
Levien massaesiintymät pääsivät vauhtiin ilmojen lämmettyä. Esimerkiksi sinilevähavaintoja alkoi tulla leväseurantaan heti maanantaina.
Salon keskustan läpi virtaava Salonjoki peittyi juhannusviikonlopulla paikoin vihreään levämattoon, jonka Salon terveystarkastaja Sami Saari tunnisti pääasiassa silmäleväksi.
– Silmälevä muistuttaa sinileväkukintaa, hän kuvailee.

Silmälevä ei ole niin haitallinen kuin sinilevä, mutta silmäleväesiintymän joukossa saattaa olla sinilevääkin. Näin ollen leväesiintymiin kannattaa suhtautua varovaisesti.
– Tässä näytteessä ei ainakaan ole sinilevää, Saari totesi maanantaina.
Saari tunnisti levän SSS:n ottamasta näyte-erästä, joka oli otettu Salon torin läheltä. Salon ympäristöterveydenhuolto voi tutkia myös kansalaisten tuomia näytteitä, mutta rajoitetusti.
– Me keskitymme yleisiin uimarantoihin, hän selittää.
Joka tapauksessa kansalaisten täytyy ensin ottaa yhteyttää terveystarkastajaan ja kysyä, kiinnostaako vesinäyte.
– Jos ranta on esimerkiksi uimarannan vieressä, se kiinnostaa, Saari sanoo.
Hän uskoo ihmisten perehtyneen jo hyvin sinileviin. Sinileviin neuvotaan suhtautumaan aina siten, että ne ovat myrkyllisiä.

Salonjoessa kelluva silmälevä rehotti maanantaina valtavina levälauttoina etenkin torin lähettyvillä. Tyyni ja lämmin sää suosii levää, joka saattaa Saaren mukaan levittää outoa tuoksua, mikäli levä alkaa hajota.
Tuulet ja esimerkiksi ukkosmyrskyt voivat hajottaa levämattoja, mutta ainakin toistaiseksi sää suosii kasvustoja. Esimerkiksi maanantaina tuodussa näyte-erässä Saari tunnisti hyvin eri-ikäisiä silmäleväkasvustoja.
Silmälevät viihtyvät makeissa vesissä, kuten jokiuomissa. Salonjoessa silmälevä äityi kasvamaan levälautoiksi myös viime vuonna lähes samaan aikaan kuin nytkin eli juhannuksen tietämillä.

Kuuma ja tyyni sää suosii leväkasvustoja
S inilevähavaintojen ennustetaan pääsevän vauhtiin kuluvalla viikolla Lounais-Suomen alueella.
– Esimerkiksi Uudenkaupungin seudulta on tullut havaintoja, ely-keskuksen ympäristöasiantuntija Suvi Kiviluoto kertoi maanantaina.
Järvi-meriwikistä, jonne kansalaiset voivat ilmoittaa havainnoistaan, löytyi maanantaina sinilevähavainto myös Teijon kansallispuiston alueelta Hamarijärveltä.
Kiviluoto selittää sinilevien runsastuneen, kun on ollut kuuma ja tyyni sää.
Vielä juhannusviikolla leväseurannan sinileväkatsauksessa Lounais-Suomen tilannetta luonnehdittiin rauhalliseksi. Pieniä määriä levää oli havaittu vain yksittäisillä vakioseurantapaikoilla Kemiönsaaren alueella.
Tilanteen ennustettiin voivan huonontua nopeasti lämpimän sään vuoksi.
Koska osa sinilevistä on myrkyllisiä, uimista levävedessä ei suositella eikä siihen pidä päästää lapsia tai lemmikkieläimiä, jotta myrkyllistä levää ei vahingossakaan joudu elimistöön.
Levävettä ei pidä myöskään käyttää saunassa löylyvetenä, sillä sinilevän myrkyt saattavat levitä elimistöön vesihöyryn kautta.
Kiviluoto neuvoo myös välttämään esimerkiksi Salonjoesta havaittua silmälevävettä, sillä joukossa voi olla muitakin leviä.