Salon linja-autoasemasta halutaan siisti ja toimiva – kustannusarvio 100 000 euroa

10
Salon linja-autoasema on nykyisille automäärille hankala. Asema kaipaisi myös monenlaista ehostusta.

Salon linja-autoaseman viihtyisyyttä ja toimivuutta halutaan parantaa ensi vuoden aikana.

Urakka maksaa arviolta 100 000 euroa, ja töihin ryhdytään, jos valtuusto myöntää tarkoitusta varten rahaa talousarviossa.

Linja-autoaseman tilannetta on tutkittu vasemmistoliiton aloitteen takia. Ryhmän mukaan linja-autoasema on yksi Salon käyntikorteista, eikä sen tila imartele tällä hetkellä Salon imagoa.

Asiaa valmistelleet virkamiehet ovat samaa mieltä. Liikennepalvelut on saanut asemasta palautetta, ja esimerkiksi iäkkäämmät matkustajat ovat kaivanneet lämmintä odotustilaa.

Virkamiesten mielestä linja-autoasemalle pitää varata erilliset asiakastilat, johon voi asentaa joukkoliikenteen laitteita. Ikkunat on teipattava ammattimaisesti, ja alueen siivousta on parannettava.

Asemalle tarvittaisiin myös reaaliaikainen aikataulunäyttö. Sisätilojen uudistaminen näyttöineen maksaisi noin 35 000 euroa.

Odotuslaiturialueella on tarvetta parantaa valaistusta. Kattoritilät, laatoitus ja kauppakeskuksen puoleinen seinä vaativat kunnon puhdistusta.

Laiturialueen asvaltointi pitäisi uusia. Ulkotilojen kunnostus maksaisi arviolta 65 000 euroa. Ulkotilaan voisi asentaa myös reaaliaikaisen aikataulunäytön.

Linja-autoaseman sisä- ja ulkotiloissa ja liityntäparkkihallissa on tehty ilkivaltaa. Sen vähentämistä kaupunki miettii yhdessä puhtaanapidosta vastaavan ISS-palvelut Oy:n kanssa.

Kehittämisen varaa on myös linja-autoaseman laiturijärjestelyissä. Asema ei ole kaupungin mukaan teknisesti toimiva.

Esimerkiksi laitureita on liian vähän paikallisliikenteen ja pitkän matkan linjojen vuoromäärille.

10 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Saku
1 kuukausi sitten

Kannattanee tehostaa myös vartiointia ja varmistaa, etteivät vartijat mahdollista nuorison ryyppäämistä Linjurin tiloissa hyväksymällä sen, kuten nykyisin tapahtuu.

Marko
1 kuukausi sitten

Eikö omistaja ole vastuussa tilojen kunnossapidosta?

Yksi täti
1 kuukausi sitten

Ravintolayritys laajeni koko sisätilaan niin, että bussien odotustiloiksi tarkoitettua tilaa ei enää ole ollut vuosiin. Eikö sitäkään ole paikan päällä käyty tarkastamassa silloin, kun yrittäjä hakee lupaa lisätilojen saamisesta?

Kouluvuorojen lähdön hetki on kaoottinen nuorison ryntäillessä, siinä aikuiset ja etenkin ikääntyneet ovat edessä. Laituritilaa autoille ja odotustilaa ihmisille.

Autoileva autoilija
1 kuukausi sitten

Suljetaan koko asema vaarallisena ja rakennetaan uusi vanhalle Shell-tontille. Varmasti saa asfalttia pihaan ja parakit odotusta ja Matkahuoltoa varten 100 kiloeurolla.

Saa käyttää
1 kuukausi sitten

Mielestäni Helsingin Pasilan Mall Of Triplan tai Kampin tyylinen ratkaisu olisi paras. Tai sellainen ratkaisu kuin Tampereella on.

Sillalla tai maanalaisella kululla yhdistettäisiin tulevan Salon Tunnin junan asema linja-autoasemaan. Viljasiilo purettaisiin pois, ja johan salo nousee pois rumien kaupungien listalta. Shell-tontille rakennettava ei ole huono idea sekään.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Saa käyttää

Viljasiilo pitää korjata, maalata ja ottaa käyttöön. Se on paras maamerkki Salossa. Niin kuin Tampereella haulitorni.

Markka
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Viljasiilot ja Hankkijan peltihalli matalaksi ja siihen uusi matkakeskus. Nuorisotilat voi siirtyä vanhaan, nykyiseen Linjuriin.

Tavis torilta
1 kuukausi sitten
Reply to  Markka

Viljasiilot pitää jättää maamerkiksi, mutta muut rakennukset ympäriltä purkuun ja uudet tyyliin sopivat tilat matkakeskukselle. Tai Linjurin tiloja jatkettaisiin Vilhonkadun ja Mariankadun välitontille.

Lissu
1 kuukausi sitten
Reply to  Pertti

Viljasiilo pitää ainoastaan purkaa. Se muun muassa tuo tänne itäsuomalaisen tunnelman.

Pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Lissu

Kyllä niitä purkajia ja hävittäjiä aina riittää. Onko niistä kenestäkään tekijäksi.