97-vuotias Vihtori Karikytö kertoo ikimuistoisesta havainnosta sodan päättyessä – näky tunturin laella ei unohdu

0
Vihtori Karikydön kotiseinää koristavat lukuisat kunniakirjat. Niistä osan on myöntänyt Suomen tasavallan presidentti. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

– Tämä on minun kotini.

97-vuotias Vihtori Karikytö asuu yksinään somerolaisessa omakotitalossa. Jatkosodassa palvelleelle veteraanille toimitetaan joka päivä lounas, minkä lisäksi kotihoito käy hänen luonaan aamuin illoin.

– Kädet toimivat edelleen, mutta takajalat ovat vähän huonot, Karikytö kuvailee kuntoaan.

Hänen Eija-tyttärensä asuu jokusen kilometrin päässä Ollilassa ja vierailee isänsä luona muutaman kerran viikossa.

– Pesen pyykit, vaihdan lakanat ja käyn kaupassa, Eija Olander kertoo.

Neljän lapsen isällä, yhdeksän isoisällä ja kahdentoista isoisoisällä on toisinaan yksinäistä. Toinen tytär asuu lähellä Ypäjällä, mutta molemmat pojat hiukan kauempana: toinen Nokialla ja toinen Kauhajoella.

Lapsenlapsista Niina käy usein katsomassa pappaansa. Suurempi porukka kerääntyy kokoon lähinnä vain juhlapäivinä.

Teräväpäisen Karikydön mieliharrastuksiin kuuluvat uutisten seuraaminen televisiosta ja radiosta, ristikot sekä ulkona istuskelu.

– Pidän pihamaani metsäisistä maisemista. Samankaltaiseen tottui jo sodassa.

Vihtori Karikytö viihtyy pihamaallaan. Hän osaa luetella tiluksilta löytyvät puulajit ja yksilöiden tarkat määrät. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

17-vuotias Karikytö ilmoittautui Forssassa sijainneeseen jalkaväen koulutuskeskus 22:een huhtikuussa 1943. Hänen kotinsa oli tuolloin Tammelassa, joten ensimmäinen palveluspaikka ei ollut kaukana.

Karikytö määrättiin alokkaaksi koulutuskeskuksen 7. komppaniaan. Sijoituspaikkana toimi Mustialan maamiesopisto koti-Tammelassa.

– Oli harvinaista päästä alokkaaksi oman pitäjän kauniisiin maisemiin, hän muistelee.

Syyskesällä koulutuskeskus muutti Karjalan Miehikkälään. Tuolloin Karikytö hoiti vartio- ja partiotehtäviä Mäkriän taajaman portilla sekä Aunuksen kaupungissa.

”Kun lähdin lomalle, pataljoonani miehet joutuivat torjumaan venäläisten maihinnousua Laatokalla. Sinne rantahiekalle päättyi monen kaverin elämä. Omista rippikoulukavereistani kaatui kolme.”

Keväällä 1944 koitti muutto parinkymmenen kilometrin päähän Sammatukseen.

– Kuuluin silloin täydennyspataljoona 4:n riveihin. Teimme linnoitustöitä, eli kaivoimme soistuneeseen maahan hyökkäysvaunuestekaivantoa, Karikytö muistelee.

Päiväurakka mitattiin kuutioina.

– Ylimääräisestä työstä oli mahdollisuus saada kuntoisuuslomaa. Ajattelin, että äitini ja siskoni tarvitsevat kotitilalla apua, joten tavoitteeni oli päästä vapaalle.

Kuntoisuuslomalappu saapui Karikydölle kesäkuun 7. päivänä, ja matka Mäkriän juna-asemalta kohti Forssaa alkoi.

– Olen usein miettinyt, kuinka onnekas olinkaan. Kun lähdin lomalle, pataljoonani miehet joutuivat torjumaan venäläisten maihinnousua Laatokalla. Sinne rantahiekalle päättyi monen kaverin elämä. Omista rippikoulukavereistani kaatui kolme, Karikytö kertoo.

Nuori Vihtori Karikytö kuvattuna sota-aikana.

Karikydön loma päättyi juhannuspäivänä. Hän palveli kesän ja syksyn aikana esimerkiksi Lappeenrannassa, Nietjärvellä, Impilahdella, Koirinojalla ja Kaalamossa.

Suomi solmi rauhan Venäjän kanssa 4. syyskuuta 1944. Karikytö oli kuitenkin sellaista ikäluokkaa, joka ei päässyt siviilin vaan joutui taistelemaan Lapin sotaan.

Venäjän kanssa solmittuun rauhaan sisältyi ehto saksalaisten karkottamisesta Suomen alueelta. Saksalaiset vetäytyivät hiljalleen, mutta eivät noudattaneet karkottamiskäskyjä.

Karikytö palveli Lapin sodan aikana Oulussa, Haukiputaalla, Torniossa, Ylimuoniossa ja Kilpisjärvellä.

– Hoidin vartiotehtäviä esimerkiksi Haaparantaan vievällä sillalla. Joulun olimme Ylimuoniossa, joka oli säästynyt polttamiselta.

Saksalaiset käyttivät tunnetusti poltetun maan taktiikkaa. Karikytö kertoo, ettei esimerkiksi Oulusta Tornioon siirryttäessä ollut käytössä maantieyhteyttä, koska saksalaiset olivat räjäyttäneet matkan varrella olevat sillat.

Vihtori Karikytö palveli jatkosodassa ja Lapin sodassa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Sodan päättyminen ilmeni Karikydölle ikimuistoisesti 27. huhtikuuta 1945.

– Olimme tottuneet näkemään Saana-tunturin laella kävelevän saksalaissotilaan vartiopaikaltamme. Sinä päivänä vartiovuorossa ollut miehemme teki havainnon, ettei siellä kukaan kävele. Paikalle oli pystytetty hämäykseksi nukke.

Karikytö lähti tovereineen selvittämään asiaa.

– Saavuimme Norjan rajalle, jonne oli ilmestynyt suuri puinen puomi. Siinä luki: ”Seis suomalaiset Norjan alue täällä alkaa”.

Saksalaiset olivat jättäneet Suomen ja vetäytyneet Norjan puolelle. Karikytö kotiutui elokuussa sotilasarvoltaan sotamiehenä.

Karikydön kotitalo sai taannoin uutta väriä pintaansa, kun oululainen Varmaväri kävi Somerolla kahden päivän maalausreissulla. Kuvassa Karikydön lisäksi hänen Eija-tyttärensä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salaojateknikkona leipätyönsä tehnyt Karikytö on asunut nykyisessä kodissaan vuodesta 1955 lähtien. Pirtti sai viime viikolla uutta väriä pintaansa, kun Varmaväri kävi maalamassa sen seinät kauniin valkoisiksi.

Oululaisyritys on maalannut sotaveteraanien taloja hyvän tahdon eleenä kymmenen vuoden ajan.

– Minun kotini oli heidän kymmenes kohteensa, Karikytö tietää.

Ukrainan sotaa hän kommentoi vain lyhyesti.

– Miksei rauhaa saa, kun tavallisia ihmisiä kuolee?

Kun Karikydöltä vastaavasti kysyy hänen pitkän ikänsä salaisuutta, on vastaus selvä.

– Terveellinen työ, josta kiitti niin pää kuin kehokin. Juoksin kesät pelloilla ja talvet piirtelin karttoja.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments