Ainakin kuusi ihmistä on kuollut joukkoampumisessa Chicagossa Yhdysvalloissa. Lisäksi 31 ihmistä on viety sairaalaan.
Poliisi etsii yhä Chicagon lähellä sijaitsevassa Highland Parkin lähiössä kansallispäivän paraatin aikana tapahtuneen joukkoampumisen tekijää. Poliisin tietojen mukaan epäilty on 18-20-vuotias valkoihoinen ja mustahiuksinen, kevytrakenteinen mies.
Ampuminen tapahtui kymmenen jälkeen aamulla paikallista aikaa.
Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa löytäneensä tapahtumapaikalta kiväärin. Poliisi ei kertonut yksityiskohtaisemmin sitä, mistä kivääri löytyi, mutta kertoi tilanteen näyttävän siltä, että ampuja olisi ampunut katolta. Poliisi kertoi myös etsivänsä tässä vaiheessa vain yhtä epäiltyä ampumisesta.
Viranomaiset peruivat kansallispäivän juhlallisuudet ja neuvovat ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa. Chicagon Tribunen tietojen mukaan poliisi olettaa epäillyn ampujan olevan yhä aseistettu.
– Pyydän, että otatte yhteyttä rakkaisiinne ja varmistatte, että he ovat turvassa ja kerrotte heille, että olette itse turvassa myös. Tämä tilanne kehittyy nopeasti, ja me kerromme lisää tietoja, kun saamme niitä, Highland Parkin pormestari Nancy Rotering sanoi tiedotustilaisuudessa CNN:n mukaan.
Myös lähistön kaupungit ovat peruneet Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää juhlistavat tapahtumat joukkoampumisen vuoksi.
Ihmisiä viety hoitoon kahteen sairaalaan
CNN kertoo, että 31 ihmistä on viety kahteen eri sairaalaan, heistä viisi korkeimman trauma-luokituksen hoitoon erikoistuneeseen sairaalaan. Paikalliseen sairaalaan on puolestaan hälytetty ainakin 20 ylimääräistä lääkäriä, jotta hoitohenkilökuntaa olisi riittävästi. Valtaosa uhreista on saa hoitoa ampumahaavoihin, paikallisen sairaanhoitojärjestelmän tiedottaja kertoo.
Chicago Tribunen haastattelema Jack Steward kertoo laukaukset kuultuaan lukinneensa itsensä kenkäkauppaan, jossa hän työskentelee.
– Tämä on yksi kaikkein turvallisimmista yhteisöistä, 27-vuotias Steward sanoi.
– On mielipuolista, että voit todistaa jotain tällaista tullessasi töihin.
Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaismediat, muun muassa Washington Post ja New York Times.
Yhdysvaltain presidentti Biden lähettää liittovaltion joukkoja apuun ampujan etsimisessä
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo olevansa sokissa Chicagon joukkoampumisesta.
Valkoisen talon sivuilla julkaistussa tiedotteessa Biden sanoo, että hän ja hänen puolisonsa Jill Biden ovat kiitollisia tapahtumapaikalla olleille ensihoitajille sekä lainvalvojille.
Biden kertoo puhuneensa Highland Parkin pormestarin sekä Illinoisin kuvernöörin kanssa ja tarjonneensa liittovaltion hallinnon apua. Lisäksi Biden sanoo ohjanneensa liittovaltion joukkoja auttamaan kateissa yhä olevan ampujan etsimisessä.
https://www.chicagotribune.com/news/breaking/ct-highland-park-shooting-fourth-of-july-parade-20220704-ai4yuthlqfac7ljmv5zj2tiybe-story.html
https://edition.cnn.com/us/live-news/illinois-shooting-july-fourth-parade-07-04-22/h_3f29f08c241cf7a627dc6a3c776a4c67
https://edition.cnn.com/us/live-news/illinois-shooting-july-fourth-parade-07-04-22/h_7abd9096bdf77e58b4c0914ea05ea7ef
https://www.washingtonpost.com/nation/2022/07/04/highland-park-parade-shooting/
https://www.nytimes.com/live/2022/07/04/us/highland-park-shooting-july-4-parade
https://www.whitehouse.gov/briefing-room/statements-releases/2022/07/04/statement-from-president-biden-on-the-shooting-in-highland-park-illinois/
STT
Kuvat: