Kuusia tuhoavia kirjanpainajia on tänä kesänä runsaasti viime kesää enemmän. Syy lajin runsaampaan lisääntymiseen ovat viime kesän lämpimämmät säät, Luonnonvarakeskuksesta (Luke) kerrotaan.
Tänä kesänä kirjanpainaja on runsastunut etenkin aiempaa pohjoisempana.
Laji on metsien yksi avainlajeista, sillä se tappaa heikentyneitä kuusia, jolloin ne kuolevat pois ja tilaa avautuu uudelle kasvustolle, kertoo Luken tutkimuspäällikkö Markus Melin.
Melin kertoo kirjanpainajien olevan haitallisia, jos niitä on liikaa.
– Tällaiset kaarnakuoriaiset ovat metsänomistajille haitallisia, kun metsä kuolee pystyyn, Melin sanoo.
Tavallisesti kirjanpainaja runsastuu, kun myrsky kaataa puita ja laji lisääntyy niissä. Lopulta yksilöitä on niin paljon, että ne voivat levitä terveisiinkin kuusiin, Melin kertoo.
Yksi riski leviämiselle Melinin mukaan on se, kun kuusta istutetaan etelässä alueille, joissa se kärsii kuumuudesta ja kuivuudesta. Tällöin kuusi heikentyy ja kirjanpainajan on helpompi tuhota se.
Ratkaisuna ongelmaan metsätuholakia muutettiin vuoden alussa. Talvella hakattu puu pitää viedä metsästä pois Keski-Suomen alueella puoltatoista viikkoa aikaisemmin kuin edellisinä vuosina – samaan aikaan kuin Etelä-Suomessa.
Ilman muutosta puiden poiston takarajat olisivat olleet riittämättömät ja kirjanpainajat olisivat levinneet vielä runsaammin.
Melinin mukaan vasta syksyllä selviää, millaista tuhoa määräänsä kasvattaneet kirjanpainajat ovat aiheuttaneet.
Kirjanpainajat aiheuttavat laajaa tuhoa
Lajia on nähty valtavia määriä Keski- ja Itä-Euroopassa vuodesta 2018 lähtien. Melinin mukaan lajin aiheuttamat tuhot ovat olleet ”ennennäkemättömiä”.
– Kirjanpainajat ovat sotkeneet puumarkkinat. Totta kai niitä on ollut ennenkin, mutta nykyinen mittakaava on sellainen, mitä ei ole nähty koskaan aiemmin, Melin sanoo.
Kirjanpainajan määrän kasvu johtui Melinin mukaan pitkälti poikkeuksellisen kuumista ja kuivista kesistä sekä myrskyistä.
Luken tiedotteessa kerrotaan, että kirjanpainajien määrä tulee lisääntymään tulevaisuudessa, kun kesien lämpötilat nousevat.
STT
Kuvat: