Polttoaineiden hinnannousun uskotaan vaikuttavan juhannuksen viettoon: ”Veneliikenne on koko alkukesän ollut hiljaisempaa”

0
Hiittisten merivartiosto päivystää juhannuksena. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Polttoaineen hinta on kallistunut pyöreästi eurolla vuoden aikana, ja sen uskotaan näkyvän saariston juhannuksen vietossa.

– Veneliikenne on koko alkukesän ollut hiljaisempaa. Juhannus näyttää, liittyykö hiljentyminen polttoaineiden hinnannousuun vai viileään alkukesään, kertoo rikoskomisario Maria Sainio Kemiönsaaren poliisiasemalta.

Poliisi tekee yhteistyötä merivartioston kanssa juhannuksen ajan. Valvonta- ja hälytystoimintasektorin ylikomisario Stephan Sundqvist muistuttaa, että partio on liikkeellä.

– Partio valvoo koko juhannuksen ajan meriliikennettä.

Länsi-Suomen merivartioston merivartiomestari Marcus Ekströmin mukaan aiemmat juhannukset ovat sujuneet Salon saaristossa vaihtelevissa merkeissä.

– Viime vuonna oli paljon tehtäviä, sitä edeltävänä vähän. Pitkälti tapausten määrä on ollut säästä kiinni, mutta tänä vuonna uskomme polttoaineiden hinnannousun vaikuttavan veneliikenteeseen.

Meripelastustehtävissä veneen tekninen vika on Ekströmin mielestä yleisin ongelmien aiheuttaja. Poliisin näkökulmasta ratti- ja ruorijuopumukset aiheuttavat paljon hälytyksiä.

– Sää näyttää pelottavan hyvältä, ja sillä on valitettava yhteys kaikkiin humalatilasta koituviin ongelmiin, Sainio sanoo.

Ongelmilla Sainio viittaa myös hukkumistilastojen nousuun juhannusviikonloppuina.

– Toivoisin, että jokainen muistaisi käyttää pelastusliivejä vesistöillä ja katsoa rannassa kaverin perään, hän toteaa.

 

Merivartioston vinkit vesille

  • Muista pelastusliivit. On elintärkeää huolehtia, että jokaisella veneessä olijalla on päällään asianmukaiset pelastusliivit – ne pelastavat ainoastaan päälle puettuina.
  • Muista, että et ole vesillä yksin. Hyvien merimiestapojen noudattaminen, ennakointi ja tilanteiden mukainen reagointi varmistavat rauhallisen ja turvallisen juhannuksen myös muille vesilläliikkujille.
  • Varmista, että tiedät itse sijaintisi koko ajan. Navigoi myös perinteisellä paperikartalla, jotta et joudu pulaan, jos elektroninen navigointilaitteesi pettää.
  • Lähde: Länsi-Suomen merivartiosto.