Poliisi epäilee: Jalkapallo-ottelun yleisön joukkoon heitettiin räjähde ja soihtuja Oulussa

0

Oulussa poliisi tutkii lauantaisessa jalkapallo-ottelussa yleisön joukossa tapahtunutta epäiltyä räjähderikosta. Oulussa Raatin stadionilla pelattiin AC Oulun ja Vaasan Palloseuran välinen jalkapalloliigan ottelu.
Poliisin saamien tietojen mukaan ottelun lopussa kaksi ilotulitetta räjähti vierasjoukkueen fanikatsomon vieressä. Lisäksi epäillään, että stadionin kaiteelle sytytettiin kaksi savupommia ja että muurin yli yleisön joukkoon heitettiin kaksi palavaa soihtua ja räjähde.
Poliisi pyytää paikalla olleita katsojia ilmoittautumaan poliisille, jos heille aiheutui tapahtumista henkilö- tai omaisuusvahinkoja.
Tapausta tutkitaan räjähderikoksena ja vaaran aiheuttamisena. Poliisi on ottanut kiinni kolme ihmistä.
AC Oulu kertoi sunnuntaina tuomitsevansa poliisin kiinni ottamien henkilöiden toiminnan ja eväävänsä heiltä pääsyn ottelutapahtumiin. AC Oulu hävisi ottelun kotikentällään 0-6.
– Urheilun kuuluu aiheuttaa tunteita ja tappion hetkellä ne tunteet ovat negatiivisia. Tällä kertaa kolmen kannattajakatsomosta lähteneen henkilön toiminta ylitti kaikki mahdolliset rajat ja sitä emme voi missään tapauksessa hyväksyä, sanoi AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen tiedotteessa.
AC Oulun tiedotteen mukaan ottelussa oli paikalla yli kolmetuhatta katsojaa.

STT

Kuvat: