Vuosien takainen kauppamurto Kuusjoella on vihdoin päätynyt käräjäoikeuteen asti. Syyttäjä luki syytteen keski-ikäistä miestä vastaan Salon oikeustalossa torstaina.
Murrosta on aikaa yli viisi ja puoli vuotta.
”Sunnuntaina aamuyöllä murtauduttiin Kuusjoen Sale-myymälään. Poliisin alustavien tarkastusten perusteella myymälästä oli anastettu ainakin tupakkatuotteita ”, poliisi tiedotti 24. syyskuuta 2017.
Syytetty myönsi oikeudessa varastaneensa tupakkaa ja alkoholijuomia lähes 4 100 euron arvosta. Sen lisäksi hän oli vienyt satojen eurojen edestä kuusjokelaisten postipaketteja. Saalis jäi kateisiin.
Kauppamurto oli yksi lukuisista syyttäjän luettelemista rikoksista, joita käräjäoikeus torstaina käsitteli. Aluesyyttäjä Anniina Rytölä luki 35 syytettä rivakasti, mutta silti siihen kului yli puoli tuntia.
Vastaajina oli neljä miestä ja yksi nainen, joilla on kaikilla rikollinen menneisyys. Heistä ainakin kaksi on istunut aiemmin vankilassa vakavista rikoksista.
Tämänkertainen rikosvyyhti koostui lukuisista eri jutuista, joista vakavin on asuntomurto Mahlakankareella tammikuussa 2020. Pakettiautolla liikkunut mies ja nainen varastivat syyttäjän mukaan enimmäkseen elektroniikkaa noin 5 000 euron arvosta. Mukana oli syyttäjän mukaan ollut kolmaskin henkilö, joka on sittemmin kuollut.
Syytetyt ovat tehtailleet rikoksia yksin tai kimpassa jonkun kanssa. Joukossa on muun muassa nettipetoksia, huumausainerikoksia, varasto- ja automurtoja sekä myymälävarkauksia. Naisesta varoiteltiin verkon keskustelupalstoilla jo kesäkuussa 2019: ”Myy netissä, ei lähetä tuotteita, ei saa yhteyttä tilisiirron jälkeen.”
Oikeudessa nousi esiin myös näkemys kannabiskasvien arvioidusta tuotosta. Poliisi oli takavarikoinut yhden miehen asunnon kellarista yhdeksäntoista kannabiskasvia, joista olisi syyttäjän mukaan saanut 475 grammaa marihuanaa. Syytetyn mukaan poliisin takavarikoimista kasveista vain puolet oli naaraita, joiden kukintoja marihuanaan käytetään.
Syyttäjä vaatii syytetyille ehdollisia ja ehdottomia vankeusrangaistuksia, joiden pituus vaihtelee muutamasta kuukaudesta yli vuoteen. Kuusjoen kauppamurrosta syytetty mies vetosi siihen, että hän on jättänyt rikollisen elämän taakseen.
Asianajaja Timo Havia ojensi oikeudelle A-klinikkasäätiön lausunnon siitä, miten hänen päämiehensä on nyt pärjännyt ilman päihteitä.
– Tämä on vähän kuin armonanomus, Havia lausui.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin kansliasta.