Suojelukoirien kaltoinkohtelu etenee oikeuteen vähitellen

0
Suojelukoiraharrastuksessa koira muun muassa opetetaan pysäyttämään maalimies hihaan tarraamalla. Kuvan koira tai maalimies eivät liity rikostutkintaan.

Paljon huomiota herättänyt suojelukoirien rääkkääminen Paimion ja Kotkan koulutuskentillä etenee oikeuteen vähitellen. Aluesyyttäjä Minna Salonen Länsi-Suomen syyttäjäalueelta kertoo, että tapahtumia tullaan käsittelemään käräjäoikeudessa osissa eli useampana tapauksena.

– Ensimmäinen asiakokonaisuus on tarkoitus ottaa työn alle kesällä. Siinä on kolme epäiltyä, Salonen kertoo.

Vielä ei ole tietoa, nostetaanko käsittelyyn ensimmäisenä tulevien osalta syytteet.

Suojelukoiraharrastajien toimintaa Paimiossa koskeva poliisitutkintasaatiinpäätökseenjoulukuussa. Lounais-Suomen poliisi alkoi tutkia 15 ihmisen toimintaa sen jälkeen, kun Yle esitti alkutalvesta 2021 A-studiossa Oikeutta elämille -järjestön kuvaamat videot.

Suojelukoiraharrastuksessa koiriin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttu vuosikymmeniä. TallenteetPaimion ja Kotkan koulutuskentiltä todistivat,että ”koulutuksen” nimissä koiria yhähakattiin, kuristettiin ja potkittiin, niillä käytettiin lainvastaisia piikkipantoja ja niille annettiin sähköiskuja.

Suomen Kennelliiton hallitus keskeyttiviime vuoden helmikuussa kaiken suojelukoirakoulutukseen ja -kokeisiin liittyvän toiminnan. Nykyään se edellyttää harrastajien sitoutumista eettiseen sopimukseen.

Palveluskoiraliitto tarjoaa maksuttomia eettisen koulutuksen verkkokoulutuksia kahden viikon välein. Eettinen koulutustapa koskee jokaista koiran omistajaa ja koiranohjaajaa yleisen koiranpidon ja kouluttamisen suhteen.

Kurssin videomateriaalissa esitetään tieteellistä tutkimustietoa eettisen koirankoulutuksen taustoista ja perusteista. Kurssin tavoitteena on tarjota koiraharrastajille keinoja toimia koirankoulutuksessa eettisesti kestävältä pohjalta.