Mahdollisuus viidenteen koronarokoteannokseen avautui Salossa

2

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee viidensiä koronarokoteannoksia niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

Tehosteannoksen voi saada, kun neljännestä annoksesta on kulunut vähintään neljä kuukautta. Koronavirustartunta vastaa yhtä rokoteannosta, joten taudin sairastanut neljästi rokotettu ei tarvitse viidettä annosta ainakaan tässä vaiheessa.

Voimakas immuunipuutteisuus tarkoittaa, että ihmisellä on synnynnäinen immuunipuutos, immuunipuolustukseen negatiivisesti vaikuttava sairaus tai immuunipuolustukseen vaikuttava lääkitys, joka heikentää merkittävästi rokotteen vastetta.

Viidennen rokotteen saa Salossa ilman ajanvarausta Saktan koronarokotuspisteestä. Karjalankadulla sijaitseva rokotuspiste on kesällä auki maanantaisin kello 10–19 ja tiistaisin kello 8–15.

Saktan rokotuspisteestä saa edelleen myös ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen koronarokotuksen ilman ajanvarausta.

Koronarokotukseen pääsee Salossa myös ajanvarauksella. Ajan voi varata sähköisesti osoitteessa salo.terveytesi.fi tai soittamalla ajanvarausnumeroon 02 772 3605 arkisin kello 8–14. Ajanvaraus toimii takaisinsoittojärjestelmällä.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Vapaaehtoinen neljäs rokote
3 kuukautta sitten

Eikö olisi oikein, että myös me, jotka olemme saaneet kolmannen rokotteen viime vuoden puolella, olisimme oikeutetut neljänteen rokotteeseen, jos sitä haluamme oman terveytemme turvaamiseksi? Monessa maassa näin on, miksi Suomi ja Salo ovat vastaan?

Epäilijä
3 kuukautta sitten

Mites työikäisille järjestyy se neljäs?