Liikennepuisto on lunastanut paikkansa lapsiperheiden ajanviettopaikkana – ”Uskomatonta, että tämä on ilmainen”

0
Alisa Svartsjö, Jussi Svartsjö ja Elias Svartsjö kokeilivat ensimmäistä kertaa Salossa olevaa liikennepuistoa. Palkinnoksi ahkerasta polkemisesta he saivat hyvän mielen ja kauniin punaiset posket. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon liikennepuisto Alanko avattiin viime kesänä. Se otettiin hyvin vastaan, ja suosio jatkuu edelleen.

– Mitään negatiivista palautetta en ole puistosta kuullut. Kaikki tuntuu toimivan hyvin. Järjestyshäiriöiltäkin on säästytty, kommentoi puiston rakentaneen Olli Alanko Oy:n yrittäjä Jukka Alanko.

Alangon mukaan puistoon on viimevuotiseen tapaan löytänyt hyvin niin paikalliset kuin matkailijatkin. Yksi syy tähän on se, että puisto on käyttäjille maksuton. Alanko arvioi päiväkohtaisen kävijämäärän olevan liikennepuistossa arviolta sadan hengen luokkaa.

– Tarkkaa kävijämäärää ei ole laskettu. Joka tapauksessa se on päivän aikana useita kymmeniä. Välillä kävijöitä on jonoksi asti ja sitten voi taas tulla hiljaisempia hetkiä. Ihmiset eivät kulje tasaisena virtana, toteaa vastikään itse paikan päällä toimintaa seurannut Alanko.

Keväällä liikennepuistossa vieraili monta päiväkoti- ja kouluryhmää.

– Ja on puistossa järjestetty yhdet syntymäpäivätkin, mainitsee Alanko.

Liikennepuistossa on tarkoitus harjoitella liikennekäyttäytymistä ja ajaa liikennesääntöjen mukaisesti.

Polkuautojen kanssa pääsee ajamaan yksisuuntaisella kadulla ja kokeilemaan ajamista liikenneympyrässä. Lisäksi liikennepuistossa pääsee harjoittelemaan kielletyn ajosuunnan, stop-merkin ja kärkikolmion noudattamista.

Tänä vuonna puistoon saatiin myös yhdet liikennevalot. Alangon mukaan ajoradan yhteyteen asennetaan vielä toiset liikennevalot tämän vuoden puolella.

– Sen jälkeen suunnitelmissa ei meidän puolestamme ole kehittää rataa tai sen ympäristöä enempää. Nurmikot ja istutukset radan ympärillä kasvavat nätisti, ja ajorataa itsessään ei ainakaan omasta mielestäni voi enempää kehittää. Alue näyttää nyt mukavan puistomaiselta, eikä se mielestäni vaadi ympärilleen minitaloja tai muuta, kommentoi Alanko.

”Välillä kävijöitä on jonoksi asti ja sitten voi taas tulla hiljaisempia hetkiä. Ihmiset eivät kulje tasaisena virtana.”

Kiskolainen Svartsjön perhe oli ensimmäistä kertaa tutustumassa Salon liikennepuistoon.

– Oli kivaa. Voisin tulla uudestaankin, kommentoi puoli tuntia polkuautolla polkenut Elias Svartsjö.

Samaa mieltä olivat hänen sisaruksensa Jussi ja Alisa Svartsjö.

– Tämähän on todella kiva paikka. Uskomatonta, että tämä on ilmainen, hämmästeli lasten äiti Annina Svartsjö.

Puisto on tarkoitettu 5–12-vuotiaille, mutta käytännössä yläikärajaa ei ole. Paitsi että liikennepuistossa opetellaan liikennesääntöjä, käy polkuautoilla ajaminen hyvin myös liikunnasta.

– Mekin kokeilimme polkuautoja. Kuumahan siinä tuli, mutta hauskaa oli, totesivat Annina ja Juha Svartsjö.

Liikennepuiston valvojana toimivan Milla Lindemanin mukaan puistossa on mukavasti kävijöitä. Autoja on käytössä kymmenen. Joskus niihin joutuu myös jonottamaan vuoroaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Polkuautoja on käytössä kymmenen. Istuinta saa säädettyä sopivaksi erimittaisille polkijoille.

Kesän aikana puisto työllistää erissä viisi kesätyöntekijää.

– Muistakaa turvavälit. Eikä saa kaahata, kehotti liikennepuiston valvoja Milla Lindeman radalla olevia.

Lindemanin tehtävänä on muun muassa opastaa kävijöitä polkuauton käytössä ja valvoa yleistä järjestystä. Lindemanin mukaan liikennepuistoa käyttävät eniten alle 10-vuotiaat lapset.

– Pääosin lapset ovat paikalla vanhempiensa kanssa. Hyvin täällä on mennyt, vaikka välillä sattuu ja tapahtuu. Autoja pitää välillä ottaa huollon vuoksi pois käytöstä kun niiden kanssa tulee törmäyksiä, tai renkaat kuluvat ja menevät rikki.

Lindemanin mukaan suurin ruuhka-aika on puoliltapäivin. Ajoaika on kerralla viisitoista minuuttia, mutta mikäli jonoa autoihin ei ole, polkemista saa jatkaa.

– Yleensä kaikki haluavat jatkaa ajamista. Tyypillisin ajoaika puistossa kävijälle on puolisen tuntia, arvioi Lindeman.

Liikennepuisto Alanko (Hämeentie 34, 24240 Salo) on avoinna 13.8.2022 saakka ma–pe 10–16 ja la 10–13. Lisäksi la 30.8–17.9. klo 10–13. Sateella puisto on suljettu.