Lampurit varustautuvat Salossa susia vastaan: ”Jatkuva stressi rasittaa henkisesti, ja fyysisesti tämä on hirvittävän raskasta”

7
Nietosvaaran Lampola Kiikalassa kokeilee susien torjuntaan ilmanpaineella heiluvaa muoviukkoa. Tapio Nietosvaara (vas.) ja Heikki Nietosvaara sylissään Alvar Nietosvaara kuuntelevat, kuinka kovaa karkottimen sireeni ulvoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Ilmanpaine ponnauttaa pystyyn punaisen muoviukon huojumaan ja heiluttamaan käsivarsia. Aavemainen valo hohkaa ja sireeni ulvoo. Nietosvaaran Lampola Kiikalassa toivoo, että kaksi amerikkalaista linnunpelättiä pitäisi loitolla myös sudet.

– Ongelma on kuulemma se, että susi tottuu niihin aika äkkiä, isäntä Heikki Nietosvaara miettii.

Susien oletetuille kulkureiteille Nietosvaaran laidunten lähelle on tänä kesänä asennettu myös liiketunnistimella varustettuja ääni- ja valokarkottimia sekä riista- ja valvontakameroita. Yhden laitumen reunustalle on tarkoitus vielä pystyttää väliaikaisesti satoja metrejä sähköverkkoaitaa.

Susi on iskenyt salolaisten lammastilojen laitumille Halikossa, Kiikalassa ja Perttelissä ainakin seitsemästi tänä kesänä. Karitsoja ja uuhia on kuollut kolmattakymmentä. Susia on todistettavasti käynyt myös lähestymässä laidunmaita.
Lampurit pyrkivät nyt torjumaan uusia susivahinkoja kaikin keinoin.

Mikko Jokinen suuntaa valvontakameran kuvaamaan Nietosvaaran Lampolan lammaslaidunta. Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Mikkolan tilan perjantai alkoi Hajalassa ankeasti viikko sitten. Naapuri soitti kello 06.24 ja kertoi, että heidän pihassaan oli lampaita. Peppi ja Marko Laine ohjasivat sieltä takaisin yli neljäkymmentä karitsaa. Naapuriin on matkaa yli kilometri.
Myöhemmin löytyi vielä parinkymmenen karitsan lauma puolentoista kilometrin päästä.
– Lampaat olivat menneet monesta kohdasta aidan läpi, Marko Laine kertoo.

Laitumella lojui kaksi tapettua karitsaa. Kaksi pahiten loukkaantunutta piti lopettaa, ja neljän karitsan haavat eläinlääkäri sai ommeltua. Yksi karitsa oli lisäksi kateissa, mutta se löytyi sittemmin lähistöltä tapettuna.
Puremajäljistä saattoi Laineen mukaan päätellä, että asialla oli ollut aikuinen susi tai kenties susia.

Toissapäivänä Mikkolan tilalle ajeli Satakunnasta Susilife-hankkeen suunnittelija Mikko Jokinen , jolla oli mukana nietosvaaralaisille jo tuttu Scare Man -karkotin. Jokisen tuliaisina oli myös kaksi ääni- ja valokarkotinta sekä kaksi valokarkotinta, jotka suihkivat satunnaisia valosarjoja luomaan vaikutelmaa taskulamppua pitelevästä ihmisestä.

– Yritämme käyttää kaikkia mahdollisia keinoja suojellaksemme lampaita susilta. Mikään keino ei valitettavasti ole sataprosenttinen, Marko Laine sanoo.

Laineella oli Jokiselle myös uutta kerrottavaa, sillä hän oli valvonut edellisen yön kiertovartiossa vahtimassa satoja lampaita eri laitumilla.
Paljain silmin Laine ei olisi sutta keskiviikon ja torstain välisenä yönä nähnyt, mutta lämpökamera paljasti laidunta lähestyneen suurpedon. Laine hätyytti tulijan matkoihinsa, eikä se enää sinä yönä palannut.

– Pimeän aikana ei ole varaa nukkua, jos haluaa pitää eläimet hengissä. Jatkuva stressi rasittaa henkisesti, ja fyysisesti tämä on hirvittävän raskasta. Ei tätä jaksa maailman tappiin asti, kun päivällä on kuitenkin hoidettavat tilan normaalit työt, Laine huokaa.
Yhtenä työnä on rakentaa viisi kilometriä petoaitaa.

Riistamerat vahtivat susien oletettuja kulkureittejä laidunmaiden lähellä. Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Valtakunnallisen Susilife-hankkeen tarkoitus on edistää ihmisen ja suden rinnakkaiseloa. Sillä tarkoitetaan sujuvaa elämää samalla alueella niin, että siitä koituu mahdollisimman vähän haittaa sekä ihmisille että susille.

– Eläintiloilla tehdään kesällä ympäripyöreitä päiviä, ja se käy raskaaksi, kun yöaikaan pitää vielä vahtia laitumia susien varalta. Yritämme auttaa ja löytää ratkaisuja vahinkoriskien pienentämiseksi, Jokinen toteaa.

Mikko Jokinen on yksi kolmesta Susilifen suunnittelijasta. He ovat toimittaneet tiloille eri puolilla maata jo toistasataa erilaista kameraa ja karkotinlaitetta, joita ei ole Suomessa aiemmin kokeiltu petoeläimiä vastaan.
Jokisen mukaan karkottimista on jo saatu hyviä kokemuksia. Ne ovat paitsi torjuneet petoja myös turvanneet eläintilojen pitäjien mielenrauhaa.
– Parasta tietysti olisi, että oltaisiin liikkeellä etupainotteisesti niin, että saataisiin estettyä se ensimmäinenkin vahinko, Jokinen huomauttaa.

Pertteliläinen Herrakunnan Lammas koki ensimmäisen susivahinkonsa viime syyskuussa. Kolmetoista lammasta kuoli, kun ne olivat laiduntamassa Metsähallituksen hallinnoimaa perinnebiotooppia kymmenen kilometrin päässä.
– Olin ihan palasina miettiessäni lampaiden hätää ja pelkoa, lampuri Sari Jaakola kertoo.

Tänä kesänä susi on käynyt lampaiden kimppuun kahtena yönä ja yhtenä aamupäivänä kotilaitumella tilakeskuksen vieressä. Kuusitoista uuhta ja karitsaa kuoli paikassa, jota Jaakola oli kuvitellut kaikkein turvallisimmaksi.
– Onhan tämä valtavan raskasta ja tuntuu pahalta, mutta olen nyt rakentanut mieleeni muurin. Jos koko ajan miettisin vain lampaiden kokemaa kauhua, en pystyisi hoitamaan edes niitä elossa olevia.

Parasta aikaa Jaakola pystyttää puolisonsa Jaakko Jussilan kanssa 7 000 metriä sähköistettyä suurpetoaitaa uusille laitumille.
– Aidan ylläpito teettää hirveästi lisätöitä, mutta hyvä, jos se pitää pedot ulkopuolella.
Viisilankaisen aidan alin johdin saa olla enintään kahdenkymmenen sentin korkeudella maasta. Kasvit on aidan alla pidettävä lyhyenä, sillä ne voivat lankaan yltäessään toimia maadoituksena. Leikkuu on käsityötä.

Pertteliläinen lampuri Jaakko Jussila rakentaa petoaitaa Kruusilan Purotiellä. Viisilankaisen sähköaidan on tarkoitus suojella Herrakunnan Lampaan laidunta susilta. Kuva: SSS/Minna Määttänen.

Jaakola ja Jussila suunnittelevat hakevansa lisää petoaitaa vielä toiset seitsemän kilometriä. Valtio myöntää hakemuksesta aitatarvikkeet maksutta, mutta pystytys pitää tehdä itse. Kaikkiin kohteisiin aitaa ei välttämättä edes myönnetä.

– Me lampurit olemme valmiita tekemään kaikkemme suojellaksemme eläimiämme, mutta emme voi tehdä sitä yötä päivää. Jossain välissä meidänkin pitää nukkua, Sari Jaakola muistuttaa.

Yhden laidunalueen rajalle on asennettu Susilifen ääni- ja valokarkottimia sekä riistakameroita. Toiselle laitumelle on tulossa muutama sata metriä sähköverkkoaitaa yöaitaukseksi, jonne lampaat kootaan illalla ja päästetään aamulla takaisin laiduntamaan.
Jaakola aikoo viettää yönsä retkeilyautossa lauman keskellä.
– Susilife on suhtautunut meihin asiaan kuuluvalla vakavuudella. Siellä on oltu avuliaita, Jaakola kiittelee.

Tilalla on mietitty myös laamojen hankkimista laumanvartijoiksi, mutta kuudentoista laaman hankkiminen olisi liian kallista. Mikkolan tilalla Hajalassa on ollut kaksi laamaa viime kesästä lähtien. Susi iski laitumelle, jossa laamat eivät olleet.

Susilifen riskianalyysin mukaan mahdollisuus susivahingoille on tällä seudulla suuri. Salon ydinkeskustaa ympäröi neljä susireviiriä, ja laitumilla on enimmillään tuhansia lampaita. Alueella voi kulkea myös paikkaansa etsiviä vaeltavia susia.
– Elämme uutta normaalia, susi on nyt normaali Varsinais-Suomen metsissä, riistapäällikkö Jörgen Hermansson totesi Salon Seudun Sanomissa viime viikolla.

Susivahinkojen suurin riski on vasta alkamassa, kun kevään pennut alkavat kulkea vanhempiensa kanssa harjoittelemassa saalistusta.
Herrakunnan Lampaan tuotanto perustuu hoitosopimuksiin Metsähallituksen kanssa. Sadat lampaat hoitavat luonnon monimuotoisuutta kahdeksalla eri laitumella jokinotkoissa ja metsäisillä hakamailla.
– Riskit ovat isommat, kun kohteet ovat kaukana kotoa hankalien matkojen päässä, Sari Jaakola huomauttaa.

Lampuri Jaakola sanoo, että seudun sudet ovat sopeutuneet ja oppineet elämään kulttuurimaisemassa.
– Eivät ne ole mitään hulluja häiriköitä, jotka liikkuvat ihmisten ilmoilla. Yhteentörmäyksiä tulee, kun ne ovat tottuneet siihen, ettei täällä ole mitään pelättävää.

Vahinkoja aiheuttaneiden susien yksilöiminen kesäaikaan on lähes mahdotonta, eikä niiden määrästäkään saa selvyyttä. Pelkkien arvailujen varaan jää sekin, miltä reviiriltä sudet mahdollisesti ovat vai ovatko ne kenties vain yksinäisiä kulkijoita.

Miljoonahanke

Kotieläintilojen suojaaminen pedoilta on vain yksi osa laajaa Susilife-hanketta. Tavoitteena on myös tehostaa susien dna-näytteiden keräämistä ja laajentaa sitä Suomen kaikille susireviireille. Hankkeen aikana koulutetaan lisää petoyhdyshenkilöitä ja vahvistetaan reviiriyhteistyöryhmien toimintaa. Tarkoitus on myös rakentaa kaksi mallinnustyökalua suden kannanhoitoon.

Yli viisi miljoonaa euroa maksava hanke käynnistyi syksyllä 2019 ja jatkuu syksyyn 2025. Iso osa rahoituksesta tulee Euroopan Unionilta. Kotieläintilojen suojaamista ja vahinkojen ennaltaehkäisyä rahoittaa Maa- metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

Susilife-hanketta toteuttavat Luonnonvarakeskus, Suomen riistakeskus, Metsähallitus, Itä-Suomen poliisilaitos sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri.

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ada
4 kuukautta sitten

Susien määrä tulisi olla korkeintaan nykyinen. Sudet myös yksipuolistavat biotooppeja, varsinkin lounais- ja etelä Suomen laidunalueiden osalta.

Tietenkin jonkinlainen rajoitettu susikanta on perusteltua luonnon monimuotoisuuden kannalta, mutta mitään Säkylän Pyhäjärven ympäristön tapaista susialueistoa ei tule muualle sallia missään tapauksessa.

Ravintopyramidi
4 kuukautta sitten
Reply to  Ada

Entä sitten saariston ja rannikon ylitiheä peura- ja kauriskanta? Jos ne syövät metsistä jo mustikanvarvutkin, puutarhakasveista nyt puhumattakaan? En ole missään nähnyt tutkimusta, että sudet yksipuolistaisivat biotooppeja.

Jos metsästäjät pystyivät (ja haluaisivat) rajoittaa peurakannan kohtuulliseksi, niin eipä siinä susille enää jäisi sapuskaa. Siihen olisi vain pitänyt havahtua jo kymmenen vuotta sitten, mutta metsästäjäjärjestöt ovat koko ajan ajaneet vain omaa etuaan.

Ja siinä samassa saataisiin jotain rotia punkkikantoihinkin. Peurat ovat nelijalkaisia punkkifarmeja.

Urpo
4 kuukautta sitten

Ei sudet minunkaan tietääkseni luontoa yksipuolista.

Peuralla on kantojen tavoitekoot määritelty, joihin pyritään. Kaurista saa kuka tahansa aseluvan omaava maanomistaja ampua niin paljon kuin huvittaa. Kanta silti kasvaa.

Onko peuroille asetettu tavoite oikea vai väärä eli riittääkö se mielestäsi susien ravinnon vähentämiseen?

Kauriin lisääntymisestä ei voi enää syyttää järjestäytynyttä metsästystä, kun eläin vapautettiin kaatoluvista vajaat 20 vuotta sitten.

Syy ja seuraus
4 kuukautta sitten
Reply to  Urpo

Susikanta on seuraus vain ja ainoastaan ylisuuresta peuramäärästä. Jos metsästyssektori ei olisi päästänyt peurakantaa tolkuttomaksi, eivät sudet olisi vaeltaneet lounaiseen Suomeen.

Mamma maalta
4 kuukautta sitten
Reply to  Syy ja seuraus

Salon alueilla on runsas peura- ja kauriskanta susien saalistettavaksi, mutta kuitenkin sudet vaanivat lammastarhoja. Myös muut kotieläimet ovat vaaravyöhykkeessä susien kiertäessä seutuja. Peuroja ja kauriita paljon pihapiirissä, turvaako hakemassa?

Urpo
4 kuukautta sitten
Reply to  Mamma maalta

Onko peuroille asetettu tavoite sopiva vai ei? Entä mitä tehdään kaatoluvista vapautetuille kauriille?

Allan
4 kuukautta sitten
Reply to  Mamma maalta

Susien näkökulmasta lammasaitaus on katettu pöytä, jossa saalis ei pääse kovinkaan pitkälle karkuun. Peurojen ja kauriiden kohdalla joutuu näkemään liikaa vaivaa.

Susia eivät pidättele tavalliset aidat, vaan tarvitaan korkeat sähköaidat. Husky ylittää kepeästi kaksi metriä korkean sähköttömän verkkoaidan. Terve susi pystyy vähintään samaan.