Salolainen kansanedustaja Mikko Lundén (ps.) esittää, että kymmenen vuoden passi otetaan uudelleen käyttöön. Se olisi keino helpottaa passijonoja.
– Poliisin lupapalveluiden ajanvaraukseen on monin paikoin hyvin pitkät, jopa kuukausien jonot. Tilanne ei ole millään tavalla uusi tai ainutkertainen. Nyt jonot kuitenkin ovat pisimmät vuosikausiin, sanoo Lundén tiedotteessa.
Suomessa tuli vuonna 2006 voimaan passilaki, jossa siirryttiin biometrisiin passeihin. Samalla passin voimassaoloaika lyheni kymmenestä vuodesta viiteen vuoteen.
Lundén jätti keskiviikkona eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallitukselta toimenpiteitä passiruuhkien helpottamiseksi ja ehdottaa passien voimassaoloaikojen pidennystä.
Lundénin mukaan passin nykyistä pitempi voimassaolo helpottaisi jonoja ja säästäisi rahaa. Hän huomauttaa, että nykyinen viiden vuoden passi on käytännössä vain neljän ja puolen vuoden passi, sillä moni maa vaatii, että maahan saapumisen jälkeen passi on voimassa vähintään puoli vuotta.
– Lyhyt passin voimassaoloaika Suomessa on jälleen kerran järjetöntä, tsaarinaikaista byrokratiaa, kansallista ylisääntelyä Suomen kansalaisten vahingoksi, Lundén sanoo.
Hetkinen. Selventäkää minulle tyhmälle, että miten tämä nyt helpottaisi passijonoja? Pääsyy ruuhkalle (ainakin aiemman uutisoinnin perusteella) ovat pandemia-aikana vanhaksi menneet passit ja lähestyvä lomakausi.
Ensiksikin sama määrä ihmisiä silti tarvitsisi uusia passinsa nyt, sillä ei niiden vanhojen voimassaoloaika pitene, vaan on siihen asti voimassa kun passissa lukee. Toiseksi jos ongelma on hakijoiden määrässä, niin silloinhan sama ongelma toistuisi sen 10 vuoden päästä, eikö vain?
Jos haluaa auttaa ruuhkassa, niin eikö nopeampi ratkaisu olisi joko palkata lisää väkeä tai sitten lupaprosessiin tehdä joku tilapäinen kevennys ilman systeemin vaarantamista.
Tyhmää auttaakseni 10 vuoden passihan olisi järjettömän hyvä idea. Ennenhän se sitä olikin. Tulisi halvemmaksi ja harvemmin tarvitsisi hakea uutta. Tähän ruuhkaan se ei auta, mutta pitäisikö silti nähdä siinä positiivisia puolia?
Jos passin hinta pysyy samana kuin 5 vuoden passi, niin silloin tulisi halvemmaksi, mutta eipä juuri muutoin. Lisäksi kun passia ei tarvitse joka kerta hakea lupapalvelusta asti, että toisiko voimassaolon pidennys helpotusta myöskään jokapäiväiseen elämään.
Mikä oli syy, että voimassaoloaika lyhennettiin viiteen vuoteen? Jos syynä ei ollut turvallisuus tai vastaavaa ja näin ollen voimassaoloaikaa voidaan kasvattaa, niin miksi ei samalla 15 tai 20 vuotta?
Miten olisi, aletaan myymään 2, 4, 5 ja 8 vuoden passeja? Hinta perustuisi voimassaolon pituuteen. Tuodaan valinnanvapaus, ja sitten kaikilla ei vanhene passi samaan aikaan ja aiheuta ruuhkia.
Joo, nythän hinta tietysti nousisi. Silloin kun muuttui viisivuotiseksi, niin hinta pysyi silti samana. Tämä on tätä nykyaikaa.
Miksi hinnan pitäisi perustua voimassaolon pituuteen? Eihän siitä kuluja passin myöntäjälle tule kuin kerran ja passin hakija säästää. Mutta sitähän viranomainen ei tietenkään halua, kun uusia pitää tiheämmin, jotta rahaa saadaan kassaan tuplaten, kuten nyt. Veikkaanpa, että hinnassa ei voimassaolon lyhyys tulisi näkymään. Kyllä viranomainen aina syyn löytää hintojen nostoon.
Kannattaisiko ottaa ajatteluun mukaan tulevat eduskuntavaalit?
Ilman muuta kannattaa.
Liittyykö tämä passien ja henkilökorttien lisääntynyt tarve tähän Ukrainan sodan tuomaan tilanteeseen, että kaiken varalta oltava mukana, jos tietoja tarkistetaan jopa matkoilla, joissa jo vuosia kuljettu ilman passeja?
Yksi iso syy on kyllä nykyään henkilöllisyden todentaminen. Monissa paikoissa nykyään ei kelpaa muu kuin passi tai henkilökortti. Passi kelpaa puoli vuotta vanhenemisen jälkeen henkilöllisyystodistuksena.
Poika (36 vuotta) oli hankkinut henkilökortin. Kun se tuli Ärrälle, piti äidin (62 vuotta) tulla passillaan apuun, kun poika ei voinut todistaa henkilöllisyyttään, kun henkilökortti oli vielä paketissa, eikä voinut sitä itse siis lunastaa.
Tämä liittyy muun muassa siihen, että nuoret joutuivat pettymään opiskeluhaussa, kun he eivät vielä olleet ennen tarvinneet passia tai eivät ymmärtäneet, että hakujonot ovat kuukausia.
Liittyy muun muassa siihen, että pankit eivät anna harvinaisilta tiskeiltään minun omia rahojani, ellei ole henkilöllisyystodistusta tai passia, ajokortti ei kelpaa. Täytyykö esimerkiksi poliisille vielä ajokortin lisäksi näyttää henkkari, että voidaan todentaa, että se ajokortti on minun. Ajokortti kun ei sitten jossain paikassa henkkariksi kelpaa.
Ennen sai passin joko vuodeksi, viideksi vuodeksi tai kymmeneksi, kukin tarpeensa mukaan. Nyt juuri tähän hätään ei auta, mutta ehkä on tulevaisuuttakin. Hyvä Mikko.
Passeja tarvitsee myöntää vain puolet nykyisestä määrästä, kun ovat 10 vuotta viiden sijaan voimassa.