Poliisi epäilee rescuekoiria Suomeen kuljettanutta miestä törkeästä eläinsuojelurikoksesta – seitsemän koiraa kuoli laivamatkan aikana

2

Helsingin poliisi epäilee koiria ulkomailta Suomeen kuljettanutta miestä törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
Poliisi epäilee miehen kuljettaneen eläimiä huonoissa olosuhteissa aiheuttaen niille tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. 24-vuotias mies on pidätettynä.
Eläimet olivat Venäjältä Moskovasta matkaan lähteneitä rescuekoiria, joiden piti tulla Tallinnan kautta Helsinkiin. Niiden kuljetuksen oli järjestänyt kaksi suomalaisyhdistystä.
Koiria oli 32, ja seitsemän niistä oli poliisin mukaan kuollut laivamatkan aikana. Myöhemmin eläinlääkäri lopetti kolme koiraa niiden heikon kunnon vuoksi.
Poliisin mukaan koirat tuotiin pienessä kuorma-autossa, joka ei ole tarkoitettu eläinten kuljettamiseen. Auton ilmastointi oli puutteellinen, eivätkä olosuhteet poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan muutenkaan olleet sopivat eläinten kuljettamiseen.
– Esitutkinnassa selvitetään kaikkea, mikä liittyy tähän eläinten kuljetustapaan. Mikä se niiden eläinten kuljetuskunto on ollut lähdettäessä, millaiset kuljetuskopit ovat olleet, kuljetusaikaa, juottamista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth STT:lle.
Poliisi kertoo selvittävänsä esitutkinnassa myös koirien maahantulon ja alkuperän laillisuutta.
– On tahoja, joiden vastuuta kuljetuksen asianmukaisuuteen tullaan kyllä selvittämään, sanoo Granroth.
Kolme koiraa on edelleen hoidossa Yliopistollisessa eläinsairaalassa. Autossa olleista koirista 18 oli sen verran hyvässä kunnossa, että ne pääsivät jo lauantaina kotihoitoon.

Laivalla vastuu eläimistä on kuljettajalla tai omistajalla

Tallinnasta Helsinkiin koirat kulkivat Tallink Siljan laivassa. Yhtiöstä kerrotaan, että eläimet saa jättää autoon ainoastaan matka-ajaltaan kaksi tuntia kestävien pikalaivojen kyydissä. Pidemmillä laivamatkoilla eläimiä ei yhtiön mukaan saa jättää autoon autokannelle ollenkaan.
Matkan aikana vastuu eläimistä on yhtiön mukaan eläinauton kuljettajalla tai eläinten omistajalla. Autokansi on matkan aikana suljettu, mutta pyytäessä sinne pääsee eläinten luokse myös matkan aikana.
Poliisin mukaan koiria kuljettaneen auton ilmastoinnissa oli puutteita. Tallink Siljalta kerrotaan, että heidän työntekijöidensä mukaan myös juomavesi oli ollut koirilta lopussa Helsingin satamaan saavuttaessa.
– On tärkeää, että lemmikinomistajat huolehtivat siitä, että lemmikillä on riittävästi vettä matkan aikana, jos päättävät lemmikit ajoneuvoon jättää. On myös mahdollista pyytää lupaa matkan aikana mennä tarkistamaan se tilanne ja vaikka täyttämään sitten vedet, jos on tarpeen, sanoo Tallink Siljan viestintäasiantuntija Armi Laine STT:lle.
Laineen mukaan myös autokannella on ilmanvaihto, mutta lämpötila voi silti etenkin kesähelteillä kohota.

Kuljetusyritystä käytettiin ensimmäistä kertaa

Skeppsdal Familyn ja Eläinten suojakoti Toivo -yhdistyksen yhteiskuljetuksessa oli mukana yhteensä 32 koiraa. Suomalaistahojen mukaan kuljetuksesta huolehti liettualainen yritys, jota on käytetty laajasti eläinkuljetuksissa eri puolilla Eurooppaa. Molemmat yhdistykset kertoivat tapahtuneesta Facebookissa sunnuntaina.
Skeppsdal Family ja Toivo kertoivat käyttäneensä kyseistä liettualaisfirmaa nyt ensimmäistä kertaa.
Toivon puheenjohtaja Mari Laijola kertoi STT:lle sunnuntaina, että kuljetusyritystä suositteli moskovalainen koiratarha, jonka kanssa suomalaiset tekevät yhteistyötä.
Rescuekoiratoimijoiden mukaan Suomeen on tullut samalta moskovalaistarhalta aiemmin ainakin yksi liettualaisfirman koirakuljetus. Kesäkuisen kuljetuksen kerrottiin sujuneen ongelmitta.
Toivo ei enää aio järjestää laivakuljetuksia kesäaikaan, Laijola kirjoitti Facebookissa.

Henrietta Nyberg

STT

Kuvat:

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Hämmästynyt
1 kuukausi sitten

Ikävää tuollainen.
Miksi muuten koiria tuodaan ulkomailta?
Onko meillä Suomessa lemmikkieläinten pito niin hyvällä mallilla, että täällä ei enää ole pelastettavaa?

Marko
1 kuukausi sitten
Reply to  Hämmästynyt

Suomessa ei hirveästi hylätä koiria, kissoja kyllä tuhansia vuodessa. Suomessa kodittomaksi jääneet koirat saavat aika nopeasti uuden kodin. Eikös ulkomailta tuoda kaikkia mahdollisia eläimiä, osa pakasteena ja osa tulee omin jaloin, osa lentokykyisiä ja osa uimareita. Miksei siis koiria, jotka tarvitsee kodin. Pitää aina auttaa jos pystyy. Jollain ihmisillä on tarve auttaa ja toisilla tarve vaan kritisoida toisten tekoja.