Palometsän viljelypalstoille tulee taas vettä

2
Palometsän viljelypalstoilla vettä saadaan taas. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Palometsän viljelypalstat jäivät alkukesästä ilman vettä. Salolainen Heli Hallivuori kirjoitti mielipidekirjoituksessaan (SSS 27.6.2022), ettei palsta-alueen vesipisteistä ole tullut vettä ”vielä kertaakaan vuoden 2022 aikana”.

Salon kaupungin tonttipalveluinsinööri Mikko Aaltonen myöntää, että ongelmia on ollut ”jos jonkinlaisia”. Viime keskiviikosta lähtien vettä on kuitenkin hänen mukaansa tullut normaalisti.

Hallivuori totesi mielipidekirjoituksessaan, että palstalaisilla on oikeus saada luvatut palvelut, kuten kylmää vettä kastelutarkoitukseen. Aaltosen mukaan palstalaisille ei ole kuitenkaan luvassa hyvityksiä vedettömästä ajasta.

– Jätän tämän yleisönosastokirjoituksen ihan omaan arvoonsa, kyllä tässä kaikenlaista yritettiin. Melkein joka kesä on jonkinlaisia ongelmia, mutta nyt oli poikkeuksellisen hankala tilanne, Aaltonen sanoo.

Palsta-alueen vesiongelmat johtuivat rikkinäisestä vesipumpusta.

Putkiurakoitsijana toimivan Cerviuksen oma työnjohtaja ja projektipäällikkö Riku Mäensivu kertoo, että rikkinäistä pumppua yritettiin korvata useammalla uudella ennen kuin se saatiin toimimaan. Sähkökatkokin hankaloitti korjaustöitä. Lopulta myös imupuolen putki ja venttiilit uusittiin.

– Pumppu oli uusittu viimeksi ennen 2000-luvun vaihdetta, joten se oli jo aikakin vaihtaa, Mäensivu sanoo.

Salon muilla viljelypalstoilla ei ole ollut tänä kesänä vesiongelmia.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
keijo.k
1 vuosi sitten

Näinhän se on kuin kotimaisessa komediasarjassa Tankki täyteen Emilia Vilenin kommentti: ”niin sehän on rikki, niin kuin käyttäjänsä, kun pitäisi jotain tehdä”. Talvella sitä ei tarvita, keväällä ei ehdi korjaamaan/tarkastamaan kuntoa.

"vk"
1 vuosi sitten

Vastaus melkoisen ylimielinen virkamieheltä. Palstan vuokraajan kirjoitus jätetään omaan arvoonsa. Tämähän tuntuu olevan salolaisten viranhaltijoiden tyyli, ja vastuu sysitään aina jollekin muulle.