Salon 4H-yhdistyksessä uskotaan yrittäjyyden voimaan – Nuori yrittäjä: ”Tärkeintä on löytää oma juttu ja erottua sillä joukosta”

0
Lindor Bytyqi (vas.), Panu Naukkarinen, Färhad Morad, Mikael Sallinen ja yritysmentori Susanna Leppähaara toimivat 4H-yhdistyksen Yrityskesä-ohjelmassa.

Salon 4H-yhdistyksellä pyörii tänä kesänä uusi Yrityskesä-ohjelma, jonka tavoitteena on tarjota nuorille 4H-yrittäjille heidän tarpeisiinsa räätälöity tukipaketti alkavalle yritystaipaleelle. Tavoitteena on kehittää nuorten osaamista yrittäjyyden eri osa-alueilla ja saada yrityksille näkyvyyttä ja ensimmäisiä asiakkaita.

– Yrityskesä-ohjelma on ensimmäistä kertaa Salossa. Saimme kasaan hyvä porukan, joka kouluttautuu yhdessä asiakaspalvelun, markkinoinnin ja taloustaitojen äärellä, kertoo 4H-yhdistyksen yritysmentori Susanna Leppähaara.

Eilen keskiviikkona joukko 4H-yrittäjiä kokoontui visuaalisen markkinoinnin teemakoulutuksen äärelle 4H Business Labin tiloihin Turuntielle. Heillä kaikilla on takanaan toukokuussa pidetty 4H-yrityskoulutus, sekä kaksi muuta yhteistä tapaamista.

Salon lukiota käyvä Panu Naukkarinen kuuli 4H-yrittäjyydestä koulun kautta. Hän oli jo aiemmin käynnistänyt yritystoimintaansa autojen pesuun ja vahaukseen liittyvässä toiminnassa, mutta Yrityskesä-ohjelmasta Naukkarinen lähti hakemaan uusia ideoita ja strattia mainontaan.

Panu Naukkarisen 4H-yritys Pnautocare hoitaa autojen vahauksia, sekä sisä- ja ulkopesuja.

– Yrityskesä-ohjelma on synnyttänyt mukavasti uusia ideoita muiden yrittäjähenkisten nuorten kanssa. Tärkeintä yrittämisessä on löytää oma juttu ja erottua sillä joukosta, pohtii Naukkarinen.

Lindor Bytyqi käynnistelee omaa yrittäjän taivaltaan videokuvaamisen parissa. Hän kokee saaneensa Yrityskesä-ohjelman kautta paljon apuja yrittämisen perustoimintaan liittyvissä asioissa, kuten laskuttamisessa ja hinnoittelussa.

Lindor Bytyqin 4H-yritys KasettiTV tarjoaa videoiden kuvaamista editoimista.

Färhad Moradi ja Mikael Sallinen ovat kuluneena kesänä sinnikkäästi vieneet omia pihatöihin keskittyneitä 4H-yrityksiään eteenpäin.

– Yhtenä päivänä pyöräilimme Salon keskustasta Muurlaan leikkaamaan asiakkaan nurmikkoa, kertovat kaverukset.

Mikael Sallinen perusti 4H-yrityksen nimeltään Mikaelin pihatyöt.
Färhad Moradin yritysideana on pihatöiden tekeminen omassa 4H-yrityksessä, joka kantaa nimeä Färin pihatyöt.

Idea pihatöiden tekemisestä yritysmielessä syntyi Sallisen kohdalla omista kokemuksista, kun hän muutamana kesänä leikkasi nurmikkoa isovanhempiensa luona. Yrityskesä-ohjelmasta pojat tulivat hakemaan apuja mainontaan ja markkinointiin liittyen. Sitä he ovat myös saaneet. Eilinen päivä sisälsi Salon 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Anna Laakkosen vetämänä muun muassa oman yrityksen mainoksen tekemistä ja tuotekuvien ottamista.

– 4H tarjoaa ympäri vuoden apuja nuorten yrittäjyyteen liittyvissä asioissa, mutta Yrityskesä-ohjelmassa tukea on entistä enemmän. Pidämme esimerkiksi teemakoulutussarjan, jossa pääsee paremmin syventymään eri aihealueihin, kertoo Laakkonen.

Kesän aikana nuorille järjestetään sparraustapaamisia, joiden avulla he saavat mentorilta vinkkejä ja toisiltaan vertaistukea. 4H-yritysten takana on paljon monipuolista osaamista, ja erilaisia näkökulmia, joita vaihtamalla nuoret voivat saada ideoita myös omaan toimintaan.

Jessica Rajalan 4H-yrityksen, Sweet Pastelsin, yritysideana on vaatteiden ja asusteiden ompelu ja myynti. Hän lähti hakemaan Yrityskesästä inspiraatiota ja uusia ideoita.

– Minua kiinnostaa erityisesti yrityksen näkyvyyden lisääminen ja hyvien tuotekuvien ottaminen, kertoo Rajala.

4H-yritys LBK Picturesin takana oleva, valokuvauskeikkoja pian aloittava, Stefan Lobkon mukaan Yrityskesä-ohjelmassa parasta on kokemus oman näköisen yrityksen perustamisesta.

Nuorille maksuton Yrityskesä-ohjelma jatkuu elokuun puolelle saakka. Tänä vuonna ohjelman rahoittajana ja Business Labin suojelijana toimii Tehtailija Juho Leinon Säätiö.

– Toivon mukaan saamme tälle jatkoa myös ensi vuonna, tuumii Laakkonen.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments