Monella 1990-luvulla peruskoulunsa käyneellä on haalistuva muistikuva uudesta urheilulajista, jossa puettiin ylle vyö, jonka sivuissa roikkui kaksi keltaista nauhaa ja sen jälkeen juostiin soikio kainalossa kohti nurmikentän reunaa vastustajia väistellen.
Kyseessä oli ja on lippupallo, tuo 1980-luvun jenkkifutisbuumin sivutuotteena kehitetty lasten ja nuorten äärimatalan kynnyksen trendilaji.
Amerikkalainen jalkapallo rantautui Suomeen 1970-luvulla vaihto-oppilaiden tuliaisten ja kokemusten kautta. Suomessa tietoisuus Yhdysvaltain suosituimmasta urheilulajista kasvoi samaa tahtia rap-musiikin, showpainin ja muun täällä ennen oudon jenkkihapatuksen rinnalla.
Amerikkalaisen jalkapallon suurin ongelma oli, ettei niin rajua lajia voinut harrastaa lapset. Ja tähän saumaan lippupallo iski taklauskieltoineen.
Suomeen tilattiin ensimmäiset lippupallovyöt vuonna 1984. Pikkuhiljaa tietoisuus kasvoi ja etenkin pääkaupunkiseudun nuoriso otti lajin omakseen.
Lippupallon kulta-aika Suomessa osui 1990-luvun alkuun. Kesällä 1993 vantaalaisseura TAFT järjesti lippupalloturnauksen, johon osallistui yli 600 pelaajaa. Kansainvälistä menestystäkin tuli: Suomi voitti vuosina 1995–1998 neljä peräkkäistä nuorten Euroopan mestaruutta.
Monet Suomen jenkkifutishuiput – parhaana esimerkkinä maan historian paras pelinrakentaja Petrus Penkki – ovat löytäneet jenkkifutiksen juuri lippupallon kautta.
2000-luvulla maailman ehkä paras ja tehokkain palloilusarjaorganisaatio NFL (National Football League) yritti muovata lippupalloa paremmaksi koululajiksi. Pelimuoto vaihtui yhdeksän vastaan yhdeksän -pelistä viisi vastaan viisi -peliksi.
NFL:n edustaja kävi jopa Suomessa asti kertomassa lajin hienouksista, mutta lippupallon juurruttaminen koululiikuntaan osoittautui mahdottomaksi.
Suomen naisten maajoukkue voitti vielä 2005 ja 2006 lajin MM-mitaleita, mutta suurin into oli jo hiipunut. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton (SAJL) kausijulkaisuissa viimeisin maininta lippupallosta on vuodelta 2008, jolloin Suomen U15-maajoukkue oli EM-kisoissa kuudes.
Se ei silti tarkoita sitä, että lippupallo olisi Suomessa kokonaan kuollut. Naisten ja miesten SM-sarjaa vastaavassa GP-sarjassa on kummassakin viisi joukkuetta – pienenä erikoisuutena, että naisten sarjassa on kaksi joukkuetta Kouvolasta!
Salon SM-viikolla lippupalloturnaus pelataan Urheilupuiston alanurmella.
Salon Seudun Sanomat esittelee kaikki SM-viikon lajit ennen 30.6.–3.7. järjestettävää tapahtumaa.
Lippupallo – jenkkifutiksen kevytversio
-
Lippupallo on amerikkalaisen jalkapallon kevytversio, jossa ei sallita taklaamista tai kovaa kontaktia. Myös suojavarusteita ei tarvita.
-
Pelaajat kantavat lippuvyötä, josta roikkuu liput lantion molemmin puolin. Lipun irrottaminen korvaa amerikkalaisessa jalkapallossa käytettävän taklaamisen.
-
Lippupalloa pelattiin ensin yhdeksänhenkisin joukkuein, mutta sittemmin joukkueen koko on supistunut viiteen.
-
Aivan kuten emolajissaan, myös lippupallossa kumpikin joukkue hyökkää vuorollaan.
-
Hyökkäävällä joukkueella on neljä yritystä päästääkseen keskiviivan yli. Jos keskiviiva ylittyy, hyökkäävä joukkue saa neljä uutta yritystä päästääkseen maalialueelle.
-
Jos hyökkäävä joukkue epäonnistuu neljällä yrityksellä, hyökkäysvuoro siirtyy puolustavalle joukkueelle.
-
Hyökkäysyritys päättyy, jos puolustava joukkue saa repäistyä palloa kantavalta pelaajalta lipun.
-
Lippupallossa voi edetä joko juoksu- tai heittopelillä, aivan kuten amerikkalaisessa jalkapallossa.
-
Maalista eli Touchdownista saa kuusi pistettä. Sen jälkeen joukkueella on mahdollisuus yrittää viiden jaardin (4,6 metriä) rajalta yhden pisteen lisäsuoritusta tai 12 jaardin (11 metriä) linjalta kahden pisteen lisäsuoritusta.
-
Peliaika on 2 x 20 minuuttia. Ensimmäiset 38 minuuttia peliaika on juokseva, viimeiset kaksi minuuttia tehokasta.
