
Salon kaupunki ei ole vielä ainakaan virallisesti luopumassa Klippulan myyntiaikeista. Vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen esittää maanantaina kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että Klippula pidetään edelleen myytävien kohteiden luettelossa.
Kaupunginvaltuusto päätti viime joulukuussa talousarvion yhteydessä, että Klippula myydään. Asiaa on sen jälkeen valmisteltu uudelleen muun muassa vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteesta.
Tänä keväänä niin opetuslautakunta kuin vapaa-ajanlautakunta totesivat, että niillä ei ole ”tarkoituksenmukaista tarvetta Klippulan käytölle”.
Kaupunkikehityslautakunta otti tällä viikolla suoremman kannan. Se ehdottaa, että Klippulan myyntipäätös perutaan.
Salon Seudun Sanomat kysyi valtuustoryhmien edustajilta puolueiden kantaa Klippulan myyntiin (SSS 1.6.). Vastausten perusteella näyttää siltä, että valtuusto poistaa kesäsiirtolan myyntilistalta.
Kaupunginhallitus päättää ensi maanantaina, mitä se esittää valtuustolle. Seuraava kaupunginvaltuuston kokous on runsaan viikon päästä.
Säilyttäkää, jollei ole jo jollekin luvattu.
Mikäli Klippula myyntiin päätyy, niin olisi asiallista kaupungin laittaa sille jokin hyväksytty lähtöhinta. Huutokaupalla myynti ilman alarajaa antaa yleensä kohteet alihintaan.
Ylihintaa olisin itse valmis tarjoamaan, mikäli Veikkaukselta ensin miljoonavoiton saisi – joku onnekas sattuma ns. vero-osuutena voisi kaupungille kohdentaa. Todennäköisyys päävoittoihin on vähäinen pienillä panoksillani.
Sanoisin, että emämoka. Ei uskoisi uudelta kaupunginjohtajalta.
Kaupunginjohtaja voi olla mitä mieltä tahansa, ei vaikuta asiaan.
Poliittinen päätöksenteko toimii niin, että kun aikaisemmin valtuusto on tehnyt asiasta myyntipäätöksen, kaupunginjohtajan pitää noudattaa aikaisemman valtuuston päätöstä.
Mikäli valtuusto nyt kokouksessaan päätyy, että Klippulaa ei myydä nykyinen kaupunginjohtaja sitten noudattaa tätä päätöstä. Sen kummallisempaa draamaa tästä ei nyt kannata repiä.
Hei. Oliko niin, että klippulan kiinteistössä on homeongelma, niin että terveydelliset syyt puoltavat kiinteistön myyntiä ja että on aika kallista remontoida kiinteistö.
Viime kuussa kävin siellä ja sen voin todeta ettei homeongelmaa niissä rakennuksissa ole. Epäilen että tässä on jollain oma lehmä ojassa.
Piiri pieni pyörii, kuka on luvannut jollekin jotain. Sitä ei tuskin ennen myynnin suhteen tapahtunutta aktia kukaan saa tietää vaan. Vasta silloin, kun mahdollinen uusi onnellinen omistaja paljastuu, voimme alkaa arvailun.
Kuhakari-niminen pikkusaari myytiin hintaan 30 000 euroa paikalliselle kiinteistönvälittäjälle, joka myi sen hintaan 150 000. Vastaavia esimerkkejä voisin luetella paljonkin, rannat ovat menneet alehintaan ja perustelut ovat olleet sitä mitä ovat.
Taitaa sama meininki jatkua Klippulan kohdalla?
Salossa on suuri määrä taloja, jotka on rakennettu vuokratonteille. Miksi Klippulan aluetta ei voisi vain vuokrata?
Salosta on kadonnut luovuus ja innovatiivisuus Nokian mukana. Pärjääjiä ovat harvat, esimerkkeinä Teijon kyläyhteisö, Salon metalliteollisuuden ja yksityiset hyvälle palvelulle profiloituneet yritykset.
Klippulan kohdalla tulee aina mieleen Genelecin toimipiste Iisalmessa, joka sijaitsee kauniissa maisemassa järven rannalla.
Kaiken salolaisen säätämisen perusteella, Saloon tarvittaisiin oma paikallinen Salon Senaattikiinteistöt, jolla olisi osaamista ja pitkäjänteisyyttä yhteisöllisen toiminnan luomiseen. Esimerkkinä muun muassa Salon IoT Campus.