Mies tuomittiin useista rikoksista ehdottomaan vankeuteen – Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen

1
Lounais-Suomen poliisille kertyi yli tuhat tehtävää juhannuspäivän ja - aaton aikana. Kuvituskuva: SSS/arkisto

Somerolla ja Salossa toiminut noin 46-vuotias mies sai yhteensä yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Hänen aiemmat tuomionsa estävät yhdyskuntapalveluun tai muuhun ehdolliseen rangaistukseen tuomitsemisen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Mies todettiin syylliseksi väärennykseen, petoksen yritykseen, ampuma-aserikokseen, viiteen rattijuopumukseen, törkeään rattijuopumukseen, seitsemään kulkuneuvon oikeudetta kuljettamiseen ja kahteen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Mies tuomittiin myös kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, seitsemästä huumausaineen käyttörikoksesta sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yrityksestä.

Joulukuussa 2018 mies oli väärentänyt asiakirjan. Tammikuussa 2019 hän oli yrittänyt harhauttaa asiakirjalla Kansaneläkelaitosta matkakorvausta varten Somerolla.

Vuoden 2020 tammikuussa mies varasti käsilaukun lukitsemattomasta autosta. Laukussa oli muun muassa Ypäjän kunnan avaimet. Ypäjän kunta joutui varkauden vuoksi vaihtamaan lukot toimipisteisiinsä. Vahinkoa kertyi noin 6000 euroa. Miehellä oli hallussaan pienoispistooli sekä 44 kappaletta patruunoita.

Helmikuun alussa 2020 tuomittu mies ajoi luvatta henkilöautoa amfetamiinin ja kannabiksen vaikutuksen alaisena Salossa. Mies oli ajanut toisen henkilön omistamaa autoa. Hän oli törmännyt Mariankadun ja Salorankadun liikennevaloissa pysähtyneenä olleen henkilöauton perään. Ajoneuvot olivat vaurioituneet.

Mies yritti Salossa helmikuun lopussa ottaa luvattomasti käyttöönsä Suomeen rekisteröimättömän auton. Kangaskatto oli leikattu puukolla ja auton lukkoa oli porattu. Autoa ei saatu käyntiin.

Tuomittu oli ajanut 108 kilometrin tuntinopeutta 50 kilometrin tuntinopeuden nopeusrajoitusalueella Somerolla maaliskuussa 2020. Kyydissä oli yksi matkustaja.

Kesäkuussa 2020 mies oli käyttänyt huumausaineita ja ajanut Salon keskusta-alueella 70–80 kilometrin tuntinopeutta ilman ajo-oikeutta. Nopeusrajoitus alueella on 40 kilometriä tunnissa. Heinäkuussa ja elokuussa 2020 Somerolla sekä syyskuussa Salossa mies ajoi jälleen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajo-oikeudetta.

Mies oli Salossa marraskuussa 2020 lähtenyt ajamaan 110-tiellä poliisiautoa pakoon. Hän ajoi 160–190 kilometrin tuntivauhtia 80 kilometrin tuntivauhdin alueella. Mies ohitti vaarallisesti muita autoja ja ajoi pitkiä matkoja vastaantulevien kaistalla. Muurlan kohdalla hän sammutti autosta valot.

Suomusjärven Kitulassa mies kääntyi rampilta ja jatkoi Suomusjärventietä 140–170 kilometrin tuntivauhtia. Sallittu nopeus alueella on 60 kilometriä tunnissa. Useampi autoilija joutui väistämään tienpientareelle. Poliisi sai miehen kiinni Rekijoen ja Isohiidentien risteyksen lähellä.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Ilmaisia lounaita ei ole
8 päivää sitten

On aika outoa, jos ei itse tuollaista lahjojen määrää ymmärrä lahjonnaksi vaan pitää sitä normaalina. On eri asia saada toimittajalta viinipullo, muumimuki tai suklaarasia jouluna hyvin sujuneesta liikesuhteesta kuin vastaanottaa elektroniikkaa ja kodinkoneita – ja jopa monta kännykkää! – kiitoksena jokaisesta hankinnasta. Kontrolli ja kilpailutus tuntuu kaupungilla pahasti pettäneen.