
Tullin mukaan moni matkustaja yhä yllättyy, kun Suomeen saapuvalta kysytään matkakaverina kulkevan koiran tai kissan passia. Lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, joilla varmistetaan, että esimerkiksi rokotukset ovat kunnossa.
Valvonnalla ehkäistään vaarallisten tautien leviäminen Suomeen. Tartuntataudit uhkaavat sekä eläimiä että ihmisiä.
Maahantulovaatimukset täytyy selvittää etukäteen oli sitten palaamassa lemmikkinsä kanssa lomamatkalta tai saapumassa lemmikin hankintamatkalta ulkomailta. Esimerkiksi kissojen, koirien ja frettien Suomeen tuomiseksi tarvitaan erilaisia asiakirjoja, todistuksia ja rokotuksia.
Jos lemmikin maahantulovaatimukset eivät täyty, eläin palautetaan lähtömaahan tai lopetetaan.
Maahantulovaatimukset vaihtelevat sen mukaan, mistä maasta lemmikkieläin tulee Suomeen. Eroja on myös EU-maiden ja Pohjoismaiden välillä.
Lemmikillä pitää olla voimassa oleva raivotautirokotus. Pelkkä todistus saadusta rokotuksesta ei riitä, kun maahan saavutaan esimerkiksi Intiasta, Thaimaasta tai Turkista. Korkean raivotautiriskin maista saavuttaessa on mukana oltava myös vasta-ainetutkimuksen tulos. Vasta-ainetesti tehdään aikaisintaan 30 päivää raivotautirokotuksesta ja vähintään kolme kuukautta ennen maahantuloa.
Matkustavat lemmikit pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Selkeästi luettava tatuointi hyväksytään tunnistusmerkintänä, jos se on tehty ennen 3.7.2011.
Suomeen saapuva koira tarvitsee useimmista maista saapuessaan myös ekinokokkilääkityksen. Virosta ja Ruotsista tultaessa koirat tarvitsevat käsittelyn ekinokokkoosia vastaan vähintään 1–5 vuorokautta ennen Suomeen saapumista. Norjasta suoraan Suomeen tultaessa ekinokokkilääkitystä ei tarvita.
Ekinokokkilääkitys annetaan eläinlääkärissä, jossa merkitään annettu lääke lemmikkipassiin tai terveystodistukseen.Se suojaa echinococcus-heisimatojen aiheuttamalta taudilta, jota ei esiinny Suomessa.
Jos lemmikin maahantulovaatimukset eivät täyty, eläin palautetaan lähtömaahan tai lopetetaan. Suomessa ei ole karanteenimahdollisuutta. Omistaja maksaa kulut, jos maahantulon edellytykset eivät täyty. Lemmikin säilytys Tullin eläintiloissa ennen palautusta lähtömaahan on maksullista, kuten myös lemmikin lopettamisesta aiheutuvat kulut.
Omistajan vastuulla on selvittää lemmikkiään koskevat maahantulovaatimukset. Tullin havaintojen mukaan he ovat liian usein tietämättömiä lemmikkipassi- ja terveystodistusvaatimuksista tai että terveystodistuksen pitää olla tietynlainen.
Myös eläinlääkäreillä voi ulkomailla olla vääriä käsityksiä Suomen vaatimuksista, joten vaatimukset täytyy varmistaa Ruokavirastosta. Sen verkkosivuilla on hakukone, jonka avulla koirien ja kissojen Suomeen saapumiseen liittyvät ehdot selviävät helposti: lähtömaan ja eläimen tietojen täyttämisen jälkeen lomake listaa vaatimukset.