Yhden ihmiselämän aikana tapahtunut muutos sotien jälkeisestä pula-ajasta tähän päivään avautuu huomenna ensi-iltansa saavassa pienen kaivoskylän tarinassa.
– Elokuva lähtee pula-ajasta vuodelta 1948 ja kertoo samalla, kuinka paljon Suomi on muuttunut, dokumentin tehnyt perniöläinen Hannu Brusila tiivistää.
Kiskoon Aijalan kylään sijoittuva tarina on Brusilan kymmenes oma ja samalla mittavin dokumenttielokuva. Sen tekeminen on vaatinut häneltä lukemattomia tutkimusmatkoja niin historiaan kuin tähänkin päivään.
– Olin kyllä osaamisen ja jaksamisen rajamailla, tekijä tunnustaa jälkikäteen.
Mikä Aijalassa herätti innostuksen isotöisen dokumentin tekoon?
– Aloin kiinnostua tehdessäni Salon Seudun Sanomiin juttuja Aijala-hölkästä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, urheilutoimittajana lehdessä työskennellyt Brusila kertoo.
Lopullinen sysäys tuli, kun hän sai Juha Punta-säätiöltä tuhannen euron apurahan hankkeen toteuttamiseen.
Tämän jälkeen alkoi urakka, jonka lopputulos oli muuta, mitä hän aluksi oli ajatellut.
– Elokuvasta tuli puolet pitempi kuin luulin, materiaalia kertyi niin paljon, hän sanoo.
Brusila kuvailee puolitoistatuntisen dokumentin tekoa vaativaksi, mutta mielenkiintoiseksi.
– Paljon jäi pois, mutta toivottavasti sain olennaisen, mitä tapahtui ennen ja mitä on nyt, hän sanoo.
Materiaalin paljoudesta kertoo myös mittava luettelo lähteistä, joista tärkein on Kauko Mikkosen ja Kirsti Kuuselan teos Kaivosyhdyskunta sosiaalisen murroksen peilinä, Aijalan lasten kertomaa (2006).
Brusilan tekemä tutkimusmatka kaivostoiminnan ympärille syntyneeseen yhteisöön ja kylän elämään sen jälkeen, kun toiminta loppui, oli myös tutkimusmatka hänen omaan lapsuuteensa ja nuoruuteensa.
Hyvinkäältä lähtöisin oleva Brusila näki Aijalassa saman murroksen, minkä hän koki eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa.
– Työläisperheen lapsena pääsin oppikouluun.
– Sosiaalinen murros oli käynnissä, hän sanoo.
Dokumenttielokuvaa työstäessään hänellä ei ollut käsikirjoitusta, vaan se syntyi päässä ihmisten tarinoiden kautta.
Dokumenttielokuvassa on kaksi isompaa sanomaa ja monta tarinaa. Kylään liittyy vauhdikkaitakin ja jännittäviä tarinoita.
Neljännesvuosisadan muutoskehitys Outokumpu Oy:n kaivosprojektin myötä loppui 1974, mutta koko tarina päättyy tähän hetkeen.
– On sellaisia ihmisiä, jotka ovat selvinneet, Brusila sanoo.
Dokumentissa esiintyvistä ihmisistä vanhin on jo 95-vuotias Rainer Johansson , joka asuu yhä kotonaan. Kaivosmiehen dramaattinen tarina myös päättää ensimmäisen osan, jonka jälkeen katsomisessa pidetään tauko.
– Johansson joutui kaivosonnettomuuteen ja häntä uhkasi amputaatio, Brusila kertoo tapahtumista.
Varsinainen tarina alkaa kuitenkin jo aiemmin, kun Tuulikki Korhonen kertoo saapumisesta Aijalaan vuonna 1948.
Ennen loppusanoja sekä Johanssonit että Korhoset kertovat elämästä tänä päivänä. Ääneen pääsevät myös esimerkiksi Janne ja Kati Blomqvist.
– He ovat tyytyväisiä ja asuvat siellä, Brusila sanoo.
Aijalan nykypäivä muistuttaa elokuvan toisesta sanomasta. Se liittyy palvelujen katoamiseen sivukyliltä, joissa edelleen asuu ja myös haluaa asua ihmisiä.
– Syrjäseutuja ei saisi unohtaa, Brusila sanoo.
Dokumentista löytää paljon muutakin pohdittavaa. Katsoja voi vain ihmetellä esimerkiksi kaivostoiminnan jälkeensä jättämää valtavaa 18 hehtaarin jätealuetta.
Kaksi alueella ollutta kaivosta ja jätealue näyttäytyvät katsojalle suunnasta, jota harvemmin pääsee katsomaan eli ylhäältä.
Aijala-dokumentin ensi-ilta on Kisko-päivän yhteydessä Kaukurin rukoushuoneella lauantaina 9.7. alkaen kello 16.
Jokaisessa dokumentissa joku sanoma
Perniössä asuvan Hannu Brusilan innostus tehdä dokumentteja alkoi muutama vuosi sitten kansalaisopiston videotyöpajasta.
Hän on taustaltaan toimittaja, mutta sanoo leipääntyneensä ja alkaneensa etsiä uusia ilmaisutapoja.
– Luovuutta on kuitenkin vielä jäljellä, hän sanoo.
Dokumenttielokuvissaan hänellä on aina joku sanoma.
Monet dokumentit ovat lyhyitä, mutta Aijalasta tuli tavallista pitempi.
Mitä Aijalan tekeminen antoi?
– Osaamista ja itseluottamusta jatkaa uraa dokumentaristina.
– Opin enemmän kuin yhdeksästä aiemmasta yhteensä, hän sanoo.
Nyt Brusilalla pyörii jo päässä monta uutta ideaa, mutta hänen tekisi mieli opiskella ensin lisää.
Hänen toiveenaan on, että voisi tehdä vain käsikirjoituksen ja osallistua ohjaamiseen. Teknisen puolen hän jättäisi niille, jotka sen osaavat.
Esimerkiksi Aijala-dokumentissa Brusila vastaa itse käsikirjoituksen, ohjauksen ja selostuksen lisäksi kuvauksesta. Editoinnista on hänen lisäkseen huolehtinut Juha-Matti Soon. Ilmakuvauksen, jota nähdään paljon, on tehnyt Kari Väyrynen.
