LP Viesti hankki kolmannen keskipelaajan – Ukrainan maajoukkuerinkiin kuuluva Kseniya Pugach liittyy salolaisremmiin

0

LP Viesti on tehnyt pelaajasopimuksen ukrainalaisen maajoukkuepelaajan Kseniya Pugachin kanssa, seura tiedotti torstaina.

184-senttinen Pugach leireili Salossa jo touko-kesäkuussa. Nyt solmittu sopimus käynnistää hänen ulkomaanuransa.

– Olen iloinen liittyessäni LP Viestiin. Vaikutelma on myönteinen. Minulle tämä on ensimmäinen kokemukseni ulkomailla pelaamisesta, joten kaikki on hyvin jännittävää, Pugach kertoo LP Viestin tiedotteessa.

Pugach edusti viimeiset kolme kautta Ukrainan Superliigassa pelaavaa ZNU Orbita -joukkuetta. Zaporižžjalaisjoukkue saavutti viime kaudella pronssia Superliigassa ja Ukrainan Cupissa. Ukrainan Supercupissa se sijoittui hopealle.

LP Viestin päävalmentajan Tomi Lemminkäisen mukaan Pugach tuli alkukesällä Saloon testiin yli kolmen kuukauden pelitauolta.

– Näkemämme perusteella hän hallitsee hyökkäykset sekä passarin etu- että takapuolelta. Yhteispeli passareiden kanssa parani testijaksolla koko ajan. Lisäksi Kseniyan aloitussyöttö vaikutti todella hyvältä, Lemminkäinen suitsuttaa tiedotteessa.

– Heinäkuun alusta lähtien Kseniya on ollut Ukrainan maajoukkueen mukana leirillä Bulgariassa valmistautumassa EM-karsintoihin. Mikäli hän pääsee lopulliseen joukkueeseen, hän tulee Saloon syyskuun puolivälissä ja mikäli ei, hän saapuu jo elokuun alkupuolella, Lemminkäinen lisää.

LP Viesti on solminut tulevalle kaudelle 10 pelaajasopimusta (tilanne 28. heinäkuuta). Naisten lentopallon Mestaruusliiga käynnistyy 1. lokakuuta. LP Viesti kohtaa tuolloin Salohallissa kuopiolaisen Puijo Wolleyn.