomessa ja töissä ulkomailla asti, kunnes palasi muutama vuosi sitten takaisin synnyinseudulleen.

– Nyt näyttää siltä, että täällä ollaan jatkossakin, hän naurahtaa.

– Viihdyn Perniössä hyvin. Arvostan maaseudun rauhaa.

Perniöläinen kuntosaliyrittäjä Henri Lehtonen toivoo, että ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota fyysisen kunnon lisäämiseen. – Lihaskuntoharjoittelu on tehokasta ja hyödyllistä aina nuorista ikäihmisiin, Lehtonen painottaa.

Minkä takia halusit juuri kuntosaliyrittäjäksi?

– Kuntosali on ollut minulla aina sellainen henkireikä 15-vuotiaasta asti. Olen treenannut salilla muiden lajien ohella. Kuntosaliohjaus tuntuu tällä hetkellä omalta jutulta, ja se on pääasiallinen syy, minkä vuoksi perustin kuntosalin, Lehtonen taustoittaa.

– Oma sali on ollut haave jo pidemmän aikaa.

Fysioterapeutiksi kouluttautunut Lehtonen pyörittää TopSalia yksin ja vastaa siellä yksilö- ja ryhmänohjauksesta.

– Salille ovat tervetulleita tulla niin vasta-alkajat kuin pidempäänkin treenanneet. Toivon varsinkin, että ikäihmiset löytäisivät tämän paikan, sillä kuntosaliharjoittelu on tärkeää tasapainon ja kehonhallinnan kannalta.

Salilla on perinteisten kuntosalilaitteiden lisäksi paljon vapaita painoja, kuten levypainoja, käsipainoja, kahvakuulia, eripainoisia treenipalloja ja voimakelkka.

– Näiden avulla saliharjoittelu pysyy monipuolisena. Ideani on tehdä harjoituksia mahdollisimman paljon pystyasennossa ja niin, että liikkeitä tehdessä huomioidaan eri liiketasoja ja -suuntia. Tarkoituksena on vahvistaa kroppaa kokonaisvaltaisesti ja edesauttaa sitä kautta arjen jaksamista, Lehtonen selvittää.

Lehtonen on tyytyväinen, että sai tehtyä laitehankinnat sopivaan aikaan.

– Nyt hinnat ovat nousseet esimerkiksi taljalaitteiden osalta huimasti ylöspäin. Taljoissa on elinikäinen runkotakuu, joten niiden laatu kestää.

Vanhan teollisuushallin tiloihin Lehtonen on myös tyytyväinen.

– Paikan valinta oli aika selkeä, kun näin tilan ensimmäisen kerran. Täällä on korkeutta riittävästi ja nosto-oven voi avata kesäksi. Suunnitteilla on viedä kesäksi salin edustalle joitain laitteita, jotta kuntoilu ulkona mahdollistuu, Lehtonen kertoo.

Haaveesta tuli totta. Henri Lehtonen perusti kuntosalin viime lokakuussa Perniöön keskellä koronapandemiaa. Lehtonen on treenannut kuntosaleilla 15-vuotiaasta asti. – Oma sali on ollut haave jo pidemmän aikaa, hän kertoo.

Lehtonen myöntää, että tällä hetkellä ”pelipaikalla” eli työmaalla saa olla joka päivä.

– Tulen aamulla avaamaan paikat ja katson, että salissa on kaikki kunnossa. Palaan yleensä takaisin iltapäiväksi, kun yksilö- tai ryhmänohjaustunnit alkavat. Ovet sulkeutuvat yhdeksän aikaan illalla, Lehtonen sanoo.

– Rauhallisempien hetkien aikaan treenaan itse tai käyn ulkoilemassa.

Lehtonen uskoo ehtivänsä pitää lomaa kesällä edes muutaman päivän ajan.

– Juhannusviikko voi olla sellainen, että silloin treenaajia ei ole niin paljon. Se voisi olla sopiva paikka itsellenikin pitää lomaa, Lehtonen suunnittelee.