Meriniityssä sijaitsevaan kiinteistöön on rakennettu erikokoisia ja -näköisiä esteitä. On rekkejä, lavoja ja puisia palikoita. Lankkuja, laatikoita ja kehikkoja.
Veeti Rask ja Arttu Lahti puuskuttavat. Treeni sisältää juoksemista, roikkumista, kiipeilyä ja hyppimistä. Harjoittelu on nopeatempoista ja monipuolista, siis raskasta.
Kaksikko on juuri demonstroinut, mistä parkourissa on kyse. Salon Parkour Akatemian opettajan Juho Sarnon sanoin: se on yksinkertaisesti liikettä tilassa.
Rask kertoo rakastaneensa parkouria pikkupojasta lähtien.
– Äitini on kertonut, että osasin kiipeillä ennen kuin kävelin, hän naurahtaa.
Salon Parkour Akatemian ensimmäiset ohjatut tunnit alkoivat viime syksynä. Sitä ennen Rask on harrastanut parkouria omatoimisesti esimerkiksi koulujen pihoilla.
– Parhaat ”spotit” ovat Pajulan, Hermannin ja Ollikkalan kouluilla sekä kirjaston pihalla, Rask miettii ja Lahti allekirjoittaa.
– Koulujen pihat on rakennettu liikkumista varten, Lahti huomauttaa.
Rask kertoo, että parkourissa voi kehittyä nopeastikin.
– Kunhan ei pelleile, hän painottaa.
Rask osallistuu syksyllä parkour-ohjaajakoulutukseen. Hän sanoo, että harrastuksessa parasta on hauskanpito ja liikunta.
– Ja ystävien tapaaminen! Olen saanut parkourin kautta uusia kavereita, Rask iloitsee.
Arttu Lahti löysi parkourin vasta viime syksynä, vaikka onkin omien sanojensa mukaan puuhastellut jotain sen kaltaista jo nuorempana.
– Kaipasin uutta liikuntaharrastusta ja katselin kaupungin nettisivuilta, mitä sieltä löytyy, hän kertoo taustastaan.
Lahti kohdistaa suurimmat panostuksensa teatteriin. Hän on silti nauttinut olostaan parkour-piireissäkin.
– Meillä on tiivis kolmen jätkän ryhmä. Kavereiden kanssa hengaaminen on tärkeää, Lahti toteaa.
– Me ollaan kuin kolme musketööriä. Toki uusiakin kasvoja saa tulla mukaan, se ei olisi haitaksi, Rask lisää.
Lahti sanoo, että parkour on avartanut hänen näkökulmiaan.
– Paikkoja katsoo ihan uudesta vinkkelistä, hän perustelee.
Lahti uskoo oman kehonhallintansa kehittyneen uuden liikuntaharrastuksen ansiosta.
– Parasta on, kun oppii uusia temppuja ja huomaa kehityksen itsessään.
Jo liki 20 vuotta parkouria tavalla tai toisella harrastaneen Juho Sarnon mukaan lajissa on paljon samaa kuin tanssissa.
– Parkour on kuitenkin aina paikkasidonnaista. Harrastaa voi periaatteessa missä vaan, sillä parkour on osa modernia kaupunkikulttuuria.
Hän korostaa, että lajin harjoittamisessa on omat käytöskoodinsa.
– Tilan haltuunoton on tapahduttava tilaa itseään ja muita ihmisiä kunnioittaen, Sarno painottaa.
Vaikka pelikenttänä on periaatteessa koko maapallo, Sarno suosittelee parkourin harrastamista myös hallitussa ympäristössä.
– Oma lähtökohtani on, että parkouriin on suhtauduttava leikkimielisesti. Lajissa on kyse pelkojen kohtaamisesta ja niiden turvallisesta ylittämisestä. Kun ylittää omat rajansa ja tunnistaa kyvykkyytensä, se palkitsee. Rajojen ylitykset on kuitenkin tehtävä aina tietoisesti ja harkitusti.
Parkouraajien loukkaantumisia tilastoidaan Sarnon mukaan valtakunnallisesti.
– Meillä Salossa on sattunut yksi murtuma vajaan vuoden aikana, hän kertoo.
”Jokainen harrastaa jossain vaiheessa parkouria vaikkei sitä itse tajuaisikaan.”
Nykymuotoisen parkourin juuret juontavat 1980- ja 90-lukujen Ranskaan. Lajin nimen keksi David Belle, joka on ollut olennaisessa roolissa myös liikuntamuodon muussa kehitystyössä.
Nimi on peräisin ranskan kielen reittiä tai rataa tarkoittavasta parcours-sanasta.
Vaikka parkouriksi miellettävä liikuntamuoto on verrattain nuori, Juho Sarno sanoo kyseessä olevan yksi ihmiskunnan vanhimmista harrastuksista.
– Ihmiset ovat aina kiipeilleet ja ylittäneet esteitä. Aina on keksitty uusia tapoja liikkua, Sarno perustelee.
– Jokainen harrastaa jossain vaiheessa parkouria vaikkei sitä itse tajuaisikaan, hän lisää.
Parkour on saanut tietyissä mielikuvissa extreme-lajin maineen. Jackie Chanin, Tom Cruisen ja Jason Stathamin elokuvastuntit ovat edesauttaneet kyseisen skeeman syntymistä.
Sarno korostaa, että laji pitää sisällään paljon muutakin kuin viiden metrin hyppyjä katolta katolle.
– Isot ja hurjat temput ovat vain osa kokonaisuutta.
Parkourin harjoittamiseen tarvitaan Sarnon mukaan motorisia perustaitoja, tasapainoa ja koordinaatiokykyä.
– Laji on äärimmäisen monipuolinen, sillä koko keho on suorituksen aikana käytössä. Kiivetessä ollaan käsien varassa, hyppiessä jalkojen varassa.
Fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös henkisellä kantilla on merkitystä.
– Pää on pääasia, Sarno kiteyttää.
– Itse näen, että taitoharjoittelusta 70 prosenttia tapahtuu pään sisällä. Itseluottamus on tärkeää: se ajatusmalli, että ”pystyn tähän”, hän jatkaa.
Liikuntaan, ja eritoten urheiluun, liittyy aina tietynlainen kilpailuhenkisyys. Suomessa järjestetään vuosittain useita suuria parkour-tapahtumia, joiden keskiössä ei kuitenkaan ole kilpaileminen.
– Kansallinen toiminta on vireää. Tapahtumissa treenataan, ”jamitellaan” ja opitaan uutta. On esimerkiksi työpajoja, lajikulttuurista kertovien elokuvien katselua ja koulutusta, Sarno kertoo.
Parkourissakin kilpaillaan, tosin useimmiten freerunning-nimen alla.
– Jotkut ajattelevat, että freerunning on parkouria, jotkut taas eivät, Sarno toteaa.
– Parkour-kulttuuriin kuuluu vahvasti määrittelemisen väistely, mutta kilpaurheilua ei ole ilman määrittelyä, hän jatkaa.
Sarnon oma mielipide asiaan on, että kaikki parkourin näkyvyyttä lisäävä toiminta on kotiin päin.
– Meillä on treeneissä leikkimielisiä kilpailuja. Ne toimivat hyvänä kannustimena, mutta kaikki eivät pidä vakavamielisestä kilpailemisesta. Siksi mennään leikkimielisyys edellä.
”Vaikka Salo ei ole valtava kaupunki, näemme, että täällä on mahdollisuuksia ja potentiaalia.”
Parkour Akatemia on valtakunnallinen toimija, jolla on palveluja 12:lla paikkakunnalla.
– Meillä on yli 3 000 jäsentä. Toimimme yhdistyspohjaisesti ja meille tärkeintä on lajikulttuurin edistäminen, Sarno kertoo.
Hän lisää, että parkourin parissa työskentelee monia muitakin kansallisia tahoja.
– Kokonaisharrastajien määrä on varmasti yli 10 000, mutta kuinka paljon, sitä on vaikea arvioida.
Sirkustaiteilijaksi ja -pedagogiksi kouluttautunutta Sarnoa kysyttiin reilu vuosi sitten vetämään Salon Parkour Akatemian toimintaa.
– Suostuin muitta mutkitta. Vaikka Salo ei ole valtava kaupunki, näemme, että täällä on mahdollisuuksia ja potentiaalia.
Salon toimipisteen ensimmäiset kokeiluryhmät aloittivat syksyllä 2021.
– Asiakasmäärät ovat olleet sellaisia kuin kuvittelimme. Korona on vielä hieman jarrutellut, mutta olemme luottavaisia, Sarno sanoo.
Elokuussa alkavalle syyskaudelle Salossa tarjotaan ryhmiä lapsille, nuorille, aikuisille ja perheille.
– Aikuisten ryhmät tulevat täällä testiin nyt ensi kertaa, Sarno mainitsee.
Hän korostaa, että parkouraamaan voi hakeutua vailla paineita.
– Vaikka esteet ovat erikorkuisia, kyseessä on matalan kynnyksen liikuntalaji.
– Meillä ei ole taito- eikä tasoryhmiä. Jokainen skaalaa tekemisensä omaan tasoonsa sopivaksi.
Harjoittelua toteutetaan keväisin ja syksyisin pääsääntöisesti ulkona.
– Emme omista varsinaista ulkorataa, vaan käytämme kaupungin spotteja. Esimerkiksi Salon kirjasto on antanut meille luvan käyttää pihapiiriänsä harjoitteluumme, siitä suuri kiitos.
Rask ja Lahti kertoivat jo lempispottinsa. Missä ovat opettajan mielestä Salon parhaat parkour-maastot?
– Vuohensaaressa on kivoja spotteja. Itse pidän muutoinkin metsäisistä maisemista.
