Lentopalloliitto hyllytti Lauri Kermisen maajoukkueesta, huippulibero ei sulje pois Venäjällä pelaamista – ”Hän suhtautui neutraalisti päätökseen”

1
Huippulibero Lauri Kerminen on toistaiseksi sivussa Veljeksistä. Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen

Salolaisen Rikalavolleyn kasvatti Niklas Breilin on sittenkin mukana Suomen miesten EM-karsintajoukkueessa. Liberon paikalla pelaava Breilinin oli tarkoitus tehdä kesän Hopeisen liigan jälkeen tilaa Suomen ykköstähdelle Lauri Kermiselle, mutta toisin kävi.

Lentopalloliitto tiedotti keskiviikkona, että Kerminen ei osallistu tällä hetkellä liiton hallituksen päätöksellä maajoukkueen toimintaan, koska on ilmoittanut neuvottelevansa peliuransa jatkosopimusta, eikä Venäjä ole poissuljettu vaihtoehto.

– Hallituksen päätös oli yksimielinen ja selkeä. Lauri on huippupelaaja ja huippukaveri, mutta tässä maailmantilanteessa meillä ei tietenkään ollut muuta mahdollisuutta, Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna kertoi SSS:lle.

Innan mukaan maajoukkueen päävalmentaja Joel Banks pyysi Kermis-tapaukseen linjausta Lentopalloliitolta.

– Ja sen linjauksen teimme.

Miten Kerminen otti päätöksen vastaan?

– Olemme hyvissä väleissä hänen kanssaan. Hän ymmärsi, ettei kyse ole pelilillisistä asoista vaan maailmantilanteesta. Hän suhtautui aika hyvin ja neutraalisti päätökseen, Inna luonnehti.

Kuinka pettyneitä Lentopalloliitossa ollaan siihen, että Kerminen edes harkitsee pelaamista ensi kaudella Venäjällä?

– Emme voi kommentoida Laurin seurajoukkueuraa, Inna sanoi.

Kerminen, 29, pelasi viime kauden loppuun Venäjällä siitä huolimatta, että maa aloitti sodan Ukrainaa vastaan helmikuussa. Keväällä Kerminen juhli mestaruutta Moskovan Dynamossa. Kerminen on pelannut Venäjällä vuodesta 2015 lähtien.

Kerminen kertoi STT:lle toukokuussa, että Dynamosta lähtö kesken kauden oli taloudellisesti mahdotonta.

– He lupasivat palata asiaan. Seuraavana päivänä sain tiedon, että voin lähteä, mutta se maksaa. Summa ei ollut aivan miljoonaa euroa, mutta kauaksikaan ei jääty, Kerminen sanoi.

Kermisen agenttina toimii salolainen Nisse Huttunen. Hän ohjasi kommentoinnin liiton ja pelaajan itsensä taholle.

Suomi avaa EM-karsinnat vieraskentällä Latviaa vastaan 6. elokuuta. Karsintalohkon kolmas maa on Itävalta.

Veljekset viimeistelee karsintakuntoaan Tallinnassa kahdella maaottelulla Viroa vastaan. Ottelut pelataan torstaina ja perjantaina.

Suomen kokoonpanoon kuuluu salonseutulaislähtöisistä pelaajista myös Someron Voiman kasvatti Aaro Nikula, joka pelasi juniorina myös Salon Viestin paidassa.

 

Täydennetty juttua kello 22.11 tiedolla, että Huttunen ohjasi kommentoinnin liiton ja pelaajan itsensä taholle. 

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Kojootti
2 kuukautta sitten

Hyvä lentopalloliitto!