Veljeksillä edessä seuraavaksi EM-karsinnat – Suomi hävisi Romanialle niukasti ja jäi Hopeiseen liigaan

0
Aaro Nikula joutui ajoittain kiperiin lyöntipaikkoihin Hopeisen liigan finaalissa Romaniaa vastaan.

Suomen miesten lentopallomaajoukkueella eli Veljeksillä oli hopeinen päätös Hopeisen liigan finaalissa Budapestissa myöhään sunnuntai-iltana. Veljekset hävisi ratkaisevan viidennen erän 13–15, ja näin Romania nousee ensi kesäksi Kultaiseen liigaan.

Suomi putosi Kultaisesta liigasta kesällä 2019. Seuraavana vuonna Euroopan liigoja ei pelattu koronapandemian takia ja viime kesänä Suomi ei pelannut Hopeista liigaa lainkaan. Vuosina 2006–2017 Suomi pelasi Maailmanliigaa, joka nykyisin tunnetaan Kansojen liigana. Siinä mukana ovat parhaat eurooppalaismaat Venäjää lukuun ottamatta.

Someron Voiman kasvatti Aaro Nikula pelasi finaalissa koko ottelun. Välieräpelissä hurjat tehot ja hyökkäysprosentin hurjastellut hakkuri summasi finaalissa saldon 19/+12 hyökkäysprosentilla 44. Nikulan kohtalona oli lyödä ottelun päätöspallo kakkospaikalta Romanian yhden miehen torjujan käsiin.

Rikalavolleyn kasvatti Niklas Breilin piipahti kentällä toisessa ja kolmannessa erässä, mutta muuten liberovastuussa oli Voitto Köykkä.

Veljesten seuraavat tosikoitokset ovat elokuisissa EM-karsinnoissa, joihin Suomi lähtee lohkonsa selkeänä ennakkosuosikkina. Suomi (Euroopan ranking 12. ) kohtaa kerran kotona ja vieraissa Latvian (26.) ja Itävallan (30.). Suomi–Itävalta pelataan Tampereella 10. elokuuta ja Suomi–Latvia Turussa 17. elokuuta.

Karsintapeleihin Suomi saa lisävahvistusta ainakin libero Lauri Kermisestä . Hopeisen liigan peleistä Suomen kokoonpanosta puuttuivat Kermisen lisäksi myös muun muassa passari Eemi Tervaportti ja yleispelaaja Niko Suihkonen.

Lohkon voittaja saa varman paikan vuoden 2023 EM-kisoihin, lisäksi lopputurnaukseen pääsevät viisi parasta karsintalohkojen kakkosta. EM-kisojen isäntämaata tai -maita ei vielä julkaistu, mutta todennäköisesti kisat pelataan useammassa maassa.

Naisten EM-karsinnat alkavat miesten karsintojen jälkeen. Suomi (ranking 23.) kohtaa Tshekin (11.), Montenegron (26.) ja Islannin (36.). Suomen kotipeli Islantia vastaan pelataan Salohallissa 27. elokuuta. Kaksi muuta kotipeliä ovat ohjelmassa Seinäjoella ja Joensuussa.

Suomelle riittää kisapaikkaan, että se on karsintalohkossaan kahden joukossa.

Naisten EM-kisat pelataan Belgiassa, Italiassa, Virossa ja Saksassa.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments