Oikeusministeriön teettämät kyselyn mukaan yli kolmasosa eri vähemmistöryhmiin kuuluvista on kokenut kuluneen vuoden aikana vihapuhetta tai häirintää useammin kuin kerran kuukaudessa. Yleisin häirinnän muoto oli sanallinen loukkaus.
Suomen lainsäädäntö ei tunne rikosnimikettä vihapuhe, eikä sille ole myöskään vakiintunutta määritelmää. Hyvä kuvaus on, että henkilön todellisiin tai oletettuihin ominaisuuksiin perustuvalla vihapuheella luodaan uhkaavaa, vihamielistä, syrjivää tai halventavaa ilmapiiriä tai peräti yllytetään väkivaltaan. Taustalla ovat hyvin negatiiviset ajatukset ja tunteet: ennakkoluulot, syrjivät asenteet tai viha.
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen kytki Ylen haastattelussa vihapuheen ihmisoikeusrikoksiin. Hänen mukaansa vihapuhe tasoittaa tietä pahemmille teoille, lopulta väkivaltaan. Kun Venäjä esimerkiksi väittää ukrainalaisten olevan natseja, yritetään ihmisistä tehdä halveksuttava ryhmä, jonka ihmisarvo voidaan riistää oikeutetusti.
Teoriassa vihapuheen kitkeminen on helpompaa kuin käytännössä. Esimerkiksi Ylen teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat keskusteluihin lisää asiallisuutta ja kunnioitusta. Suurin osa on myös sitä mieltä, että ihmisarvoa ei saa loukata sananvapauden nimissä.
Löytyy myös heitä, joiden mielestä ”mitään ei saa sanoa”. Useimmiten tällaisella valituksella tunnustetaan suoraan, että puhujalla ei olekaan muuta tarkoitusta kuin satuttaa. Samasta on kyse, kun julkisuuden henkilö ei suostu arvioimaan omia sanomisiaan, vaan odottaa viranomaistutkinnan tulosta.
Verkkoviha-tutkimuksessa tutkijaryhmä pystyi havaitsemaan kolmenlaisia vihapuheen tuottajia. Vaikutusvallaltaan merkittävinon pieni ja ideologinen ihmisten joukko, joka täyttää verkkoa vihapuheella pönkittääkseen omia poliittisia päämääriään. Toinen porukka ovat ihmiset, jotka kirjoittavat vihapuhetta tunnekuohussa. Kolmannen ryhmän kirjoittajat eivät välttämättä ole itsekään samaa mieltä kirjoitustensa kanssa.
Varsinkin verkossa esiintyvän vihapuheen vaikutus on laajaa verrattuna siihen, kuinka pieni joukko sitä tuottaa. Vihapuhetta esiintyy Internetin eri alustoilla ja foorumeilla, joilla toimitaan sekä omilla että peitenimillä. Ylläpitäjillä on mahdollisuus hillitä kirjoittelua. Vihapuheelta haiskahtavaakaan sanailua ei pidä sallia sillä verukkeella, että keskustelu korjaa itse itseään.
Vihapuheen kriteerit täyttäviä kommentteja tarjotaan myös perinteisten tiedotusvälineiden ylläpitämille keskustelupalstoille, joilta niille ei pitäisi löytyä tilaa.
Vihaviestien merkitys kasvaa, kun provosoituneet lukijat jakavat niitä. Kun esimerkiksi rasistinen mielipide kuohuttaa niin, että siihen on pakko ottaa kantaa, kommentoija levittää viestiä entistä laajemmalle yleisölle.
Oikeusministeriölle selvitystä tehneet tutkijat vinkkaavat, että vihapuhetta voi myös vaientaa kuoliaaksi. Ihan aluksi kannattaa jättää vastaan tulevat vihaviestit jakamatta.
Kummallista, että media julkaisee kritiikittömästi uutisia tuollaisista ideologisesti motivoituneista selvityksistä, joilla sitten pyritään oikeuttamaan sananvapauden rajoittamista. Meillä on jo nyt olemassa riittävät lait ”vihapuheen” suitsimiseen.