Kriitikko hehkuttaa Mustion linnan kesäteatterinäytelmää: ”Kuka muu Suomessa osaa komedianäytellä pelkillä kulmakarvoillaan kuin Risto Kaskilahti?”

0
Risto Kaskilahden loistavasti tulkitsemalla sosiaalitukihuijarilla riittää kiirusta Mustion linnan kesäteatterin farssissa Ilmasta rahaa. Kuva: Jarmo Elomaa

Michael Cooney: Ilmasta rahaa. Mustion linnan kesäteatterin ensi-ilta 17.6. Suomennos: Sami Parkkinen. Ohjaus: Joonas Suominen. Puvustus: Piritta Kämi-Conway. Lavastus: Niina Suvitie. Rooleissa: Risto Kaskilahti, Sari Puumalainen, Mika Räinä, Jaakko Loukkola, Hannamaija Nikander, Esa Nummela, Mikael Karvia, Jenni Kitti, Jussi Salminen, Rosita Ahlfors. Seuraava esitys tiistaina 21.6. klo 18.

Brittikirjailija Ray Cooney loi kokonaisen näytelmäkirjaston yllättäen avautuvien ja pamahtamalla sulkeutuvien ovien dramaturgiasta. Näyttämöä hallitsevien ovien ja niiden liikkeiden väliin Cooney tapasi kirjoittaa loputtoman sarjan väärinkäsityksiä ja pikkutuhmuuksia, jotka kumuloituivat lopulta täysin älyvapaaksi farssiksi.

Ray Cooneyn tuotantoa on esitetty viljalti myös Suomessa, ja mikä ettei sillä pienellä lokalisoinnilla hänen tekstinsä ovat tyystin universaaleja ja mitä parhainta raaka-ainetta kesäteatteritarpeisiin.

Mustion linnan kesäteatterin Ilmasta rahaa on edennyt tuskin viittä minuuttia pidemmälle kun näytelmän tunnistaa jo autenttiseksi Cooney-farssiksi. Ovet paukkuvat ja asiat menevät pieleen ja päähenkilö paikkailee väärinymmärryksiä toisiaan kumoavilla hätävalheilla.

Paitsi että nyt ei olekaan asialla Ray Cooney, vaan hänen poikansa Michael. Ilmasta rahaa on nuoremman Cooneyn tunnetuin näytelmäteksti ja sukunäköisyys pappa-Rayn hullutteluihin käy ilmeiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun näyttämöllä on vainaja joka ei ehkä olekaan vainaja. Tai vähintäänkin silloin, kun nippu naisten vaatteita aiheuttaa hillittömän hauskan ja poliittisesti ehdottoman epäkorrektin väärinymmärryksen tiettyjen näytelmähenkilöiden oletetuista transseksuaalisista taipumuksista.

”Mitä täällä oikein tapahtuu”, ihmettelee näytelmän antisankari lopulta itsekin saman ällistyksen vallassa kuin yleisö.

Cooney-dynastiassa Ilmasta rahaa nousee kevyesti ylimpään viidennekseen, sillä se on pelkästään käsikirjoitusteknisesti aika poikkeuksellinen suoritus – ja samaan aikaan näyttelijöilleen äärimmäisen vaativa. Mustion onni on ollut saada jutun päärooliin sosiaaliviranomaisia huijaavaksi Erkki Joutseneksi Risto Kaskilahti, jonka tulkinnallinen rekisteri ulottuu vaivattomasti hybriksestä epätoivoon ja lopulta puhdistautumiseen.

Kaskilahti hallitsee myös roolinsa vaatiman mimiikan. Kuka muu Suomessa osaa komedianäytellä pelkillä kulmakarvoillaan kuin juuri Kaskilahti? Aika vaikuttava on myös Jaakko Loukkolan esittämän virkamiehen monologi, jossa tämä konekiväärimäisellä sarjatulella referoi kaiken sen mitä näyttämöllä on juuri tapahtunut.

Käsikirjoittaja Cooneyn sekä Kaskilahden ohella näytelmän tähti on sen ohjaaja Joonas Suominen. Hän on moneen kertaan ennenkin todistanut kykynsä komedian draamallistamiseen, mutta Ilmasta rahaa lienee teknisesti vaikein hänen komediaohjauksistaan. Se seisoo ja kaatuu täysin metronomintarkan rytmityksensä varassa ja ohjaajan pitää hallita sekä näyttelijöidensä suuripiirteiset liioittelut että tulkinnan pikkuruiset nyanssit.

Mustiolla ne ovat hallinnassa mikä puolestaan mahdollistaa Michael Cooneyn farssitekstin kasvun siihen täyteen mittaansa, johon näytelmäkirjailija on sen kirjoittanut.