Hyöty ja hupi ajavat harrastusta eteenpäin – Salon Seudun Ajoneuvoharrastajat järjestivät perinteisen torikokoontumisen

1
Markku Sirkkilä huristeli paikalle Onni Vilkkaan perikunnan museoautolla, vuoden 1929 Chevrolet Sedanilla. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Salon torilla ja sen ympäristössä kävi keskiviikkoiltana kova kuhina. Perinteisessä Salon Seudun Ajoneuvoharrastajien järjestämässä tapahtumassa oli niin museomoottoripyörien kuin käyttöautojenkin omistajia, mutta myös ajoneuvoista yleisesti kiinnostuneita.

– Emme ole koskaan aiemmin olleet täällä. Autot kiinnostavat Eeliä, kertoo salolainen Elina Niittymäki-Toivonen. Hän on saapunut paikalle lapsensa Eeli Toivosen kanssa.

Eeli Toivonen löysi kymmenien autojen joukosta selkeän suosikkinsa. Hänen mielestään Salon VPK:n paloauto oli tapahtuman kohokohta.

Elina Niittymäki-Toivonen ja Eeli Toivonen olivat ensimmäistä kertaa Salon Seudun Ajoneuvoharrastajien järjestämässä kokoontumisessa. Eeli Toivosen mielestä hienoin auto oli Salon VPK:n paloauto. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Molemmat kehuivat näyttäviä ja monipuolisia autoja, joista tori täyttyi jo reilusti ennen tapahtuman alkamista. Autojen omistajia saapui etenkin erilaisten harrastejärjestöjen kautta.

– Tämä on ensimmäinen kertani Salon kokoontumisessa, toteaa Suomen Mercedes-Benz Klubin Varsinais-Suomen jaospäällikkö Kaarle Patomäki.

Suomen Mercedes Benz Klubin Varsinais-Suomen jaospäällikkö Kaarle Patomäki saapui Turusta vuoden 1997 Mercedes-Benz SLK 230 Kompressor -harrasteauton kanssa. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Turkulainen Patomäki on hiljattain ostanut itselleen vuoden 1997 Mercedes-Benz SLK 230 Kompressor -harrasteauton. Kyseinen avoauto ei ole hänelle uusi tuttavuus.

– Minulla oli aiemmin samanlainen automaattivaihteistolla. Halusin mieluummin manuaalivaihteisen, ja tutullani sattui tulemaan tämä myyntiin.

Patomäki on harrastanut autourheilua koko ikänsä. Harrastuksessa yhdistyvät hyöty ja hupi.

– Tässä yhdistyy mielekäs tekeminen ja käytännöllisyys. En juurikaan aja huvikseni, vaan käytän harrasteajoneuvojakin tarkoituksenmukaiseen liikkumiseen.

Patomäki kehui tapahtuman toimivia järjestelyjä. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Samalla linjalla Patomäen kanssa on vuoden 1972 moottoripyörän Suzuki GT 750J:n omistaja Pertti Ahlstedt. Hän arvostaa vanhempienkin ajoneuvojen liikennekelpoisuutta.

– Harrasteajoneuvon entisöinnin tavoitteena on, että päästään ajamaan. Tämä on osoittautunut erinomaiseksi matkapyöräksi, salolainen Ahlstedt kehuu moottoripyöräänsä.

Pyörän suhteen hänellä ei juuri ollut odotuksia, sillä hän tilasi ajoneuvonsa vuonna 2008 Ebaysta.

– Ostin tämän aihiona, sillä pyörä ei ollut käynti- eikä ajokuntoinen.

Pertti Ahlstedt omistaa vuoden 1972 moottoripyörän Suzuki GT 750J:n. Hän osti pyöränsä Ebaysta ja entisöi sen kokonaan. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Ahlstedt purki koko moottoripyörän ja kasasi sen uudelleen. Neljä vuotta myöhemmin huolellinen entisöinti palkitsi, ja moottoripyörästä tuli luotettava menopeli.

– Kunnostuksen jälkeen olen ajanut jo 63 000 kilometriä. Tällä ajaa mielellään pitkääkin matkaa.

Ahlstedtin ja Patomäen ajoneuvot ovat suhteellisen pienikulutteisia, sillä ne käyttävät bensaa noin 6–7 litraa sataa kilometriä kohden. Turkulaisen Markku Sirkkilän hallinnoima museoauto, vuoden 1929 Chevrolet Sedan, syö polttoainetta jopa 12 litraa sataa kilometriä kohden.

– Polttoaineen hinnannousu on vaikuttanut autoharrastukseeni. Lähden harkitummin mukaan erilaisiin ajoneuvotapahtumiin.

Sirkkilän hallinnoima auto on entisen liikennöitsijä Onni Vilkkaan perikunnan omistama. Sirkkilä haki auton Kouvolasta Turkuun vuonna 2002.

– Iän mukana on syntynyt innostus museoautoihin. Tämän lisäksi omistan yhden museoauton, hän taustoittaa.

Sirkkilälläkin on yhdistystaustaa, sillä hän kuuluu Turun Seudun Mobilistit ry:hyn.

– Olemme täällä vuosittain sankoin joukoin paikalla, hän hymyilee.

Salolaiset motoristit Ari Virtanen ja Ilari Saarikivi kertovat oman harrastamisensa painottuvan huviajelun puolelle.

– Tämä on museopyörä, eikä siksi sillä saakaan ajaa enempää kuin 30 päivää vuodessa, kertoo Virtanen omasta vuoden 1973 Kawasaki Z1 900 -pyörästä.

Ari Virtasen vuoden 1973 Kawasaki Z1 900-moottoripyörä oli lapsuuden haave. Hän toteutti muutama vuosi sitten unelmansa ja osti museopyörän itselleen. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Virtanen on toimihenkilönä Salon Seudun Ajoneuvoharrastajien puolesta. Hän kehuu tapahtuman sosiaalista puolta ja harrastajien yhteisöllisyyttä.

– Voisin vaikka jättää lompakkoni tuohon pyörän päälle, ja ainakaan toinen moottoripyöräharrastaja ei sitä nappaisi.

Saarikivikin mainitsee harrastuksensa tärkeimmäksi motivaattoriksi yhteisöllisyyden.

– Ajelen paljon, mutta mielestäni kaikkein hauskinta on osallistua erilaisiin tapahtumiin ja nähdä muita harrastajia.

Ilari Saarikivi saapui tapahtumaan Suomen mittakaavassa harvinaisemman, vuoden 1930 F.N. M11 500cc sv-moottoripyörän kanssa. Kuva: SSS/Moona Nieminen

Hän kuuluu VMPK ry:hyn eli Veteraanimoottoripyöräklubiin. Saarikivi on saapunut tapahtumaan Suomen mittakaavassa harvinaisemman, vuoden 1930 F.N. M11 500cc sv -moottoripyörän kanssa. Valmistusvuodestaan huolimatta se ei ole musepyörä.

– Tämä ei ole niin huolellisesti entisöity kuin museopyörät. Kaikessa on ajateltu luotettavuutta ja pitkän matkan ajoa.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Mukavat kaupungit
10 kuukautta sitten

Kiva tapahtuma! Muutenkin kaikennäköisiä harrasteajoneuvoja on mukava katsella liikenteessä – paljon niitä pyöriikin täällä päin.