Tätä mieltä: Salo tarvitsee ideoita, joihin satsaamalla syntyy uutta lentoa ja aitoa kehitystä

0

Kuluvan vuoden ajan Salossa on keskitytty ensisijaisesti selviytymään koronan jälkimaininkien, henkilöstöhaasteiden ja hyvinvointialueuudistuksen keskellä. Hyväksytyn talousarvion mukaisesti toiminta on ollut hyvin säilyttävää ja hieman kunnostavaa, mutta hyvin vähän kehittävää.

Osittain tämä johtuu kärkihankkeidemme hiljaisemmista jaksoista, mutta suurelta osin kuitenkin siitä, ettei kuluvana valtuustovuonna käynnistetty mitään uutta, reilusti eteen päin katsovaa hanketta.

Kesätauon jälkeistä päätöksentekoa viitoittaa jälleen talousarvion valmistelu. Se on ajanjakso, jolloin seuraavan vuoden toiminta ja panostukset sovitaan.

Tuohon prosessiin kuuluvat niin arkiset kuntalaisten hyvinvointia parantavat esitykset ja aloitteet kuin suuret koko kaupungin kehitykseen vaikuttavat hankkeet.

Haasteet eivät lähivuosina varmastikaan vähene, mutta aktiivista kehittämistyötä meillä ei ole varaa jättää.

Haastamme siis johtavat viranhaltijat, itsemme ja muut poliittiset ryhmät tuomaan syyskauden alkuun tavoitteellisia ideoita, joihin satsaamalla Saloon syntyy uutta lentoa ja aitoa kehitystä. Merkittävää ei ole se, kuka parhaan idean esittää, vaan se, että sille löytyvät aidosti korkealle asetetut tavoitteet ja vakaat perusteet, jotka voidaan mahdollisimman monessa ryhmässä allekirjoittaa.

Nyt tarvitaan toimia, jotka maksavat meille aluksi, mutta tuottavat mahdollisimman paljon hyvinvointia lopuksi.

Anu Aaltonen
Kokoomuksen Salon Kunnallisjärjestö ry:n puheenjohtaja
Stina Siikonen
Piritan Kokoomusnaiset ry:n puheenjohtaja