Suru reunustaa iloisia aikoja – Rikalanmäen mielensäpahoittaja kaihoaa menetettyihin aikoihin mutta oppii lopulta myös uusille tavoille

0
Valkokankaalla Tuomas Kyrön luomaa mielensäpahoittajaa ovat esittäneet Antti Litja ja Heikki Kinnunen. Rikalanmäen kesäteatterissa ikonista roolihahmoa tulkitsee Raimo Nummela (kuvassa.) Kuva: SSS/Suvi Kulla

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja. Teatteri Provinssin kesäteatteriesityksen ensi-ilta 8.6. Rikalanmäellä. Ohjaus: Jari Luolamaa. Sovitus: Mika Myllyaho. Lavastus ja puvustus: Sanna Leppänen ja Iita Leppänen. Rooleissa: Raimo Nummela, Saara Rauvala, Marja Ruokonen, Mikko Saari ja Jussi Vänttinen. Seuraava esitys keskiviikkona 15.6. klo 18.

Tuomas Kyrön luoma mielensäpahoittajan hahmo on eräänlainen Linnanmäen Vekkula-talon vääristynyt peili, josta voimme reflektoida omia ennakkoluulojamme ja kenties nauraakin niille. Mielensäpahoittajassa jokainen voi nähdä itsensä, mutta turvallisen etäisyyden päästä – syyllistymättä jäykkiin asenteisiin ja menneiden aikojen kaihoamiseen.

Ilosia aikoja, mielensäpahoittajan näyttämösovituksessa komiikkaa kiertää surureunus. Mieli pahoittuu samalla tehokkuudella kuin ennenkin, mutta ollaan luopumisen äärellä ja uuden edessä. Ja kaikki uusi jos mikä pelottaa Kyrön flanellipaitaista arjen supersankaria.

Pelkkien irtovitsien sijasta teksti pelaakin syntymän ja kuoleman kaltaisilla, suomalaisen kestävyysjuoksun aallonpohjaa isommilla teemoilla. Mielensäpahoittajan rakas vaimo sairastaa hapertuvaa muistia ja asuu hoitokodissa, pojan avioliitossa ei ole kaikki ihan kunnossa ja sankarimme itse nikkaroi jo ruumisarkkua sekä pohtii testamenttiaan.

Toki Rikalanmäen kesäteatteriesityksessäkin käydään läpi tutut eskorttivitsit ja kutsutaan nuorisolaisia lättähatuiksi. Painotus on kuitenkin ihmiselämän isoissa kysymyksissä, joista jopa Tuomas Kyrön on vaikeaa keksiä hassunhauskoja iskulauseita.

Eikä ole tarviskaan. Teatteri Provinssin vieraileva ohjaaja Jari Luolamaa osoittaa, että jopa kesäteatteriyleisön ennakko-odotukset saa pettää – kunhan ne lunastaa ennen valomerkkiä. Vielä puoliajalla Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja on dramaturgisesti hahmoton ja tematiikaltaan epäselvä soolonumeroiden kokoelma, mutta loppuaan kohti teksti jäntevöityy ja Luolamaan ohjaus nappaa rohkeammin kiinni käsikirjoituksen vähemmän hupaisista aiheista.

Vatsansa kipeäksi nauramista odottava pettynee myös pilkun aikaan, mutta Luolamaa onnistuu lopulta tarjoamaan jotain parempaa: ikonisen ja muuttumattomaksi kuvitellun henkilöhahmon sisäisen kasvun.

Raimo Nummelan näyttelemä mielensäpahoittaja löytää elämäänsä ja minuuteensa uuden vaihteen, jossa ei enää pelkästään katsota ikävöiden menneisyyteen vaan myös rohkeasti tulevaisuuteen. Hän on valmis auttamaan poikansa tuoreen jälkikasvun hoitamisessa eikä koekaan enää vanhaa kotitaloaan identiteettinsä erottamattomaksi jatkeeksi.

Ja mielensäpahoittajan ainoan ystävän, nyttemmin jo edesmenneen Yrjänän tilalle tulee uusi ystävä, joka todistaa vääriksi sankarimme ennakkoluulot lättähatuista.

Viimeistään silloin jotain on muuttunut, kun mielensäpahoittaja pyytää vaimoaan, Marja Ruokosen suurella herkkyydellä tulkitsemaa muistisairasta vanhusta tanssiin. Silloin ollaan uuden äärellä ja vaikka kauniilla hetkellä on melankolinen vivahde, kyse taitaa olla enemmän ilon kuin murheen tuokiosta.