SM-viikko rykäistiin käyntiin toistoleuanvedolla – neljästä salolaisatleetista kolme nappasi mitalin

0
Joonakset Mäkipelto (oik.) ja Kuivalainen onnistuivat loistavat toistoleuanvedon SM-mittelössä Salon torilla. Mäkipelto on myös etunimikaimansa valmentaja. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salossa torstaina alkanut urheilun SM-viikko vedettiin sananmukaisesti käyntiin, kun maamme parhaimmat toistoleuanvetäjät ottivat mittaa toisistaan torin lavalla.

Mukana oli kaikkiaan neljä salolaista atleettia: Timo Matila ja Jarkko Putkonen 70-kiloisten miesten sarjassa, Joonas Mäkipelto 80-kiloisissa sekä Joonas Kuivalainen yli 110-kiloisissa.

Kotiintuomisina, tai pikemminkin jäämisinä, oli kolme mitalia. Matila ja Kuivalainen nappasivat hopeaa, Mäkipelto kultaa.

– Pikkuisen alankanttiin meni, mutta oli kyllä raaka kelikin, Mäkipelto veisteli kisan jälkeen liki 30 asteen helteessä.

Hän veti yhteensä 65 hyväksyttyä leukaa. Määrä oli suurin kaikki sarjat huomioiden, mutta se jäi kaksi toistoa Mäkipellon omasta Suomen ennätyksestä.

– Puolitoista minuuttia jaksoin, mutta sitten alkoi piiputtaa. Magnesiumkaan ei enää pitänyt, kun kämmenet hikoilivat, hän päivittelee.

Mäkipellon olkapäässä havaittiin loppukeväästä repeämä.

– Kolme ja puoli viikkoa tuli totaalitaukoa leukatreeneistä. Kymmenisen päivää sitten aloitin uudelleen, hän kertaa.

– En silti koe, että valmistautumiseni SM-kisaan olisi ollut merkittävän heikkoa. Lepohan herkistää.

Joonas Mäkipelto ei ole vielä hävinnyt leuanvetolavoilla. Syksyllä salolaismies juoksee maratonin ja talvella odottavat sisäsoudun MM-kilpailut. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Mäkipelto on leuanvetomittelöissä toistaiseksi voittamaton. Seuraava haaste odottaa neljän viikon kuluttua Jyväskylässä.

– Siellä on ihan perinteiset toistokisat. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen talvella järjestettäviin sisäsoudun MM-kilpailuihin, lajin kevyen sarjan Suomen ennätysmies kertoo.

Leuanvetoa omilla tempauksillaan liki masokismin rajoille vienyt Mäkipelto joutuu syksyllä myös maratonille.

– Lupasin valmentajalleni Saarion Jarille, että juoksen maratonin, kun hänen tyttärensä kasvaa minua pidemmäksi. Nyt on aika laittaa lupaus täytäntöön, Mäkipelto naurahtaa.

Joonas Kuivalainen suorittaa, leukatuomari valvoo. Salolaiskarpaasi veti yhteensä 37 leukaa sijoittuen miesten raskaassa sarjassa hopealle. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Liki täydellisen paikallisen Joonas-onnistumisen takasi Mäkipellon etunimikaima miesten raskaassa sarjassa.

– Neljäkymppiä oli tavoite, joten pieni pettymyshän tämä on, hopean arvoiset 37 leukaa vetänyt Kuivalainen huokaa.

– Vähän tuli hölmöiltyä. Tästä on kuitenkin hyvä lähteä liikkeelle, ja ensi vuonna menee sitten 45, kaimansa valmennuksessa oleva salolaisjätti jatkaa.

Olosuhteita hän ei alisuoriutumisestaan syytä.

– Enemmän oli ongelmia toistojen rytmityksessä ja tauottamisessa. Tahti meni suorituksen aikana ketuiksi, ja breikit olivat liian pitkiä.

Kuivalainen ei ennen SM-viikkoa ollut kilpaillut leuanvedossa. Meriittejä on kuitenkin muiden lajien parista: keväällä hän voitti sekä sisäsoudun MM- että SM-kultaa, minkä lisäksi menestystä on karttunut esimerkiksi meri-5-ottelusta ja hengenpelastuksesta.

– Uudet lajit avartavat, joten suosittelen kokeilemaan, hän kiteyttää.

Joonas Kuivalainen Kaj Kunnaksen tentissä. Kuivalainen kertoi toimittajaikonille suorituksensa menneen luokkaa ”ihan ok”. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Muurlalainen ex-ammattinyrkkeilijä Jarkko Putkonen ripusti viime syksynä hanskat naulaan, mutta urheilua hän ei jättänyt.

– Itse hitsatulla putkella olen kotona treenaillut. Vedin parhaimmillani 37 leukaa niissä olosuhteissa, joten 40 oli ehdoton kisatavoitteeni, Putkonen kertoo.

Tavoite myös täyttyi, kun Putkonen veti Salon torilla 42 hyväksyttyä suoritusta.

– Heti ensimmäinen toistoni hylättiin, ja muutenkin hätäilin. Kokemattomuuden piikkiin, viidenneksi sijoittunut Putkonen päivittelee.

Hän kertoo Joonas Mäkipellon esittävän olennaista roolia orastavalla leuanvetourallaan.

– Törmättiin kerran Ollikkalan punttisalin pukuhuoneessa. Joonas kysyi, kuinka monta leukaa saan ja vastasin, että kolmisenkymmentä. Sitten se usutti mut harjoittelemaan, Putkonen referoi puolen vuoden takaisia tapahtumia.

Hän lupaa, ettei SM-viikon vetokilpailu jää ainokaisekseen.

– Pirun hauskaa treeniä. Nassikasta asti on tullut leukoja vedettyä, muttei tietenkään tässä mittakaavassa.

– Kunhan kestävyysominaisuuteni paranevat, 50 menee rikki, Putkonen kertoo tavoitteekseen.

Liikuntakeskus Vireen yrittäjä Timo Matila jäi vain yhden toiston ennätyksestään vedettyään 70-kiloisissa 58 hyväksyttyä toistoa. Kultaa voittaneesta Marko Dammertista hän jäi kolme toistoa.

Jarkko Putkonen ripusti syksyllä hanskat naulaan, mutta urheileminen jatkuu. Hän lupaa, ettei torstainen esiintyminen jää hänen ainokaisekseen leuanvetolavoilla. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila
Matti Oksanen omistaa 80-vuotiaiden miesten leuanvedon Suomen ennätyksen, 21 toistoa. Salossa hän suoritti hyväksytysti 15 leukaa. Kuva: Kirsi-Maarit Venetpalo
Juttua muokattu 30.6.2022 kello 18.50. Artikkelikuva vaihdettu.