Levyt murskaksi ja voltilla palkintojenjakoon – Christian Kamphuis yllätti itsensä sillä, kuinka korkealle hän pystyi potkaisemaan

1
Näyttäviä suorituksia teki myös Tuomas Turunen. (kuvat: SSS/Marko Mattila)

Christian Kamphuis ”asetteli” beach taekwondon SM-kilpailun toimitsijat haluamaansa asentoihin ja sopiville etäisyyksille.

– Sinä, tule ihan pikkaisen tänne päin ja nosta ihan vähän ylöspäin, Kamphuis totesi miehelle, joka astui puoli askelta eteenpäin ja kohotti käsissään ollutta elementtiä hieman.

– Ja sinä, käänny ihan aavistuksen verran oikealle, kuului ohje seuraavalle henkilölle.

Kamphuisin tekemät muutokset toimivat. Hän onnistui potkaisemaan kerta toisensa jälkeen hajalle kaikki toimitsijoiden käsissä olleet levyt voimamurskauksessa pomppaamalla hätkähdyttävän korkealle. Korkein hyväksytty potku tapahtui kahden metrin ja 55 sentin korkeudessa.

Christian Kamphuisin jalka nousi korkealle.

24-vuotias, neljän vuoden ajan Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa opiskellut Kamphuis on saavuttanut niin sanotussa perinteisessä taekwondossa muiden muassa liikesarjojen EM-mitaleita. Hyppy beach taekwondon hyppypotkujen puolelle oli kuitenkin uusi kokemus.

– En ollut aikaisemmin kisannut hyppypotkuissa. Sain potkaistua korkeammalle kuin osasin odottaa. Lähdin pitämään hauskaa, ja hauskaa oli, totesi kultamitalit miesten voimamurskauksen lisäksi freestylessä ja triplapotkuissa saavuttanut Kamphuis.

Kamphuis ei ole ammattilaistaekwondoin mutta ainakin lähes ammattimainen.

– Harjoittelen päivittäin yhdestä kolmeen tuntia niin, että viikossa on yksi lepopäivä. Teen sekä opiskelua että urheilua niin täysillä kuin pystyn. Taekwondo on todella halpa laji harrastaa, mutta kilpaileminen pitää maksaa lähes täysin omasta pussista, sanoo urheilija, joka pomppasi näyttävästi voltilla palkintojenjakoon.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Salolainen
10 kuukautta sitten

Näiden kisojen aikana näin ensimmäistä kertaa Uskelan kirkon dronella kuvattuna korkealta ilmasta. Näky oli todella hämmentävän upea. Voiko tuollainen kuva olla Suomesta? Ja vasta nyt.