Wiurilan kesä entistäkin mahtipontisempi – Kartanossa nähdään 33 taiteilijan teoksia näyttelyssä Eilisen jälkiä

0
Salolaisen Lotta-Pia Kallion videoteoksessa käsitellään vaarallisia kauneusihanteita. Malleina ovat toimineet hänen omat lapsensa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Wiurilan kesän nykytaidenäyttely on vuosi vuodelta massiivisempi.

Tänä vuonna näyttelyyn haki 170 taiteilijaa, joista 33 valittiin mukaan. Näyttelylle ei nimetty teemaa ennen hakuprosessia, vaan teema muodostui taideteoksien perusteella. Tämän vuoden näyttely on nimeltään Eilisen jälkiä. Nimi viittaa uuteen ajanjaksoon, jossa vanha totuttu kriisiytyy.

Eliya Zweygbergin susiteokset on rakennettu kanaverkosta. Taiteilijan mielestä suden asema kiisteltynä villieläimenä on kiehtova. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

– Yhteisiä teemoja ovat ihmisyys ja ihmisen suhde ympäristöönsä. Lisäksi useissa teoksissa näkyy eläimen ja ihmisen rinnastuminen toisiinsa, kertoo kuraattori Jaana Saario. Saario kuratoi näyttelyn tuttuun tapaan Satu-Maaria Mäkipuron ja Johanna Sarparannan kanssa.

Näyttely on esillä viidessä eri rakennuksessa. Rakennuksista kellarit, viljamakasiini ja pihan ruusutarha muodostavat itsessään kiinnostavan ympäristön taideteoksille.

Ilona Niemen teoksessa Kith and Kin eläimet esiintyvät ihmisille tyypillisissä
poseerauksissa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Nurmijärveläinen taiteilija Niko Saarinen kertoo kellaritilan olleen merkittävin tekijä, miksi hän hakeutui mukaan näyttelyyn.

– Tämä tila oli syy, miksi halusin teokseni tänne, Saarinen toteaa viitaten graniittiveistosten ympäröimään kellariin. Tila ilmentää Saarisen mukaan samaa alkukantaisuutta ja olemassaolon lähteitä, mitä hänen kivitaiteessaan näkyy.

Saario korostaa kuitenkin, etteivät taiteilijat voi lähtökohtaisesti valikoida teostensa näyttelytiloja.

– Nämä rakennukset ovat suojeltuja, ja mahdollisia ripustuspaikkoja on vaikea hahmottaa. Lisäksi teosten keskenään muodostama kokonaisuus ratkaisee sijoittelun.

Sirkku Ketola esittää näyttelyssä tiettyinä ajankohtina monituntista performanssia työstäen suurta ornamenttia paperille. Ketolan mukaan Japanissa kävijät katsoivat esitystä neljä tuntia. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kaikki näyttelyn taideteokset on aseteltu kartanon perinnerakennuksiin tilojen vahvuuksia hyödyntäen. Näyttelyssä kulkevan kannattaakin pitää silmät auki, sillä esimerkiksi viljamakasiinin korkeissa viljasiiloissa näkyy pienten luukkujen kautta mustuneita kasveja. Hanna Oinosen teoksessa kasvit etsivät pakoreittiä nykymaailmasta.

– Jännitämme aina hiukan, kenen teokset päätyvät viljasiiloon. Sinne on nimittäin kulkuväylä ainoastaan luukkujen kautta tikapuita pitkin. Hanna selviytyi kuitenkin hienosti, Saario hymyilee.

Taidenäyttelyssä on laaja kirjo kuvataiteen erilaisia menetelmiä. Sauli Leskinen on maalannut kahvitahroista, Anna Aho tehnyt akryylimaalauksesta animaation ja Sirkku Ketola esittää monituntista performanssia työstäen suurta ornamenttia paperille.

Salolainen Sauli Leskinen kertoo inspiroituneensa kofeiiniriippuvuudesta.

– Siitä kaikki alkoi, ja lopulta päädyin maalaamaan kahvitahroista ihmiskuvia. Teoksissa on useita eri kahvilaatuja ja niiden sävyjä, hän naurahtaa.

Salon Taiteilijaseurasta tuttu Lotta Leka kartoitti toissa kesänä jokaisen pihansa kasvin yhdessä biologipuolisonsa kanssa, ja ryhtyi työstämään niiden pohjalta taideteoksia.

– Löysimme tuhannen neliömetrin kokoiselta pihalta 159 kasvilajia.

Posliinisavesta toteutetussa installaatiossa Lekan pihan rikkaruohot kasvavat valtaviksi. Taiteilijan mukaan teoksissa näkyy luonnon monimuotoisuus ja olemassaolon tyyneys.

Lotta Leka työsti pihansa kasvilajikkeista taideteoksia. Kasvilajeja löytyi 159. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Luontoteemaa on myös helsinkiläisen Eliya Zweygbergin susiteoksissa, jotka on rakennettu kanaverkosta. Zweygbergin kookkaat sudet ovat näyttelyn katseenvangitsijoita.

– Inspiroidun villieläimistä. Susissa kiehtoo erityisesti niiden kiistelty asema, ne herättävät tunteita äärilaidasta toiseen, taiteilija kertoo.

Ulkona sijaitsevat teokset erottuvat sisäteoksista materiaalien ja rakennustapojen osalta. Ruusupuutarhassa on Saarisen veistämiä graniittikiviä sekä Antti Tolvin ääni-installaatio, joka resonoi vesimaljaan. Matkalla puutarhasta kartanolle näkyy Elias Perheentuvan verkkomainen aita, joka on rakennettu kuparilangasta.

– Tässä on päättymättömän teoksen idea, ja jonkinlaista äärettömyyden kaipuuta, Perheentupa taustoittaa.

Taiteilija olisi halunnut rakentaa pidemmän aidan, mutta prosessi olikin arveltua pidempi.

– Näiden viiden tolpan pystyttämiseen meni koko päivä. Olisin halunnut tehdä aidan vanhalle ykköstielle asti, hän naurahtaa.

Elias Perheentuvan aidassa on päättymättömän teoksen idea. Aita on rakennettu kuparilangasta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Useissa Wiurilan näyttelyn teoksissa on näkyvissä nykyajan haasteita – korona-aikaa ja läsnäolon puutetta, suorituskulttuurin ongelmallisuutta ja kauneusihanteiden vaarallisuutta. Viljamakasiinin pohjakerroksessa on salolaisen Lotta-Pia Kallion videoteos, jossa käsitellään viimeksi mainittua teemaa.

– Tehdessäni suursiivousta törmäsin kirjan sivuista tehtyihin asuihin vuodelta 2011. Samoista asuista lähdin työstämään leikillistä videoteosta, jossa asiat kehkeytyvät odottamattomiin suuntiin.

Kallio ajatteli ensin kartanon kummituksia, mutta lopulta asut ilmensivätkin enemmän 1700-luvun runsasta pukeutumistyyliä. Tästä syntyi ajatus vaarallisista kauneusihanteista.

– Silloin saatettiin käyttää esimerkiksi lyijyä sisältävää puuteria. Nykyajan kauneusleikkaukset eivät vaarallisuudessaan juuri eroa 1700-luvusta, Kallio pohtii.

Kesänäyttely on puristettu kasaan kolmen viikon aikana. Loppurutistusta edeltää kuitenkin pitkä prosessi.

– Aloitamme heti edellisen näyttelyn päätyttyä syksyllä apurahojen hakemisen ja suunnittelun. Vaikka yleisölle työ näkyy vain hetken, takana on ympärivuotinen työ, Saario kertoo.

Kartanon omistajan Anne Marie Aminoffin mukaan kaikki lähti käyntiin vuonna 2011, kun Wiurilassa aloitettiin näyttely- ja taidetoiminta. Konsepti on kasvanut vuosi vuodelta.

– Sittemmin remontoitiin muitakin rakennuksia näyttelytiloiksi. Tämä on kasvanut paljon alkuajoista, Aminoff taustoittaa.

Omistaja kiittelee kuraattoreita, jotka ovat tehneet suurimman työn näyttelyn taustajoukoissa.

– He ovat tehneet kaiken taiteilijoiden valinnoista lähtien. Tässä on aivan valtavasti sellaista työtä, mitä ei voisi kuvitellakaan.

Eilisen jälkiä -näyttely on avoinna 17.6.–28.8.2022 kello 11–18.

Wiurilan kesän taiteilijat, mukana 33 taiteilijaa:
Anna Aho, Jukka Hakanen, Ulla Harju, Sirpa Hannele Heinonen, Sofi Häkkinen, Jari Jula, Lotta-Pia Kallio, Marko Karo, Sirkku Ketola, Heikki Korkala, Kaarina Kuusisto-Lukkari, Raana Lehtinen, Ville Lehtinen, Lotta Leka, Sauli Leskinen, Pirkko Mäkelä-Haapalinna, Ilona Niemi, Hanna Oinonen, Tomi Paijo, Eljas Perheentupa, Pirjo Pesonen, Heta Pöyry, Ilona Romunen, Paula Ruuttunen, Niko Saarinen, Tiina Seppälä, Alina Sinivaara, Katja Skinnari, Pive Toivonen, Antti Tolvi, Kirsi Vahtera, Viivi Varesvuo ja Eliya Zweygberg.