Kuusjoen Raatalan perinteisessä Humpparallissa laitetaan taas jalalla koreasti humppa- ja lavatanssimusiikin tahtiin. Kauppilan ladon ympäristössä 15. kerran järjestettävä tapahtuma palaa kahden koronavuoden jälkeen vanhaan tuttuun kaavaansa.
Elävän musiikin tapahtumassa tanssimusiikkia soittaa joka ilta kuuden tunnin ajan kolme orkesteria. Soitto jatkuu vuorokauden ympäri levymusiikin tahtiin.
Viime ja toissa vuonna Humpparalli tunnettiin ohjelmaltaan supistettuna Koronarallina. Humppamusiikin ystävät ry:n puheenjohtaja Kimmo Haapanen on iloinen, että esiintyjien määrät ovat nyt koronaa edeltäneellä tasolla.
– Koronarallit olivat vain pieni varjotapahtuma, joten on kivaa päästä taas tekemään isompaa tapahtumaa, kertoo Haapanen.
Uusiksi esiintyjiksi Humpparalli on houkutellut muun muassa valtakunnallisesti tunnetun yhtyeen Pekka Tiilikainen & Beatmakers. Muita uutuusnimiä ovat esimerkiksi Antti Ahopelto ja A. Aallon rytmiorkesteri. Paikallisia tähtiä edustaa muun muassa Sakke Kotilainen & Focus sekä Aikalisä.
Orkesterin ja tanssin ohessa musiikkiviikkoon kuuluu vakiintunut harrasteautotapahtuma, yleisön humppakestävyyttä testaava ”humppaspurtti”, karaoke ja yhteislaulutilaisuus.
Tarjolla on myös uusia paikallisia humppainnovaatioita, kuten nyhtöpossusta valmistettua humppapitsaa.
Haapanen ei ennusta Humpparallille ”mahdotonta yleisöryntäystä”, mutta jatkuvassa kasvussa olleessa tapahtumalla on varaa odottaa jopa 200–300 henkilön kävijälisäystä verrattuna vuoteen 2019.
– Toki odotamme, että porukka lähtee liikkeelle sankoin joukoin, Haapanen kertoo.
Järjestäjä toivoo Humpparallin olevan kysytty, koska tapahtumista on ollut pulaa. Nyt tapahtumia odottaneille on Haapasen mukaan erinomainen mahdollisuus.
– Tietenkin on pelko, että on niitäkin jotka ovat jämähtäneet kotiin eivätkä enää uskalla lähteä liikkeelle, mutta uskoisin, että mennään entiseen tapaan, Haapanen jatkaa.
Tapahtumaa järjestävä Haapanen kiittelee aktiivista talkoo-organisaatiota, joka puhaltaa yhteen hiileen. Yleisellä haulla saatiin Haapasen mukaan toimiva ryhmä sekä uusia että vanhoja kasvoja järjestelyjä hoitamaan. Työtä on aina kanttiinista järjestyksen valvontaan ja siivouksesta paikkojen ehostamiseen.
– Juuri viikonloppuna yksi talkooryhmä uusi humppasaunan terassin ja toinen timpuriporukka nostaa pian maahan painunutta kahviaittaa, Haapanen selittää.
Hän kuvailee, kuinka suuri vaivannäkö rallin järjestäminen on, kun on lähdettävä nollasta liikkeelle. Vaatii uurastusta ennen kuin pölyt on pyyhitty ladosta ja heinäpellot ajettu. Palkkioksi talkoolaiset pääsevät nauttimaan saunaillasta.
– Tämänkaltaista tapahtumaa ei saataisi järjestettyä ilman talkoita. Orkestereita myöten kaikki täytyy olla hengessä mukana, Haapanen pohtii.
Humpparallia pystyy taas parin vuoden tauon jälkeen seuraamaan verkossakin. Humpat striimataan tapahtuman verkkosivuilla sekä radio- että verkkoversioina.
– Suora lähetys pyörii koko illan, ja rallin jälkeen on nähtävillä uusinta. Ladolta on uusi valokuituyhteyskin, vain kamerat rajoittavat kuvan laatua, iloitsee Haapanen.
Ilmaisten koronarallien jälkeen tapahtuma on myös jälleen maksullinen.
Raatalan humpparalli Kuusjoella 9.–15.7. Kauppilan ladossa osoitteessa Mäentie 210.
Esiintyjät ladossa ja ulkolavalla
Raatalan humpparalli
- 9.7. Pekka Tiilikainen & Beatmakers, Ulla-Jaana Riekkoniemi & Lumumba, Jarmo Ranta & Terässiipi, Pete Boy Rock’n’Roll Trio, The Rockstop
- 10.7. Pasi Kivimäki & N.Y.T, Kaiho, Janiina & Putkiratio, Ikuisuus
- 11.7. Antti Ahopelto & Etiketti, Juha Simola Quartet, Minna Saarinen & Kuutamolla, B3
- 12.7. Aurora & Jussi Lammela, Aikalisä, Timo Rautala & Atlas, Voimakolmikko
- 13.7. A. Aallon rytmiorkesteri, Sami Rossholm & Casanova, Sakke Kotilainen & Focus, Rockover
- 14.7. Yhteislaulua Saara-Helenan ja Kari Niemisen kanssa, Helminauha, Mikael Kuhasen Juhlaorkesteri solisteina Janina Soiniranta ja tangofinalisti Lauri Ketonen, Törmälä Bros, Wounded Silence
- 15.7. Patajätkä, Jaska Mäkynen & Nelostie, Anniina Suhonen & Viihdyttäjät, Mahdoton yhtälö, Väärät Mausteet