Olympialaisista marihuanan takia ulos jäänyt pikajuoksijatähti Richardson putosi myös MM-kisojen 100 metriltä

0

Yhdysvaltalaisen pikajuoksijan Sha’Carri Richardsonin unelma 100 metrin MM-kultamitalista päättyi ennenaikaisesti jo torstaina, kun hän jäi alkueriin yleisurheilun Yhdysvaltain mestaruuskisoissa. Eugenessa Oregonissa pidettävät kisat toimivat karsintoina MM-kisoihin, jotka järjestetään samalla Hayward Fieldin kentällä heinäkuussa.
Yhdysvaltain seuratuimpiin juoksijoihin kuuluva Richardson juoksi vaisun ajan 11,31, jolla hän oli omassa erässään viides, ja alkuerissä kaikkiaan vasta 23:s. Richardsonin MM-toiveet siirtyvät nyt viikonloppuna juostavalle 200 metrille, jossa hänen olisi yllettävä kärkikolmikkoon saadakseen MM-kisalipun.
Richardson on juossut 100 metriä tällä kaudella parhaimmillaan aikaan 10,85 ja on maailmantilaston viidentenä. Viime vuonna hän pinkoi ennätyksekseen huippuajan 10,72, jolla hän on kaikkien aikojen maailmantilastossa kuudentena. 200 metrillä Richardsonin ennätys on 22,00.
Richardson, 22, voitti viime vuonna Yhdysvaltain olympiakarsinnat 100 metrillä, mutta sai lopulta kilpailukiellon Tokion olympialaisiin kärähdettyään marihuanan käytöstä.
Kovinta vauhtia Yhdysvaltain mestaruuskisojen alkuerissä torstaina piti Aleia Hobbs, joka juoksi ajan 10,88.
Fred Kerley tykitti miesten 100 metrin alkuerissä maailman tämän kauden kärkiajan 9,83. Hallitseva maailmanmestari Christian Coleman pääsi eristä jatkoon ajalla 10,08, vaikka juoksijalla on hallitsevana mestarina jo varma paikka MM-Eugeneen.
Colemania ei nähty viime vuonna Tokion olympialaisissa, sillä yhdysvaltalaisjuoksija kärsi 18 kuukauden kilpailukiellon dopingtestaukseen liittyvästä rikkomuksesta.

STT

Kuvat:

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments