Hilkka Rahkonen rakastui jefuun ensi silmäyksellä – tunne on kestänyt jo kahdeksan vuotta

0

Imatralaislähtöinen Hilkka Rahkonen innostui amerikkalaisesta jalkapallosta kahdeksan vuotta sitten. Yhdet harjoitukset riittivät, ja hän oli myyty.
– Törmäsin Facebookissa Roostersin naisten julkaisuun ja tuumin, että pääsisinpä kokeilemaan, 34-vuotias Rahkonen kertoo STT:n haastattelussa ensikohtaamisestaan lajin kanssa.
Hän oli joskus aiemmin kuullut isoveljen ystävältä lajista, mutta ei tuolloin vielä tiennyt naisten joukkueesta.
– Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kerta fysiikkatreenejä riitti, ja olin myyty, se oli juuri sitä, mitä olin elämääni kaivannut, Rahkonen muistelee pimeää ja sateista syysiltaa.
Lauantaina Vantaalla alkavat amerikkalaisen jalkapallon MM-kisat ovat Rahkoselle kolmannet, ja maajoukkuepaidassa hän on esiintynyt kuudesti.
– Joka kerta, kun saan pukea maajoukkuepaidan ylleni, koen tiettyä arvokkuutta. Kun juoksemme kentälle kansan eteen, tunne on sanoinkuvaamattoman upea. On huikeaa saada edustaa omaa kotimaata, ja olen siitä todella kiitollinen.
Naisten maajoukkueen puolustuksen koordinaattori Samu Juppo luonnehtii suojattiaan kokeneeksi ja kehuu, että Rahkosella on äärettömän hyvä pelinlukutaito.
– Hilkka on kokenut pelaaja eikä helposti hätkähdä. Hänen ratkaisunsa kentällä ovat loistavia, hänellä on valtavan hyvä pelisilmä, naisten maajoukkueen pelipaikkavalmentaja Juppo luettelee.

Ei rahan takia, vaan rakkaudesta lajiin

Jenkkifutiksen eli jefun harrastaminen työn ohella on aikaa vievää ja arvokasta, sillä varusteet, pelimatkat ja harjoitukset maksavat, ja niihin kuluu aikaa.
– Välillä työnantajien kanssa ollaan sumplittu aikatauluja, siinä joutuvat molemmat joustamaan. Kaikki eivät ole olleet niin suopeita, mutta aina on saatu asiat sovittua, Rahkonen sanoo.
Nykyään yrittäjänä toimiva Rahkonen on onnellinen, kun saa työn ja rakkaan harrastuksen aikataulutettua hienosti.
– Toimin hierojana ja otan asiakkaita kalenteriini juuri sopivasti.
– Silloinkin, kun soitit, niin olin talkoissa, liikenteenohjauksessa, jotta saan kuitattua maajoukkueen edustusvaatteet, Rahkonen kuvaa haastattelutilanteen sopimista.

Maajoukkue kohtaa avausottelussa Ruotsin

Naisten MM-kilpailut on kahdeksan maan maailmanmestaruustaisto, jossa ensimmäisten otteluiden voittajat menevät mitalipeleihin ja häviäjät päätyvät mittelemään sijoituksista viidestä kahdeksaan. Rankinglistalla Suomi on tällä hetkellä Euroopan ykkönen, ja maailmassa Suomen edellä ovat Yhdysvallat ja Kanada. Saksa on Suomen perässä sijalla neljä.
MM-kisoissa Suomi kohtaa heti alkuun tutun vastuksen Ruotsin, ja ottelun voittaja menee suoraan neljän parhaan joukkoon.
– Osa meidän pelaajista oli viime kesänä Ruotsissa pelaamassa, joten sitäkin kautta pelaajat ovat tulleet tutuiksi. Tunnemme muutamia pelaajia ja valmentajia sekä hiukan heidän pelisysteemiään, Rahkonen kertoo.
– On helpompaa lähteä valmistautumaan peliin, kun on jotain, minkä pohjalle rakentaa omaa pelitaktiikkaa.
Suomella on kisoissa yksi tavoite, ja se on maailmanmestaruusmitali.
– Mitalipeleihin päästään voittamalla avausottelu, ja sitähän tässä lähdetään hakemaan, MM-mitalia, Rahkonen sanoo.

Kaisa-Leena Paltta

STT

Kuvat: