
SalPa sai pisteen matkaansa jalkapallon Kakkosen B-lohkon ottelusta Tampereelta. Kotijoukkue Ilves-Kissat ja SalPa päätyivät 1-1-pistejakoon Kaupissa.
Ilves-Kissat siirtyi 1-0-johtoon Gerald Benin osumalla 8. minuutilla. Pitkään näytti siltä, että SalPa kärsii jo kolmannen peräkkäisen tappionsa, mutta vasempana wing backina pelannut Pekka Mattila oli päättänyt toisin. Mattilan 89. minuutilla laukoma osuma tasasi pisteet.
Kotijoukkueen vaihtopelaajalla Elias Kuuselalla oli loistava paikka siivittää Ilves-Kissat voittoon aivan viime sekunneilla, mutta SalPa-vahti Tatu Österlundin jalkatorjunta pelasti vieraat. Tasapeli oli SalPalle kauden ensimmäinen.
Keltaisia kortteja paljon tällä kaudella ottanut SalPa sai tälläkin kertaa neljä varoitusta Ilves-Kissojen kahta vastaan.
SalPalta puuttuivat ottelusta ykkösvahti Joni Rahila, pelikieltoinen John Fagerström, Onni Vesterinen sekä penkillä koko pelin ollut Elmo Heinonen. Heinonen oli loukannut hieman polveaan perjantain viimeistyharjoituksissa. Myös Otto Rautiainen oli pelikiellossa, sillä hän oli saanut suoran punaisen SaTon perjaisessa ottelussa.
Tasapeliin venymisestä huolimatta SalPan sijoitus tipahti kahdella, kun Honka ja HJS voittivat ottelunsa. SalPa on nyt seitsemäntenä.
Ilves-Kissat nousi pisteelläkin sarjakärkeen maalieron turvin ohi Klubi 04:n.
SalPan seuraava ottelu on ohjelmassa viikon päästä lauantaina Tampere Unitedia vastaan Salossa.
Otteluennakko:
SalPan kausi jalkapallon Kakkosen B-lohkossa jatkuu lauantaina vieraspelillä Tampereen Kaupissa. Viidentenä olevaa Joutsenlaumaa isännöi Ilves-Kissat, joka on sarjataulukossa kakkospaikalla. Kaksikon välinen ero on viisi pistettä
Joukkueet kohtasivat sarjan avauskierroksella 23. huhtikuuta Salon Urheilupuiston tekonurmen maalirikkaassa kamppailussa. SalPa vei tuon ottelun nimiinsä 4–2.
Kotijoukkueesta vieraita kuritti erityisesti hattutempun iskenyt hyökkääjä Elmo Heinonen. Lisäksi maalitilastoihin pääsi toppari Joonas Meura rankkarista.
SalPalta on sivussa Tampereelta varmuudella hyökkääjä John Fagerström, joka ajettiin suihkuun viime lauantain MuSa-pelissä kahden keltaisen turvin.
SalPalla on alla kaksi tappiota, sillä edelliskierroksella se hävisi Hämeenlinnassa HJS:lle.
Ilves-Kissat on saalistanut viimeisistä kolmesta ottelustaan kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Sen edellinen tappio on kesäkuun puolivälin tienoilta, jolloin TamU kaatoi Ilves-Kissat Tampereen paikallispelissä.
Ilves-Kissat-SalPa on nähtävissä Salkkarin digitilaajille alla olevan lähetysikkunan kautta.
Lähetys alkaa kello 17.50, itse ottelu kymmenen minuuttia myöhemmin.
Jos lähetysikkuna ei näy yllä, katso ottelu täältä.
Korjattu juttua kello 20.58. Elmo Heinosen loukkaantumisesta. Lisätty tieto Otto Rautiaisen pelikiellosta.