JUSSI LASSILA. Joulukuun 8. päivänä vuonna 1991 Venäjän federaation Gennadi Burbulis, Valko-Venäjän Stanislav Šuškevitš ja Ukrainan Leonid Kravtšuk allekirjoittivat sopimukset uudelleen itsenäistyneiden maiden välillä Valko-Venäjän Belovežissa,mikäsinetöi Neuvostoliiton lakkauttamisen. Belovežin sopimukset aloittivat jälkineuvostoliittolaisen ajan.
On hyvin symbolista, että tämän vuoden touko–kesäkuussa kaikki kolme herraa siirtyivät ajasta ikuisuuteen. Helmikuun 24. päivänä loppui heidän alulle saattamansajälkineuvostoliittolainen aikakausi.
Mitään harmitonta neuvostonostalgiaa ei enää ole. Kaikki Neuvostoliittoon viittaava assosioituu ajassamme Vladimir Putinin brutaaliin valloitussotaan, johon yhä näkyvämmin halutaan ottaa etäisyyttä. Putinin yritys valjastaa neuvostosympatiat Venäjän imperiumin paluuksi on kääntänyt Ukrainan lopullisesti irti Venäjästä ja vuosikymmeniä kestävään katkeruuteen siihen kytkeytyviä muistoja kohtaan.
Valko-Venäjä on jäätyneen poliittisen kriisin tilassa,ja on lopulta ajan kysymys, milloin Putinin armoilla oleva neuvostomielinen Aleksandr Lukašenko menettää asemansa.
Erityisen huomionarvoista on maailman 9. suurimman valtion Kazakstanin uuden hallitsijan Kasym-Žomart Tokajevin näkyvä irtiotto edeltäjästään, Venäjän johdolle kuuliaisesta Nursultan Nazarbajevista, ja sitä myötä Putinista.
Putinin julistaman imperiumin paluun ainoa konkretia on ydinase. Ilman Venäjän ydinaseita länsi olisi hyvin todennäköisesti täysimittaisessa sodassa Venäjää vastaan,ja sen sodan Venäjä häviäisi hyvinkin nopeasti.
Ydinaseettoman Venäjän spekulointi on sinänsä mieletöntä, koska tällöin myöskään Neuvostoliitto olisi tuskin noussut Yhdysvaltojen pääkilpailijaksi toisen maailmansodan jälkeen. Spekulointi kuitenkin auttaa ymmärtämään liittolaisuuksien ja vetovoiman merkityksen.
Neuvostoliiton vetovoima oli väkinäistä jopa niissä piireissä, joissa oli aitoa uskoa kommunismiin. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uskottiin niin Venäjällä kuin lännessä, että ydinaseiden pitäminen länsimielisen presidentti Boris Jeltsinin salkussa riittää yksistäänsaattamaanVenäjän demokraattiseksi eurooppalaiseksi valtioksi.
Ei riittänyt. Jälkikäteen voidaan todeta, että tuki Venäjän demokratialle ja integroimiselle osaksi länttä oli täysin riittämätöntä silloin, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Toisaalta voi hyvällä syyllä epäillä, olisiko lännestä löytynyt poliittista ja taloudellista valmiutta lunastaa tyydyttävällä tavalla venäläisten lyhyeksi jäänyt länsieuforia 1990-luvun alussa.
Mittaluokkaa antaa Saksojen yhdistyminen, jonka arvioidaan maksaneen vuoteen 2011 mennessä kaksi triljoonaa euroa.
Ehkä ainoa positiivinen asia nykytilanteessa on, että tilaa teeskentelylle ja paluulle entiseen ei ole. Mitään nopeaa nyky-Venäjän romahdusta ei ole edessä, mutta vaihtoehtoja ei ole. Venäjälle tullee eteen valinta Kiinasta riippuvaisen kurjistuvan itseriittoisuuden ja eurooppalaisten juuriensa välillä. Se tuskin kykenee luomaan mitään vetovoimaista mallia näiden välille.
Venäjän maineen ollessa lähellä Saksan mainetta vuonna 1945 ainoa tapa nousta eurooppalaiseksi suurvallaksi on hylätä harhainen ja kurjuuteen vienyt imperialismi ja tehdä tästä menneisyydestä uudelle Venäjälle yhteinen vihollinen.
Kirjoittaja on dosentti ja vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.
Länsimainen demokratia on huonosti menestynyt vientituote, kuten on ollut tuloksiltaan myös lähetystyö kaukaisissa maissa tai Afrikassa tehty kehitysyhteistyö. Turha luulla, että oppositiokaan olisi nykyistä hallintoa enemmän demokratian asialla, vaan tavoitteena on aikalailla samanlainen vallankäyttö. Nykyinen järjetön sotatilanne ei olisi pitänyt olla mahdollinen, saati sitten tarpeellinen. Sodan alkamisen syystä osansa saavat kantaa ukrainalaisten vallanpitäjien korviin takavuosina tyhjiä lupauksia länsimaisesta avusta kuiskutelleet tahot.
Väite siitä, että raaka hyökkäyssota on uhrin eli Ukrainan syytä on pelkkää Kremlin propagandaa. Diktaattorit ovat kautta aikain syyttäneet sodasta muita.
Kaikki suurimmat valtiot Kiina, Venäjä, Yhdysvallat ja Intia ovat kaikki diktaattorien ohjauksessa. Mikään näistä maista ei ole demokraattinen.
Oliko Kekkonen diktaattori, kun oli niin kauan vallassa ja hänelle tehtiin jopa erikoislaki presidentiksi ilman vaaleja?
Tämä nykyinen politiikka joka on ainoastaan uhkakuvien luomista omien tavoitteiden takia.
Tähän liitettynä pakotepolitiikka sekä voimakas vastakkain asettelu tekee tällaiset tilanteet mahdollisiksi.
Jos hyväksyisimme kaikki yhteiskunnat ja heidän erilaisuutensa emmekä pelkäisi niitä ja sitä kautta niitä haluaisimme muuttaa omien tarpeiden mukaiseksi olisi yhteiskunta ilman sotia.
Tämä nykyinen valtapolitiikka joka haluaa kaikki joko uhkailulla, uhkakuvia luomalla ja pakotteilla aiheuttaa nämä vastakkainasettelut sekä sodat.
Moskova on hyökännyt Ukrainaan, jossa sen joukot tappavat ja raiskaavat siviilejä ja ryöstävät minkä irti saavat. Nimimerkki Pertti on esimerkki Kremlin toimijasta, joka aktiivisesti unohtaa koko sodan ja syyttää muita ”uhkakuvista” ja pakotteista, jotka ovat yksinomaan hyökkäyssodan vastatoimi.
En ole Kremlin toimija, kaukana siitä.
Ennalta ehkäisy on kaikissa asioissa ja tapahtumissa se kaikkein tärkein osa, ettei mitään vahinkoa tapahdu. siinä tarvitaan sitä diplomatiaa, kun valtiot keskenään sopivat asioista.
Kun on kysymyksessä pilkkaaminen, uhkakuvien luominen, uhkailu, vastakkain asettelu sekä pakotteet, puuttuu diplomatia kokonaan. Tällä tavoin toimien syttyy aina sota. Omien tavoitteiden eteenpäin vieminen konstilla millä hyvänsä ei ole tervettä meininkiä..
Pertti kääntää taas kaiken päälaelleen kuten Kremlin ”tiedottajat” ja johto. Ukraina pysyi omalla puolellaan rajaa niin 2014 kuin viime helmikuussakin, ja uhkailusta, diplomatian puutteesta, laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta itsenäiseen ja puolueettomaan Ukrainaan vastaa vain ja ainoastaan Venäjä. Nyt on nähty miten Venäjä vie ”omia tavoitteitaan eteenpäin konstilla millä hyvänsä, ei ole tervettä meininkiä”, siitä voin olla samaa mieltä.
Eivät ne ole pakotteita vaan ”taloudellisia erikoisoperaatioita”.