Muska rokkasi helteisellä iltatorilla

0
Muska otti lavan haltuun aurinkoisella iltatorilla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Hellehatuille ja aurinkolaseille oli käyttöä ja jäätelöä kului kun lämmin ilma ja tunnelma valtasivat iltatorin.

Eturivipaikkoja olivat jo hyvissä ajoin ennen illan esiintymisiä tulleet hakemaan iltatorin uskolliset kävijät Teo Salmi, Sanna Seppänen, Suvi Seppänen ja Satu Seppänen.

– Täällä ollaan vuodesta toiseen joka kesätorstai varaamassa lavan edestä hyvät paikat, kertoi salolaisnelikko.

Salmi oli talkoomiehenä kantamassa iltatoriyleisölle penkkejä, ja odotti innolla Muskan Babitzin esiintymistä.

– Toivon kuulevani ainakin Krokotiili rockin ja Kirjoita postikorttiin, sanoi Salmi.

Teo Salmi, Sanna Seppänen, Suvi Seppänen ja Satu Seppänen ovat tuttu näky Salon iltatorilla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Iltatorikansa sai ennen Muskan astumista lavalle nauttia hetken suomipoppia pohjalaisjuurisilla sanoituksilla.

– Käsiä ilmaan, yllytti parisuhteesta ja rakkaudesta laulava Peeta.

Pitkän linjan artisti Muska asteli viimein kovalla draivilla iltatorin lavalle ja aloitti helteisen keikan veljensä Kirkan läpimurtobiisillä Hetki lyö.

– Tulkaa tanssimaan, huusi energinen artisti.

Muutaman biisin jälkeen rohkeimmat antautuivat kunnolla musiikin vietäviksi ja lavan edessä nähtiin Muskan toivomaa tanssia. Iltatorien turvallisuuspäällikkö Riikka Heleniuksen mukaan illan kävijämäärä kohosi eilisiltana kolmeen tuhanteen.

Muska toivoi toriyleisöltä tanssia ja sitä hän myös sai. Kuva:SSS/Minna Määttänen

Kirkan kuolemasta on viisitoista vuotta, mutta hänen musiikki elää yhä vahvasti. Kirka Tribute -keikalla Muska yhtyeineen kunnioitti Kirkan muistoa ja musiikkia. Lavalla raikui myös Muskan ensimmäinen oma single, Kirjoita postikorttiin. Muskan lisäksi Kirkan lauluja tulkisti Kai Jämsä.

Kuulohermoja kutkuttava kattaus sisälsi Muskan tulkitsemina Kirkan tunnetuimpia biisejä, kuten Venus, Leijat, Kulman kundit, Viimeiseen mieheen ja Mami Blue.

Pukkilasta tulleet Arto Luoma ja Aila Pukkila suuntasivat fanituote-ostoksille, josta mukaan tarttui Muskan nimellä painatettu t-paita. Molemmat ovat jo pitkään nauttineet Kirkan ja Muskan musiikista, eikä Muskan näkeminen lavalla ole kummallekaan suinkaan ensimmäinen kerta. Ensinäkemiset tapahtuivat jo 70-luvulla. Kirkasta Pukkilalla oli kerrottavana yksi erityinen muisto.

– Siitä on jo paljon aikaa. Oli talvi ja ajoin autolla Helsingin Kruununhaassa. Yhtäkkiä autoni alkoi valua loskaista ylämäkeä alas. Tarvitsin työntöapua, ja paikalle saapui siroilla nappaskengillä muutaman muun työntäjän kanssa Kirka. Auto saatiin työnnettyä, mutta minun oli samalla vain painettava kaasua ja jatkettava matkaa. Kiitokselle ei koskaan tullut aikaa, mutta tämä on edelleen minulle ihana muisto, sanoo Pukkila.

Aila Pukkila ja Arto Luoma ostivat iltatorilta muistoksi Muskan fanipaidan. – Laitan tämän huomenna päälleni kun lähdemme avo-autolla ajelemaan, kertoi Pukkila. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Luoma ja Pukkila ovat tuttu näky Salon palveluiden äärellä.

– Tulemme viitisen kertaa vuodessa Saloon nauttimaan hyvistä palveluista. Otamme hotellin, kierrämme taidenäyttelyitä, ravintoloita ja tapahtumia, kertoo Luoma.

– Iltatori on hieno tapahtuma, ja Muskan Häämuistojen valssi on loistava kappale. Haaveilen vielä joskus pääseväni Muskan yksityiskeikalle, sanoo Pukkila.

Katariina Santalahti, Markus Reunanen, Janina Kurki ja Eemeli Kurki olivat tulleet Paimiosta asti nauttimaan iltatorin tunnelmasta. Mukana oli myös Viiru-kissa.

Janina Kurki (vas.), Markus Reunanen, Eemeli Kurki ja Katariina Santalahti eivät tulleet iltatorille artistin perässä, mutta Muskan tulkitsemat Kirkan hittibiisit olivat iloinen yllätys.

– Äitini on kuunnellut Kirkaa ja osittain senkin takia artisti on tullut itsellekin tutuksi. Ennen keikkaa ei kuitenkaan tullut mieleen mitään Kirkan biisejä, mutta kun keikka alkoi, sieltä tuli paljon tuttua musiikkia, kertoi Reunanen.

– Hyvää, tarttuvaa musiikkia, jota kuuntelee mielellään. Sopii hyvin toritapahtumaan, pohtivat mansikkakaupoille suuntaavat Santalahti ja Kurki.

– Kävisin iltatorilla useamminkin jos työkuviot sen sallisi. Täällä on kesän mittaan aina monipuolinen artistikattaus, kehui Reunanen.