Pertti Männistö ei ollut vielä 1980-luvulla erityisen kiinnostunut muotoilusta, mutta muutto Turkuun 90-luvun alussa muutti kaiken.
– Se oli todellakin sattuman kauppaa. Muutettuani aloin harrastaa huutokaupoissa käyntiä, ja siitä se sitten lähti, Männistö muistelee.
Hän tutustui harrastuksensa kautta erääseen lääkärirouvaan, joka kertoi oman yksityisvarastonsa aarteista. Nuo rouvan aarteina pitämät huonekalut eivät Männistöä lopulta kiinnostaneet, mutta muuan jakkara sitäkin enemmän.
– Aalto-jakkarahan se oli. Sitten rouva kertoi, että hänen olohuoneestaan löytyy Aalto-nojatuolin prototyyppi, joka ei kuulemma heidän sisustukseensa sovi. No senhän minä heti halusin, Männistö kertoo.
Prototyyppinojatuoli vaihtoi omistajaa, ja Männistö löysi uuden innostuksen. Hän kertoo lainanneensa heti seuraavana päivänä kaikki mahdolliset Alvar ja Aino Aaltoa käsittelevät kirjat ja materiaalit.
Edellä mainitut tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1992. Nyt, 30 vuotta myöhemmin, Männistö omistaa tiettävästi maailman suurimman Aalto-muotoilukokoelman, johon kuuluu yhteensä yli 1 000 artefaktia.
MÄNNISTÖN KOKOELMA sisältää Aallon pariskunnan muotoiluesineitä vuosilta 1928–1965. Erityisen kiinnostunut hän on parivaljakon uran alkuvaiheiden tuotannosta.
– Paimion parantolahan on suunniteltu vuosina 1928–1933, ja useimmat Aalto-klassikot ovat tänne alun perin teetettyjä, Männistö muistuttaa Aaltojen itsensä suunnittelemassa rakennuksessa.
Funkkispytingissä on kesän ajan esillä Männistön esineistöstä koostuva Aalto-huonekalujen alkulähteillä -näyttely. Näytillä on yhteensä 16 esinettä, jotka ovat parantolan alkuperäiskalusteita tai niiden prototyyppejä.
– Tämä samainen kokoelma on nähnyt esimerkiksi Manhattanin ja Japanin, Männistö paljastaa.
– Lähtökohtana on, että esineillä on kiinteä yhteys parantolaan ja sen arkkitehtuuriin, hän lisää.
Framilla on esimerkiksi niin sanottuja Pikku Paimio -jousituoleja, hybridituoleja ja pienhuonekaluja, kuten lääkekaappi ja kehäpöytä. Kaikkien esillä olevien artefaktien suunnittelu on ajoittunut vuosille 1929–1933.
Mistä Männistö on saanut haltuunsa näitä patinoituneita ja harvinaisia keräilyesineitä?
– Kalusteista suurin osa on niiden rakentamisessa mukana olleiden mallipuuseppien jälkeläisiltä, Männistö toteaa parantolan näyttelyesineistä.
– Kun sana intohimoisesta keräilyharrastuksestani levisi, ihmiset ovat ottaneet minuun itse yhteyttä, hän kertoo kokoelmansa kartuttamisesta yleisemmin.
PAITSI ETTÄ Männistöllä on mittava Aalto-esineiden kokoelma hän on myös rautainen aihepiirin asiantuntija.
– Olen tehnyt heti alusta lähtien tiivistä yhteistyötä Aalto-museon kanssa. Tapaammekin sanoa, että ensimmäiset 15 vuotta minä kysyin heiltä, seuraavat 15 he minulta, Männistö naurahtaa.
Hän on järjestänyt vuosien varrella useita eriteemaisia Aalto-näyttelyitä ja konsultoinut esimerkiksi huutokauppakamareita aihealueeseen liittyen.
Kokoelmaansa Männistö kuvailee ”riittävän täydelliseksi”.
– Pari Alvarin lasiesinettä vielä puuttuisi, hän kuitenkin tokaisee.
Männistö ei halua asettaa kokoelmansa antia tärkeysjärjestykseen.
– Esineet ovat minulle yhtä merkityksellisiä, on kyseessä sitten pieni tassi tai tuolin prototyyppi.
Rahalliseen arvoonkaan hän ei ota kantaa.
– Aika paljon se on, mutta tarkemmin en voi kertoa.
Hän toisaalta toteaa, että tiettyjen esineiden arvon määrittäminen on äärimmäisen haastavaa.
– Eivät kaikki ole olleet huutokaupassa tai muuten myynnissä.
”Esineet ovat minulle yhtä merkityksellisiä, on kyseessä sitten pieni tassi tai tuolin prototyyppi.”
Männistöllä on turvallisuussyistä useita varastoja, joissa hän säilyttää kokoelmaansa. ”Hulluksi keräilijäksi” itseään nimittävä kaarinalainen myöntää haalivansa itselleen muunkinlaista omaisuutta.
– Pidän designlasista ja omistan myös ryijykokoelman, hän paljastaa.
Männistö toivoo, että Aalto-esineistön siirtyessä aikanaan eteenpäin siihen tarttuisi jokin suurempi kotimainen instanssi.
– Pidän tärkeänä, etteivät kaikki klassikkomme valuisi ulkomaille, hän kiteyttää.
Pertti Männistön Aalto-kokoelma Paimion parantolassa 18.6.–28.8.
