
Salon kunnallispolitiikan eturiviin pitkään kuulunut Saija Karnisto-Toivonen (sd.) siirtyy syksyllä Salon kaupungin palvelukseen.
Karnisto-Toivonen on valittu uuteen kehittämissuunnittelijan työsuhteeseen kaupungin talous- ja henkilöstöpalveluissa.
Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja työskentelee vaikuttajaviestinnän asiantuntijana konsulttitalo Milttonissa.
– Milttonilla olisi tullut neljä vuotta täyteen lokakuussa, joten olen ollut siellä hyvän tovin jo. Kuntapuoli yleisesti kiehtoo, ja olen tehnyt sitä vuodesta 2007 asti poliittiselta puolelta. Virkapuoli on näkemättä. On mielenkiintoista nähdä se puoli ja tuoda myös uudenlaista osaamista organisaatioon, Karnisto-Toivonen sanoo.
Saija Karnisto-Toivonen on Salon kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja. Viime kaudella hän toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Kaupungin kehittämissuunnittelijana hän tulee olemaan mukana muun muassa Salon strategian valmistelussa. Uusi työpaikka tarkoittaa poliittisten tehtävien karsimista.
– Valtuuston varapuheenjohtajuudesta aion luopua, koska siinä tehtävässä on kaupunginhallituksen työssä kiinteästi mukana. Aion luopua myös valtuustoryhmän johdosta, ja käyn läpi muitakin luottamustehtäviäni.
– Sinänsä mikään laki ei velvoita luopumaan luottamustehtävistä, ja aina olisi mahdollisuus jäävätä itsensä, mutta on yksinkertaisempaa jättäytyä rivivaltuutetuksi, Karnisto-Toivonen perustelee.
Hän sanoo odottavansa ”aikamoisia muutoksia” uuden työn myötä. Yksi niistä liittyy työmatkaan: Helsingissä kulkeminen vaihtuu viiden minuutin matkaan Salossa.
Salohan tarvitsee nimenomaan, kehittämisen suunnittelun kehittäjän vai oliko se suunnittelun kehittämisen suunnittelijan? Joka tapauksessa tämä uusi virka on välttämätön kaupungin elinvoimaisuuden suhteen. Säästöä pakkaa taas pukkaamaan?
Montako demaria on Salon kaupungilla töissä??
Salon pysähtyneisyys on ehkä siinä, että henkilö aikansa valtuutettuna pyörittyään saa viran kaupungilta, ja jos virkaa ei ole juuri olemassa, se päätetään avata. Jos ulkopaikkakuntalaisia ei virkoihin haluta, niin ollaan hyvin sisäänlämpiävä yhteisö.
Sydämelliset onnittelut uudesta työpaikasta Salon kaupungin palveluksessa.
Ymmärrän hyvin ratkaisusi mutta onko varapuheenjohtajaehdokas jo olemassa.
Aurinkoista kesää!